By Jeriko Fox 
23,63 km (14.7 miles)
217.1 / 2189.8 miles
Pecks Corner Shelter, NC
The previous two days have been somewhat depressing. I have been tired and hiking has been an internal battle. So I did not excitedly look forward to today’s 15 mile task – especially when many other hikers were celebrating going to Gatlinburg. I had originally thought about going there, but I decided to bypass it to save time.
The morning was foggy again, but the sun worked it way through. I had filled my pockets with small snacks to motivate myself forward. My dull mood made a complete turnaround when I got to Newfound Gap (the parking lot from where hikers travel to Gatlinburg). Two men from First Baptist Church were spreading trail magic. Ice cold Coke, fruit snacks, fruit, and chocolate cookies changed the entire feel of the day in an instant. I was ridiculously happy.
As I continued on I had gotten such a dose of positive energy and necessary calories that I pushed up the hill like a train engine. I met an English couple at one of the overlook spots, of which the lady shouted “There’s a professional!” when she saw my gear. We chatted nicely for a few minutes
The second energy boost of the day came when I passed Icewater Spring Shelter. I had already planned to stop there to eat and the “trail magic” sign taped to the directional sign didn’t sound bad either. There were two men with a young boy at the shelter. They had a dutch oven set up and told me they were making a casserole and peach cobbler. I stayed to wait for the food, because actual real food is a rare treat. The casserole was some kind of a stew topped with cheese.
Peach cobbler didn’t say anything to me because I didn’t know the word “cobbler”. I just understood that it was something with peaches. Curiously I filled my bowl and got a dollop of ice cream on top. As I put my spoon in my mouth I finally realized that in Finnish cobbler would be a “hyve”. I don’t know if a peach version exists in general Finnish knowledge, but that’s what it was. I was in a completely ecstatic state as I spooned the heavenly deliciousness and ice cream into my mouth. The entire situation was as unexpected as it was perfect.
For the majority of the rest of the hike I floated contentedly in a feeling of fullness from being well fed. I had once again found the joy in hiking again through the charity of a complete stranger. Manhattan Transfer’s Down South Camp Meetin’ had been playing in my head all day, so I crowned the day by putting on said band’s jazz vocal virtuosity to set the pace.
Max elevation: 1928 m
Total climbing: 943 m
Total time: 09:56:24
Kaksi edellistä päivää ovat olleet jokseenkin masentavia. Olen ollut väsynyt ja vaeltaminen on ollut taistelemista itsensä kanssa. Niinpä en innolla odottanut tämän päivän lähes 15 mailin urakkaa – etenkin kun moni muu vaeltaja iloitsi matkaavansa Gatlinburgiin. Olin itsekin alunperin ajatellut käydä siellä, mutta nyt ohitin sen säästääkseni aikaa.
Aamu oli taas sumuinen, mutta aurinko näytti pikkuhiljaa tulevan esiin. Olin täyttänyt taskuni pienillä välipaloilla motivoidakseni itseäni eteenpäin. Synkeä mielialani koko kuitenkin täyskäännöksen saapuessani Newfound Gapiin (parkkipaikka, josta vaeltajat matkustavat Gatlinburgiin). Kaksi First Babtist Churchin miestä oli jakamassa trail magicia. Jääkylmä Cokis, hedelmäkarkit, hedelmät ja suklaakeksit muuttivat koko päivän tunnelman hetkessä. Olin naurettavan onnellinen.
Lähtiessäni jatkamaan olin saanut sellaisen annoksen positiivista energiaa ja tarpeellisia kaloreita, että puskin ylämäkeen kuin juna. Tapasin eräällä näköalapaikalla englantilaisen pariskunnan, jonka rouva huudahti minut varusteineni nähtyään: “There’s a professional!” (“Siinä on ammattilainen!”) Juttelimme hetken mukavia.
Toinen energiabuusti päivään tuli ohittaessani Icewater Spring Shelterin. Olin suunnitellutkin pysähtyväni siellä evästauolla ja paikalle ohjaavaan kylttiin teipattu “trail magic” -lappu ei kuulostanut pahalta sekään. Shelterillä oli kaksi miestä nuoren pojan kanssa. Heillä oli tulilla Dutch owen eli kuumennetuilla kivillä lämmitettävät padat. Miehet kertoivat tekevänsä laatikkoa ja peach cobbleria. Jäin odottamaan ruuan valmistumista, koska ihan oikea ruoka on harvinaista herkkua. Laatikko oli hyvin maukas pataruuan tyyppinen juustolla kuorrutettu sekoitus lihaa ja kasviksia.
Peach cobbler ei sanonut minulle yhtään mitään, koska en tuntenut sanaa cobbler. Ymmärsin vain, että se on jotain missä on persikoita. Täytin uteliaana kuppini ja sain päälle vielä kauhallisen jäätelöä. Työntäessäni lusikan suuhuni tajusin viimein mitä olin syömässä. Käytännössä katsoen kyse oli omenahyveestä, joka on vain tehty persikoista. En tiedä onko suomeksi olemassa sellaista sanaa kuin persikkahyve, mutta niin sen kääntäisin. Olin täysin ekstaattisessa tilassa lusikoidessani tuota jumalaisen hyvää makeaa herkkua jäätelöineen suuhuni. Koko tilanne oli yhtä odottamaton kuin täydellinenkin.
Suurimman osan loppumatkasta leijailin tyytyväisessä hyvinruokitun täydessä tunteessa. Olin löytänyt taas vaeltamisen mielekkyyden täysin tuntemattomien ihmisten hyväntahtoisuuden kautta. Päässäni oli soinut koko iltapäivän The Manhattan Transferin Down South Camp Meetin’, joten kruunasin päivän laittamalla kyseisen yhtyeen vokaalijazz-virtuositeetin rytmittämään kulkua.