I usually avoid all the shelters that are close to a town, since there might be more or less permanent residents. Still I was interested to visit the shelter in Pölhö island that is south from Kuopio. There is a boat launching ramp in Pölhö and next to it a small parking lot where I left my car.
I roamed along the shoreline and discovered the foundations of an old deserted house – creating an eerie atmosphere to the dark forest. As I walked on I noticed some trash on the ground that made me think that there might actually be someone living in here. Finally I arrived to the shelter and left my gear to an open goahti. There was a wood shed nearby and a sleeping shelter in its rear section. Someone had left an ancient, thin and shabby sleeping bag on the floor, but there was no one anywhere. I was walking towards the shore when I saw a black figure approaching from the road. This figure went to chop some wood and when I returned he was starting a fire at the goahti. I walked to the goahti to gather my belongings and my headtorch revealed the black figure to be a young man. Blinded by my light he turned facing me and asked: “Who are you?” I was trying to figure out what should I answer in this kind of situation – me hiking and he living in the same forest. “A night walker.”
I took my gear with me and left feeling a bit confused. Though the man seemed perfectly harmless, I didn’t think it would be a good idea to share the shelter with him. Mainly because I felt that it was his home. I felt sorry for this guy, since the nights in November are already really cold and his sleeping bag was way worse than my summer sleeping bag. I was thinking how could I help people like him. I know that some organisations that work with homeless take sleeping bags and warm clothes as donations. But when someone lives in a forest, you really don’t know if they are receiving any help from anyone. And I didn’t dare to ask him if he could handle the cold nights or is there anything I could do to help. The Finnish discretion doesn’t always make sense.
I kept on walking around the Pölhö island during the early hours. Pondering these things and taking some photos. At 4 am I returned to my car and realised that there is no sense to look for any other shelter anymore. I could just return to my home – since I at least have one.
Tip of the day: Me and my friends gathered some money last winter and then one of us went to UFF Second Hand Store during their one euro days to buy a bundle of warm clothes. It was donated to a local refugee shelter during the extremely cold winter days.
Yleensä välttelen aivan kaupunkien läheisyydessä sijaitsevia laavuja, koska niissä saattaa olla enemmän tai vähemmän vakituisia asukkaita. Kiinnostuin kuitenkin Kuopion eteläpuolella Pölhön saaressa olevasta grillikodasta ja päätin kokeilla onneani. Pölhössä on veneenlaskupaikka ja sen vieressä pieni parkkipaikka, jonne ajoin autoni.
Kiertelin saaren rantaa pitkin ja löysin entisen autiotalon perustukset, jotka loivat pimeään metsään varsin aavemaisen tunnelman. Jatkaessani matkaa tuli vastaani myös roskia, jotka alkoivat kieliä siitä, että saarella mahdollisesti asui joku. Saavuin lopulta grillikodalle, jonne jätin varusteeni tutkiakseni ympäristöä. Lähellä oli puuliiteri ja sen takaosassa nukkumistila, jonka lattialla oli ikivanha, ohut ja nuhruinen makuupussi. Ketään ei kuitenkaan näkynyt missään. Kävellessäni rantaanpäin huomasin tien suunnasta tulevan mustan hahmon, joka meni pilkkomaan puita. Palatessani rannasta oli tämä hahmo siirtynyt grillikodalle ja viritteli tulta. Menin hakemaan tavaroitani grillikodalta ja otsalamppuni valossa musta hahmo osoittautui nuoreksi mieheksi. Valon häikäisemä mies kääntyi minua kohti ja kysyi: “Kuka sä olet?” Mietin hetken mitä tässä tilanteessa voisi oikein sanoa – toisen asuessa ja toisen retkeillessä samassa metsässä. “Yöllinen kulkija.”
Keräsin tavarani ja jatkoin matkaani hieman hämmentyneissä tunnelmissa. Vaikka mies ei ollut millään tapaa uhkaava, ei mielestäni ollut hyvä ajatus jäädä hänen kanssaan yöksi puuliiterin nukkumistilaan. Pääasiassa siksi, että se oli hänen kotinsa. Minua itseasiassa säälitti koko mies, koska marraskuun yöt olivat jo todella kylmiä ja hänellä oli suojanaan kesämakuupussiani huonompi makuupussi. Mietin miten tällaisia ihmisiä voisi auttaa. Ainakin jotkut asunnottomien yhdistykset ja yömajat ottavat vastaan makuupusseja ja lämpimiä vaatteita lahjoituksina. Mutta ihmisen asuessa metsässä on vaikea tietää onko hän minkään tukipalvelun piirissä. Enkä suoraansanoen kehdannut kysyä mieheltä, että pärjääkö hän öiden kylmetessä ja voisiko häntä jotenkin auttaa. Suomalainen hienotunteisuus ei kyllä ole aina ihan järkeenkäypää.
Kuljeskelin aamuyön tunteina pitkin Pölhön saarta miettien näitä asioita ja valokuvaten. Neljän aikoihin palasin autolle ja totesin, että tässä vaiheessa ei olisi järkevää enää etsiä uutta yöpaikkaa. Voisin palata kotiin nukkumaan – kun minulla kerta sellainen on.
Vinkki: keräsimme ystäviemme kanssa talvella rahaa ja yksi meistä kävi ostamassa UFF:in euron päiviltä autolastillisen lämpimiä vaatteita, jotka vietiin vastaanottokeskuksiin kovien pakkasten aikaan.
