Day 5: Blood Mountain

15,88 km (9.9 miles)
31.4 / 2189.8 miles
Neel Gap, GA

After enjoying breakfast at Hiker Hostel I took the free shuttle back to Woody Gap. Visibility was poor because we were essentially inside a cloud at 964 meters (3163 ft). I put on my rain gear in anticipation, and as I picked up my pack it started to rain.

I had pondered whether to spend the night at Lance Creek or to hike on to Neel Gap. The former would be about 4 miles, the latter eleven. Even though there were two shelters on the way with campsites, they required bear canisters and thus were not an option. My food is in just a dry sack which can be pulled up with cables in other places. In the morning I had decided to go all the way to Neel Gap, and in Woody Gap I decided to just go to Lance Creek.

When I got to Lance Creek before eleven I was relatively dry and in good spirits. I changed my mind once again and started off toward Neel Gap. This meant that I had to go over the highest peak thus far, Blood Mountain at over 4400 ft. At the start my knee made itself known again, but hiking progressed fine, and I moved up to the top of Blood Mountain at surprisingly quick clip. I’m sure the view would have been fantastic had there been one.

It started raining harder as I descended from Blood Mountain, but the rocky terrain was surprisingly not slippery. The rock must have been something else than the granite at home. During the descent I had to rely on my hands at times, so the terrain was the most challenging thus far.

When I arrived in Neel Gap I marched into Mountain Crossing only to find out they were full – although I had already guessed this. All the other options would have required hitchhiking further away, and as the rain kept coming down this was not tempting. I seized on the salesgirl’s offer to pitch my tent in their back yard, as a few other parties had already done. There was running water and port-a-potties near, all the modern conveniences. Pitching the tent in the rain was an easier task than changing wet clothes in my small vestibule. After getting into dry clothing and getting food from the store I had an overall satisfied feeling.

Among other things the day’s playlist included many hours of ABBA and these lines – albeit a bit out of context – spoke to me:

“Soldiers write the songs that soldiers sing
The songs that you and I don’t sing
They blow their horns and march along
They drum their drums and look so strong
You’d think that nothin’ in the world was wrong”
-ABBA
(Soldiers, 1981)

Nautittuani aamupalan Hiker Hostellilla pääsin ilmaisella shuttle-kyydillä takaisin Woody Gapiin. Näkyvyys oli huono, koska olimme käytännössä pilven sisällä 964 metrin korkeudessa. Puin sadevaatteet valmiiksi päälle ja nostaessani rinkkaa selkään alkoikin sataa.

Olin pohtinut jäisinkö yöksi Lance Creekille vai vaeltaisinko Neel Gapiin asti. Ensinmainittuun olisi noin 4 mailia ja jälkimmäiseen 11 mailia. Vaikka välillä oli kaksikin shelteriä teltta-alueineen, niillä on karhukanisteripakko ja siten ne olivat poissa laskuista. Minun ruokani kun ovat pelkässä kuivapussissa, jonka voi muissa paikkoissa vetää puuhun. Olin aamulla päättänyt mennä Neel Gapiin asti ja Woody Gapissa päätin mennä vain Lance Creekille.

Päästyäni ennen yhtätoista Lance Creekille olin suhteellisen kuiva ja hyvissä voimissa. Muutin vielä kerran mieleni ja lähdin jatkamaan kohti Neel Gapia. Tämä tarkoitti, että ylitettävänä olisi vielä reitin tähän mennessä korkein vuori, yli 1300 metrinen Blood Mountain. Alkunousussa vasen polvi taas ilmoitteli itsestään, mutta pian vaellus alkoi taas kulkea ja nousin yllättävän reipasta tahtia Blood Mountainin huipulle. Näköala olisi varmasti ollut upea, jos sellainen olisi ollut.

Sade alkoi kiihtyä lähtiessäni laskeutumaan Blood Mountainilta, mutta kivinen ja kallioinen maasto oli yllättävän vähän liukas. Kivi oli varmaan jotain muuta kuin kotoisaa graniittia. Laskeutuessa sai välillä turvautua käsiinsäkin, joten maasto oli tähän mennessä haastavinta.

Saapuessani Neel Gapiin marssin Mountain Crossingsiin vain saadakseni tietää heillä olevan täyttä – tämän olin tosin jo arvannutkin. Muut majoitusvaihtoehdot olisivat vaatineet liftaamista kauemmas ja sateen muuttuessa kokoajan kovemmaksi se ei houkutellut. Tartuin myyjättären tarjoukseen telttailla heidän takapihallaan, kuten oli jo pari muuta seuruetta tehnyt. Lähellä oli vesihana ja bajamajoja eli kaikki nykyaikaiset mukavuudet. Teltan pystytys sateessa oli helpompi operaatio kuin märkien vaatteiden riisuminen pienessä absidissa. Vaihdettuani kuivat vaatteet päälle ja haettuani kaupasta iltapalaa oli kaikenkaikkiaan tyytyväinen olo.

Päivän soittolistalla oli mm. monta tuntia ABBAa ja sieltä puhutteli – ehkä hieman aiheyhteydestä irroitettuna – tämä pätkä:

“Soldiers write the songs that soldiers sing
The songs that you and I don’t sing
They blow their horns and march along
They drum their drums and look so strong
You’d think that nothin’ in the world was wrong”
-ABBA
(Soldiers, 1981)