Day 152: Rock Garden

19,79 km (12.3 miles)
1680.4 / 2189.8 miles
Minerva Hinchey Shelter, VT

Translation available later.

Olin varautunut henkisesti sateeseen. Eilen aamulla katsomani sääennuste oli näyttänyt sadetta lähipäiviksi ja sen jälkeen en ollut saanut kenttää tarkastaakseni asian. Sääennusteet nimittäin muuttuvat AT:n alueella hyvin paljonkin, mutta yleensä pari päivää eteenpäin ennusteeseen voi luottaa.

Päivästä tuli kuitenkin aurinkoinen ja sitä myötä odottamattoman lämmin. Kuvitelmissani oli mahdollisesti pitkä päivä, mutta kuumuudenkestokykyni oli eri mieltä. Sää ei ollut sietämättömän kuuma, mutta jotenkin uuvuttava ja jouduin pitämään taukoja usein.

Noustessani White Rocksille näin ensin pienemmän ja pian isomman alueen, jolle ihmiset olivat kasanneet kiviä pinoiksi. Kaksi vaeltajaa oli taiteilemassa omia kasojaan jälkimmäiseen kivipuutarhaan kulkiessani ohi. En kommentoinut heidän puuhiaan, mutta pääasiassa olen kivien kasaamista vastaan, koska se mm. edesauttaa eroosiota. En aiemmin ymmärtänyt miksi ihmiset valittavat kivien kasaamisesta, mutta luettuani erään artikkelin aiheesta mielipiteeni asiasta muuttoui. Silti myönnän, että kivikasat ovat yhä mielestäni kiehtovan näköisiä.

Tunsin itseni jo valmiiksi melko väsyneeksi lähtiessäni nousemaan jo kolmannelle AT:lla olevalle Bear Mountainille. Juomaveteni oli päässyt vähiin ja hikoilin pitkässä ylämäessä yrittäen säästellä vettä. Olin ajatellut mennä mahdollisesti hieman seuraavan shelterin ohi, mutta tässä ylämäessä tuli selväksi, että kävelisin vain shelterille asti. Olin väsynyt ja päätä särki.

Shelterille saapuminen oli helpotus. Sain vihdoin ihanan kylmää lähdevettä ja tapasin myös muutaman tutun AT:n vaeltajan ja kaksi eilen tapaamaani mukavaa Long Trailin vaeltajaa. Tosin iltapuuhat eivät menneet aivan kuin Strömsössä.

Ensimmäisen kerran ruokasäkkini naru jäi jumiin puuhun. Ja niin pahasti, etten saanut sitä pois. Yritin askarrella aikani, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Hetken ehdin jo miettiä miten pärjäisin ilman narua, kunnes tajusin voivani tietenkin katkaista sen ja säästää suurimman osan. Niinpä menetin noin 4 m narua ja sulkurenkaan puulle. Otin repusta pienen varustesulkurenkaan ja viritin sen avulla narun lopun onnistuneesti toiseen puuhun.

Tämän episodin jälkeen Long Trailin vaeltajat huomasivat telttapaikkojen lähellä hieman huolestuttavan pystyyn kuolleen puun, jonka yksi kookas latva roikkui viereisen puun varassa. Muistan itse huonosti katsoa ylös telttapaikkaa valitessa ja nämä pystyyn kuolleet puut voivat silloin aiheuttaa ongelmia. Naiset päätyivät siirtämään omat telttansa toiseen kohtaan, koska irtonainen latva olisi siihen suuntaan kaatuessaan vapaa putoamaan heidän päälleen. Katsastelin omaa paikkaani hetken, mutta totesin olevani mielestäni riittävästi terveiden kookkaiden mäntyjen katveessa. Tosin hieman levottoman olon illalla teki ulkoa kuuluva narskutus. En tiennyt sen aiheuttajaa (kuulin shelterin lähellä olevan mahdollisesti piikkisikoja), mutta mielikuvitus tietysti maalaili kuvaa puuta äänekkäästi nakertavista superkuoriaisista.

Day 151: Bromley Mountain

24,16 km (15 miles)
1667.1 / 2189.8 miles
Big Branch, VT

Translation available later.

Heräilin aamulla rauhassa Green Mountain Housessa. Olin illalla buukannut itseni myöhempään kello yhdeksän kyytiin AT:lle, koska ei ole mitään syytä kiduttaa itseään heräämällä tarpeeksi aikaisin ehtiäkseen 07:30 lähtevään kyytiin. En eilen tavannut Delicate Floweria kaupungissa, mutta hän tuli myös illalla hostellille ja aamulla paistoimme yhteistuumin pannukakkuja aamiaiseksi.

AT:lle päästyäni oli ensimmäisenä edessä nousu Bromley Mountainille. Vuorella on laskettelukeskus ja viimeinen pätkä huipulle kulki laskettelurinnettä pitkin. Huipulla olevassa suksivajassa saisi yöpyä, mikä olisi houkutellut paikkana, mutta maileja oli turhan vähän alla. Ilahduin kuitenkin tavatessani tuttuja: Bottles ja Seawolf olivat hieman aiemmin saapuneet huipulle.

Bromley Mountainilta laskeuduin Mad Tom Notchiin, jonka jälkeen oli edessä seuraava nousu Styles Peakille ja Peru Peakille. Matkalla ylös tapasin lisää kavereita: Blue Ray sekä Wild Flower koiransa Mayn kanssa. Istuin heidän kanssaan tovin Styles Peakin näköalapaikalla pitämässä taukoa. Sää oli ollut kuuma noustessa, mutta ylhäällä kävi pieni tuulenvire. Nautin olostani ja makasin juuri sopivasti selkäni muotoon sopivalla kalliolla katsellen taivasta.

Olin miettinyt noin 15 mailin päivää, mutta loppumatkan ollessa suurelta osin alamäkeä ajattelin pääseväni ehkä ennen hämärää pidemmällekin. Iltapäivällä tuli yksittäinen lyhyt sadekuuro. Olin nousemassa pientä jyrkänpuoleista kalliota ylös ja sade teki tietenkin kivistä vähän liukkaita. Kuitenkin sade loppui juuri sopivasti päästessäni kalliolta avautuvalle maisemapaikalle.

Olin kuullut muiden vaeltajien suunnittelevan yöpyvän telttapaikalla Big Branch -joen varrella ja se vaikutti sopivalta minunkin aikatauluuni. Tullessani Big Branchin ylittävälle riippusillalle huomasin kivikkoisessa joenuomassa olevan allasmaisia koloja, joissa voisi mahdollisesti uida. Kuljin sillan yli telttapaikalle ja tapasin taas Wild Flowerin ja Bottlesin. Pystytettyäni teltan riisuuduin alusvaatteisilleni ja pulahdin sillan alla olevaan koloon uimaan. Vesi oli viileää, mutta virkistävää. Tullessani ylös vedestä myös Blue Ray ilmestyi telttapaikalle. Söimme porukalla illallista Bottlesin virittämän nuotion äärellä ja hämärän tullessa pujahdin telttaan kirjani ääreen.

Day 150: Manchester Center

12,95 km (8 miles)
1650.7 / 2189.8 miles
Green Mountain House, Manchester Center, VT

Translation available later.

Yö oli ollut taas kylmä. Heräilin rauhassa ja söin aamupalaksi ruokasäkin sisällön viimeisiä rippeitä. Tunnen erityistä tyytyväisyyttä siitä, jos saan ruuan loppumaan juuri sopivasti ennen kaupunkia, koska kaupunkiin kannettu ruoka on kuollutta painoa.

Jatkoin elisen illan tapaan loivaa alamäkeä reippaaseen vauhtiin. Itseasiassa erityisen reippaaseen, koska takanani oli kaksi Long Trailin vaeltajaa, jotka huusivat. Aivan todella huusivat. Jatkuvasti. Pohdin mennessäni, että onko AT:n vaeltajissa vähemmän näitä huutajia vai ovatko he vain pudonneet pois jo alkumatkasta.

Tulin reilun kahdeksan mailin matkan tienristeykseen noin neljässä tunnissa. Tarkoitukseni oli liftata Manchester Centeriin, mutta näinkin parkkipaikalla joukon vaeltajia. Blue Rayn ystävä oli tullut tekemään trail magicia aikuisten juomien muodossa. Istuessani oluen ääreen sain tietää tämän ystävän myös luvanneen kyyditä vaeltajat kaupunkiin. Hänen lähtiessä viemään ensimmäistä satsia ilmestyi AT:lta tutun näköinen nuori nainen: Seawolf, jonka olin tavannut viimeeksi Shenandoahissa Virginiassa.

Seawolf liittyi mukaamme toiseen autolastilliseen. Jäin hänen kanssaan Manchester Centerin keskustaan muiden jatkaessa pidemmälle. Päätimme mennä yhdessä lounaalle ja sitten tekemään ruokaostokset. Oli mukava istua kaikessa rauhassa keskustelemassa House of Pizzassa ja nauttia tietenkin samalla pizzaa sekä salaattia. Pohdimme yhdessä USA:n pitkien vaellusreittien AT:n, PCT:n ja CDT:n hyviä ja huonoja puolia.

Ruokaostosten jälkeen Seawolf jäi pakkaamaan tavaroitaan ja minä soitin kyydin Green Mountain House -hostellille. Olin varannut punkkapaikan muutamaa päivää aiemmin ja saanut ohjeeksi soittaa, kun olisin hoitanut kaupunkiasiat. Omistaja, Jeff, tuli hakemaan minut ja lyhyen ajomatkan jälkeen tulimme viihtyisän näköisen talon luokse.

Jeff osoittautui erittäin mukavaksi ja hänen hostellinsa siistiksi sekä selkeästi organisoiduksi. Edulliseen $35 hintaan kuului yöpymisen lisäksi pyykinpesu, aamupalatarpeet ja aamulla kyyti takaisin AT:lle. Olin onnellinen paikan rauhallisesta ilmapiiristä sekä hyvästä wifistä. Minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia Vermontista, mutta tämä osavaltio on alkanut tuntua jonkinlaiselta käännökseltä parempaan suuntaan.

Day 149: Stratton Mountain

24,72 km (15.4 miles)
1642.0 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VT

Translation available later.

Nukuin yön epämääräisissä pätkissä. Lämpötila oli kylmin sitten alkukevään ja sää oli tuulinen. En jaksanut nousta repulleni etsimään lisävaatteita, joten palelin, kun shelteriin tuuli sisään. Kirosin yön pitkinä tunteina päätöstäni nukkua shelterissä. Teltassa olisin ollut paremmin tuulelta suojassa ja vaatesäkkikin oli aina käden ulottuvilla.

Aamulla kuitenkin toteutui se shelterissä nukkumiseni tavoite eli heräsin aikaisin muiden alkaessa kolistelemaan. Ilma oli yhä kylmä ja vedin ensitöikseni pipon päähän ja untuvatakin päälle. Lähtiessäni vaeltamaan ennen kahdeksaa jätin nämä vaatteet päälleni sekä pitkät kalsarit vaellushousujen alle. Arvasin joutuvani riisumaan ylimääräiset vaatteet pian, mutta mielummin niin kuin päivän aloitus palellen. En ollut päässyt kilometriäkään, kun alkoi jo tulla hiki ja pysähdyin pakkaamaan ylimääräiset vaatteet takaisin reppuun.

Aamupäivä kului suurimmalta osin alamäkeen kävellen. Tosin reitti oli monin paikoin mutainen tai sitten juurien peitossa niin, ettei kovin nopea eteneminen onnistunut. Kelin ollessa kuivempi ei muta ollut niinkään märkää vaan enemmänkin imukuppimaisesti kenkään tarttuvaa.

Ylitettyäni Deerfield-joen tulin parkkipaikalle, josta alkoi nousu kohti Stratton Mountainia. Suunnittelemani noin 15 mailin päivä oli jotakuinkin puolivälissä ja kello hieman yli puolenpäivän, joten ajattelin olevan hyvä aika lounastauolle. Saisin myös hieman lisäenergiaa ylämäkeen.

Nousu Stratton Mountainille oli pitkä, mutta ei niin jyrkkä kuin olin odottanut. Polku oli hyvässä kunnossa ja liikkeellä oli odotusteni mukaisesti paljon päivä- ja viilonloppuvaeltajia. Hieman pilvinen ja viileä sää auttoi myös huomattavasti nousussa.

Vähän ennen huippua kuulin jonkun tulevan takaani ja siirryin sivuun päästääkseni tulijan ohi. Kääntyessäni katsomaan alamäkeen huomasin ohittajan olevan Delicate Flower, vaeltaja, jonka kanssa olin jakanut huoneen Vanessalla Salisburyssa. Päädyimmekin kävelemään ylös yhdessä samalla jutustellen viimepäivien kuulumisia.

Stratton Mountainin huipulla on pieni caretakerin maja sekä palotorni. Kiipesin tietenkin ylös ihailemaan maisemia. Ympärillä avautuva 360° näköala oli yksi näyttävimpiä. Alhaalla näkyi järviä ja vuorten rinteillä laskettelukeskuksia.

Metsä oli samantyyppistä kaunista havumetsää kuin Great Smoky Mountainsin kansallispuistossa, mutta alaspäin mennessä muuttui taas lehtimetsäksi. Joka tapauksessa kasvisto tuntuu hiljalleen muuttuvan enemmän pohjoisille alueille tyypilliseksi.

Olin ajatellut vaeltavani ainakin Stratton Pond Shelterille asti. Olin kuitenkin laskeutunut vuorelta jo viideltä, joten ajattelin aivan hyvin voivani jatkaa vielä hieman pidemmälle. Etenkin kun kyseinen shelter oli poikkeuksellisesti maksullinen ja siellä olisi todennäköisesti paljon viikonloppuporukkaa.

Kävellessäni mukavaa alamäkeä eteenpäin pysähdyin pienen puron kohdalle ottamaan vettä. Silloin Delicate Flower saavutti taas minut. Päätimme vaihtaa puhelinnumeroita, koska olimme huomenna suuntaamassa samaan hostelliin. Voisimme siis käydä yhdessä syömässä päästyämme kaupunkiin.

Löysin itselleni mukavan telttapaikan Winhall-joen vierestä. Laskiessani repun maahan minulla oli jotenkin kokonaisvaltaisen hyvä olo. Olin saanut 17 mailia kasaan, voisin telttailla omassa rauhassa ja huomenna olisi lyhyt vaelluspäivä kaupunkiin. Lisäksi lopullinen päämääräni Mainessa alkaa pikkuhiljaa tuntua todelliselta.

Day 148: Glastenbury Mountain

18,58 km (11.5 miles)
1626.0 / 2189.8 miles
Kid Gore Shelter, VT

Translation available later.

On aamuja, jolloin sänky tuntuu niin houkuttelevan lämpimältä ja ihanan pehmeältä, ettei tuntemuksesta halua päästää irti. Ja vaikka ei olisikaan sängyssä vaan ilmapatjalla makuupussissaan, voi löytää itsensä samasta tunnetilasta. Mitä silloin tehdään? Minäpä kerron: käännetään kylkeä ja jatketaan unia.

Nukuin siis kaikessa rauhassa aamulla hieman yli kahdeksaan. Olin laskenut ruokani riittävän Manchester Centeriin asti ja sinne olisi noin 38 mailia, mikä veisi joka tapauksessa kolme päivää. Siten voisin tehdä tänään noin 13 mailia shelterille, mikä olisi kevyt päivä.

Kengät ja sukat olivat yhä märät eiliseltä. Märät ja kylmät. Vetäessäni sukkia jalkaan koin hyvin elävän muiston alkukeväältä ja mietin, että tätäkö tämä nyt taas on tästä eteenpäin.

Lähdin vaeltamaan kymmenen jälkeen. Olin varautunut kahlaamaan Hell Hollow Brookin yli, koska olin nähnyt eilen ilmoituksen pois huuhtoutuneesta sillasta. Vettä oli kuitenkin sen verran vähän, että joen saattoi helposti ylittää kiviä pitkin. Maasto oli eilisen tapaan mutaista, mutta nousut ja laskut maltillisia.

Pysähdyin Goddard Shelterille lounaalle ja yllätyin kohdatessani siellä Bottlesin. Oletin hänen olleen jo pitkällä edelläni, joten ilahduin jälleennäkemisestä. Pian shelterin yläpuolella oli Glastenbury Mountainin huippu ja palotorni. Havumetsän keskeltä ei ollut juuri tarjoutunut näköaloja, mutta tästä tornista avautui viimein upea maisema joka suuntaan.

Rullasin tasaista tahtia alamäkeen Kid Gore Shelterille ja päätin poikkeuksellisesti yöpyä shelterissä telttani sijaan. Päätös ei välttämättä ollut hyvä, koska teltta tarjoaa paremmin omaa rauhaa. Nyt kun sheltereillä yöpyy niin NOBOt, SOBOt kuin Long Trailin vaeltajat, alkaa tungosta ja meteliä olla taas enemmän kuin välittäisin.