Day 120: Delaware Water Gap

18,51 km (11.5 miles)
1293.6 / 2189.8 miles
Presbyterian Church of the Mountain, Delaware Water Gap, PA

I used my water sparingly at breakfast. I didn’t have a lot left, and the next source was unreliable. As I set off I had a small amount in my bottle and bladder – and the day was going to be hot.

I had drunk almost everything when I got to the path that went to the spring. I set my pack down and walked to see if the spring was active. I found a suspicious puddle covered in leaves, which had no flow to it. Maybe the water would have been drinkable in an emergency, but I figured I could make it to the shelter a couple of miles away without water.

I got to, once again, scramble Pennsylvania’s famous rocks as I went over Wolf Rocks, but after that the trail was easier. When I arrived at Kirkridge Shelter I was very thirsty and happy to get cold water from a tap on the side of a nearby building. I mixed up a bottleful of raspberry lemonade powder, and drank a half a liter of pink artificially sweet liquid in one sitting. Little by little a part of the D-12 group, whom I had not seen many of in a long time, arrived at the shelter.

As I walked toward the small town of Delaware Water Gap a gorgeous view opened up from the slope down to the Delaware River. My camera was broken so I had to settle for taking pictures of the view with my cell phone. The path descended a steep hill to a small pond, from which rose the loud croaking of frogs. From there I was only a couple of turns away from Delaware Water Gap.

As I walked into town its old buildings created a very charming atmosphere, but I wasn’t unreservedly enchanted. I had planned to take a zero and give my ankle some time to rest. However the fact that the town didn’t have a grocery store or very good options for lodging got me to change my mind. Actually there was a tempting Deer Head Inn, but its weekend prices for two nights did not fit my budget. I had heard less than stellar reviews of Pocono Inn. That left the hostel of a Presbyterian church which worked on a donation basis.

When I got to the church all the bunk spots at the hostel were reserved, so I joined Sponge and Chimes in the backyard of the church in my tent. Some of the hikers in the hostel were familiar, but some were not only unfamiliar but also seemed quite untrustworthy. Until now I’ve been able to leave my things lying around quite carelessly, but this time I wondered if my things would be safe. This feeling and the lack of services was a big factor in why Delaware Water Gap was not a tempting place to zero.

Still thirsty and craving a Pepsi I walked to a gas station a few blocks away. I figured I would check out if I could restock my food stores from there while I was at it. The selection proved to be plentiful when it came to bars and nut mixes, but nothing that could be considered real food. I grabbed a Pepsi from the cooler and as I dragged myself toward the cashier the lights went out. Actually, everything powered by electricity went out, and the store fell into complete silence as the coolers and air conditioning stopped humming. I had a chance to get concerned that I wouldn’t be able to get my precious Pepsi, because the cash register wouldn’t open without power. Luckily I had exact change in cash, and I was able to leave with my bottle. At that moment someone flipped the switch in the world’s other maintenance room and the skies opened up with pouring rain. And I of course didn’t have my rain gear with me. I ended up cowering under the ledge of the gas station roof waiting for the rain to stop.

When the rain paused I returned to the church and noticed that a hiker I occasionally see, Mojo, had also arrived. We pondered whether we would be able to get dinner anywhere since the power seemed to be out in the entire town. Some hikers told us the pizzeria in town was serving cash customers because they had a gas oven.

The power outage lasted about two hours and once it came back Mojo and I went to find somewhere to eat. We ended up, on his recommendation, in Sycamore Grill, which turned out to be an excellent choice. The menu had a great selection, the food was good, the server was friendly, and there was even a guitar-duo performing live music.

When I returned to my tent at the church I started to browse my guidebook and make plans. I decided to abandon my planned zero and do a nero (a near zero) the next day. I would take care of errands in the morning and hike five miles in the afternoon to the nearest campsite. At least I would be in a more peaceful place there than camping in the heart of a town on a Friday night.

JFRM-iP-2017-06-8137.jpg
JFRM-iP-2017-06-8141.jpg
JFRM-iP-2017-06-8143.jpg
JFRM-iP-2017-06-8145.jpg
JFRM-iP-2017-06-8148.jpg
JFRM-iP-2017-06-8150.jpg

Käytin vettä säästeliäästi aamupalalla. Minulla ei ollut paljoa jäljellä ja seuraava lähde oli epäluotettava. Lähtiessäni vaeltamaan minulla oli pieni määrä pullossa ja juomarakossa – ja päivästä oli tulossa kuuma.

Olin juonut lähes kaiken tullessani lähteelle vievälle polulle. Laskin repun maahan ja kävelin katsomaan olisiko lähteestä mihinkään. Löysin epämääräisen lehtien peittämän lätäkön, jossa ei tapahtunut mitään virtausta. Ehkä vettä olisi hätätilanteessa voinut juoda, mutta ajattelin pääseväni parin mailin päässä olevalle shelterille ilman vettäkin.

Sain vielä kerran könytä Pennsylvanian kuuluisia kivikkoja ylittäessäni Wolf Rocksin, mutta sen jälkeen polku muuttui helppokulkuisemmaksi. Saapuessani Kirkridge Shelterille olin jo hyvin janoinen ja siten onnellinen saadessani lähellä olevan rakennuksen pihassa olevasta hanasta kylmää vettä. Sekoitin pullolliseen vadelmalimonadijauhetta ja join puoli litraa vaaleanpunaista keinotekoisen makeaa nestettä yhdellä istumalla. Shelterille ilmaantui pikkuhiljaa osa D12-porukasta, joista monia en ollut nähnyt pitkään aikaan.

Kävellessäni kohti Delaware Water Gapin pikkukylää alkoi rinteeltä avautua upea maisema alas Delaware-joelle. Kamerani oli rikki, joten jouduin tyytymään kuvaamaan näköalaa kännykällä. Polku laskeutui jyrkkää rinnettä pienen lammen rantaan, josta kuului sammakoiden äänekäs kurnutus. Sieltä olinkin enää muutaman mutkan päässä Delaware Water Gapista.

Kävellessäni kylään toivat sen vanhat rakennukset varsin viihtyisän tunnelman, mutta en ollut varauksettoman ihastunut. Olin suunnitellut pitäväni lepopäivän ja antavani nilkalleni hieman toipumisaikaa. Kuitenkin se tosiasia, ettei kylässä ollut kunnollista ruokakauppaa eikä kovin hyvää majoitustarjontaa, sai minut muuttamaan mieleni. Tai olisi siellä ollut kutsuvan oloinen Deer Head Inn, mutta sen viikonloppuhinnat kahdesta yöstä eivät oikein sopineet budjettiin. Pocono Innistä olin kuullut vähemmän imartelevia huhuja. Jäljelle jäi presbyteerikirkon lahjoitusperiaatteella toimiva hostelli.

Tullessani kirkolle oli hostellin punkkapaikat varattu, joten liityin Spongen ja Chimesin seuraan telttailemaan takapihalle. Osa hostellin vaeltajista oli tuttuja, mutta osa ei ollut pelkästään tuntemattomia vaan myös hieman epäluotettavan oloisia. Olen tähän asti voinut jättää omaisuuteni lojumaan varsin huolettomasti, mutta tällä kertaa hieman epäilin olisivatko tavarani turvassa. Tämä tunne oli palvelujen puutteen lisäksi merkittävä tekijä siinä, ettei Delaware Water Gap houkutellut jäämään pitämään lepopäivää.

Yhä janoisena ja aina Pepsinhimoisena lähdin kävelemään muutaman korttelin päähän huoltoaseman kaupalle. Ajattelin samalla katsastaa, josko sieltä saisi kuitenkin ruokatäydennykset tehtyä. Valikoima osoittautui runsaaksi patukoiden ja pähkinäsekoitusten osalta, mutta mitään varsinaiseksi ruuaksi kelpaavaa ei ollut. Nappasin kylmäkaapista Pepsipullon ja laahustaessani kohti kassaa valot sammuivat. Itseasiassa kaikki sähköllä käyvät laitteet sammuivat ja kauppaan laskeutui täydellinen hiljaisuus pakastinten ja ilmastoinnin lopettaessa huminansa. Kun sähköt eivät tulleet heti takaisin, ehdin jo huolestua saisinko sittenkään kallisarvoisen Pepsini, koska kassa ei tietenkään aukeaisi ilman sähköä. Onneksi minulla oli käteisenä juuri sopiva tasaraha ja poistuin ulos pulloineni. Sillä hetkellä joku käänsi maailman konehuoneen toisesta katkaisijasta ja taivaalta alkoi tulla kaatamalla vettä. Eikä minulla tietenkään ollut sadevaatteita mukana. Päädyin kyykkimään huoltoaseman räystään alla odottaen sateen loppumista.

Sateen tauottua palasin kirkolle ja huomasin aina ajoittain kohtaamani vaeltajan, Mojon, tulleen myös paikalle. Pohdimme saisiko mistään illallista, kun sähköt näyttivät menneen koko kylästä. Jotkut vaeltajat kertoivat pizzerian tarjoilevan käteismaksua vastaan, koska heillä oli käytössä kaasu-uuni.

Sähkökatkos kesti noin kaksi tuntia ja lähdimme sähköjen palattua Mojon kanssa etsimään illallispaikkaa. Päädyimme hänen ehdotuksestaan Sycamore Grilliin, mikä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi. Lista oli monipuolinen, ruoka todella hyvää, tarjoilija erittäin ystävällinen ja illan aikana paikalla oli myös kitara-laulu -duo esittämässä livemusiikkia.

Palatessani telttaani kirkon takapihalle aloin selata opaskirjaa ja tehdä suunnitelmia. Päätin hylätä suunnittelemani zeron ja pitää huomenna neron (near zero, lähes nolla). Hoitaisin aamulla juoksevia asioita ja iltapäivällä vaeltaisin viisi mailia lähimmälle teltta-alueelle. Siellä olisi ainakin rauhallisempaa kuin kylän keskustassa perjantai-iltana telttaillessa.

Map

Total Time: 07:08:11

Leave a comment

Leave a Reply