Day 56: Partnership Shelter

28,02 km (17.4 miles)
532.4 / 2189.8 miles
Partnership Shelter, VA

Goose and Andes had woken up early and were already leaving when I woke up. They were planning a 19-mile day to Partnership Shelter, and I on the other hand was planning a normal day and second shorter one to get that same distance. I did my morning routines leisurely, went to the shelter at the top of the hill to use the modern convenience, and was ready to go at ten. I absolutely hadn’t planned on going far with such a late start – just whatever felt good.

But the AT surprised again. An overcast morning, downhill, and a trail in good condition. I practically ran down the hill. No, I actually did run on a few occasions. The pack was relatively light, and the whole thing went like a dream. My three-hour playlist of Sarah Brightman passed almost unnoticed. Shania Twain, The Beach Boys, saxophone playlist.

The entire day wasn’t downhill of course. I actually gained about 1200 meters [about 4000 ft] in elevation, and went down only about 800 meters [about 2600 ft], but my hiking still went along well. Bit by bit it started to be clear, that this might just be that 19-mile day for me, too.

The partially overcast day turned into rain showers in the afternoon. When I was a few kilometers from the shelter the rain really started to come down, but I skipped the raingear, because I would be wet either way – from rain or sweat.

I arrived at Partnership Shelter well before dark. I was surprised by my speed, and Goose and Andes seemed to be delightfully surprised by my arrival, too. Goose said she had been thinking that The Finnisher always has a habit of showing up in the end. I guess that’s how it is.

Partnership Shelter’s unique feature is the Mount Rogers Visitor Center next to it. From a hiker’s point of view the best feature is the phone on the wall from which one can call to order a pizza. I followed the example of the other hikers and I ordered a pepperoni pizza for dinner, and about a bucketful of Pepsi. I was satisfied with a good dinner, and the other hikers got to laugh at the weird European again, who eats with a fork and knife (well, two sporks actually).

Goose ja Andes olivat heränneet aikaisin ja tekivät jo lähtöä minun herätessäni. He suunnittelivat 19 mailin päivää Partnership Shelterille ja minä puolestani yhtä normipäivää ja toista lyhyttä saman matkan kattamiseksi. Tein aamutoimet hyvin rauhallisesti, kävin mäen päällä shelterillä käyttämässä nykyaikaisia mukavuuksia ja olin lähtökuopissa kello kymmenen. En todellakaan suunnitellut meneväni niin myöhäisellä lähdöllä pitkälle – vain sen verran mikä tuntuisi hyvältä.

Mutta AT yllätti taas. Pilvinen aamu, alamäki, hyvässä kunnossa oleva polku. Suorastaan juoksin mäkeä alas. Ei, itseasiassa ajoittain ihan oikeasti juoksin. Reppu oli suhteellisen kevyt ja koko homma kulki kuin unelma. Kolmetuntinen soittolista Sarah Brightmania meni kuin huomaamatta. Shania Twainia, The Beach Boysia, saksofonisoittolista.

Päivä ei toki ollut pelkkää alamäkeä. Itseasiassa nousua kertyi noin 1200 m ja laskua vain 800 m, mutta silti vaellukseni kulki hyvin. Pikkuhiljaa alkoi olla selvää, että tästä taitaa nyt oikeasti tulla se 19 mailin päivä minullekin.

Puolipilvinen sää vaihtui myöhään iltapäivästä hetkittäisiksi sadekuuroiksi. Ollessani parin kilometrin päässä shelteristä alkoi vettä tulla oikein kunnolla, mutta jätin sadevaatteet laittamatta, koska olisin märkä joka tapauksessa – sateesta tai hiestä.

Saavuin Partnership Shelterille hyvissä ajoin ennen pimeää. Olin yllättynyt itsekin nopeudestani ja iloisesti yllättyneitä näyttivät olevan myös Goose ja Andes kun saavuin. Goose tosin totesi pohtineensa, että Finnisherillä on tapana aina lopulta ilmestyä. Näinhän se taitaa olla.

Partnership Shelterin erikoisuus on lähes vieressä oleva Mount Rogers Visitor Center. Vaeltajien näkökulmasta paras nähtävyys on kyseisen rakennuksen seinässä oleva puhelin, josta voi soittaa pizzatilauksen. Minä seurasin muiden esimerkkiä ja tilasin itselleni iltapalaksi pepperoni-pizzan ja jotakuinkin ämpärillisen Pepsiä. Olin tyytyväinen kunnon iltapalasta ja muut vaeltajat saivat taas nauraa oudolle eurooppalaiselle, joka syö veitsellä ja haarukalla (tai oikeastaan kahdella Sporkilla).