Saariston Rengastie: Day 2 – Korppoo-Kustavi

41,08 km (25.53 miles)
Peterzéns, Kustavi

The morning came with cloudy skies. After having my breakfast at the wonderful Faffas I jumped on my bike again and headed through the island of Korppoo. It was only a 5 km (3.1 mi) ride to the Galtby ferry dock and I did it in less than 20 minutes. As I arrived to the shore the ferry was there loading the cars in. For some unexplainable reason I started to question if this was the right ferry – looking at the signs for car drivers – and didn’t ask the crew. I thought the ferry was going to Norrskata.

Once the ferry left I started to look at the schedules and I realised that that ferry went to Houtskari, where I should have been heading too. And the next ferry came in an hour. I was this close to lose my nerves for my own stupidness, but I then quickly calculated a new plan and realised that I could catch the next ferries, which ran even less frequently. This mishap would have been completely avoidable with more careful planning. I had fallen into a false sense of security by the first two ferries. You can get easily to Nauvo and Korppoo, but moving on to Houtskari the ferry schedule is significantly more infrequent.

Most ferry docks luckily have a coffee kiosk and that was also the case with Galtby. Apropos arrived also a group of ladies with their bikes and I sat down to talk with them as we consumed our drinks and cinnamon buns. These ladies told that they ride together in the archipelago every year and choose always different islands to visit.

The ferry ride to Houtskari takes slightly longer, about half an hour. When we arrived to the Kittuis ferry dock I started to pedal with a bit more vigour in order to catch the next ferry. Possibly the most critical – and longest – ferry ride is the one from Houtskari to Iniö. I had about hour and a half to cover the 25 km (15.5 mi) distance to Mossala ferry dock or otherwise I would have to wait for two hours. To make things more challenging there was two cable ferries on the way there.

In Houtskari the roads are narrower and there really isn’t any shoulder. Though there was very little traffic and the drivers still kept a good distance. I suspect that during the weekdays the drivers were mostly locals, who know how to deal with the bikers.

At Kivimo cable ferry I saw the ferry just approaching the dock, when I arrived and thus didn’t have to wait. I always get a certain feeling of nostalgia on cable ferries, because there used to be more of them in my childhood. Nowadays many are replaced with bridges. The second cable ferry ride in Houtskari was special, because I was all alone with my bike. Never had a private ride before.

Before the Mossala ferry dock I had an unexpected encounter when a big colourful bird swaggered in front of me. I had to stop for a while to admire this creature that was a common pheasant cock. I finally reached the ferry dock nearly ten minutes before the ferry, M/S Antonia. This is the only paid ride on the Saariston Rengastie and for a biker it was 12 €. As the cars unloaded from the ferry, a tickets sales person came to meet us, who were waiting at the shore.

The ferry ride to Iniö takes an hour. On these longer distance ferries there is a small cafeteria, where you can buy some snacks and enjoy them indoors. And that was exactly what I did. The weather had been cloudy all day and before we came to Dalen ferry dock it started to drizzle. I decided to put my rain jacket on.

Iniö is the most remote part of the Saariston Rengastie and the roads are even more narrower than before. The ride from Dalen ferry dock to Kannvik ferry dock is less than 10 km (6 mi) and there is one cable ferry on the way. To my surprise I realised that on this cable ferry there were mostly the same cars that were on the M/S Antonia.

On the way to Kannvik ferry dock the rain picked up and I felt ready for some shelter. There were more bikers on this last ferry ride and once again same cars that were on the M/S Antonia. Riding a bike is not necessarily a slower means of transportation in the archipelago.

After 25 minutes we arrived to mainland at Heponiemi. Light rain kept sweeping my face as I was pedalling the last kilometer to the Peterzens at the local guest harbour near Kustavi. I had ridden 41 km (25 mi) in less than 7 hours. I had booked a boathouse – a small cabin – for me. First I dopped by at the restaurant that was also the reception to get my keys and took my wet clothes to dry into my cabin. The accommodation was nice: I had a queen size bed, small sofa, TV and toilet. There were communal showers at the saunas near the main building.

I was starving, because I had only snacks throughout the day. I took a quick shower and sauna and headed into the restaurant. In one table there was a big group and the staff was nowhere to be seen. So I sat down to wait. At some point two waitresses appeared and served the table next to me – I naturally then expected them to wait to tables. But the waitresses showed no attention to my existence at all. I felt tired after riding in the rain and wasn’t up to keep some special noise about myself. Though I didn’t think that I would have been a mister Cellophane in that small restaurant. After waiting for more that half an hour I was pissed off and fed up. I decided that I really have no interest to fund any more than I had to a place that showed no interest to me as a client. I returned to my cabin to eat my snacks that were not actually calculated for this kind of need. As comfy as my cabin was, I really can’t recommend the service. I tucked myself in feeling tired and frustrated.

Total time: 06:46:21

Aamu koitti pilvisenä. Aamupalan syötyäni mukavassa Faffasissa nousin taas pyörän selkään ja lähdin polkemaan Korppoon saaren läpi. Matkaa Galtbyn lauttarantaan oli vain vajaat 5 km, joka meni alle kahdessakymmenessä minuutissa. Saapuessani rantaan lautta oli lastaamassa autoja kyytiin. Jostain selittämättömästä syystä aloin epäillä olenko nousemassa oikeaan lauttaan ja tein päätelmäni autojen kaistakylttien mukaan – enkä kysynyt suoraan lautan henkilökunnalta. Kuvittelin lautan olevan menossa Norrskatalle.

Lautan lähdettyä aloin katsella rannassa olevia aikatauluja ja tajusin lautan olleenkin menossa Houtskarille, jonne itsekin suuntasin. Ja seuraava lautta tulisi vasta tunnin päästä. Meinasin menettää hermot omaan typeryyteeni, mutta laskeskelin nopeasti uuden suunnitelman ja totesin kyllä yhä ehtiväni päivän loppuihin lauttoihin, joita siis kulkee tätäkin harvemmin vuorovälein. Tämä erehdys olisi ollut vältettävissä paremmalla suunnittelulla, mutta olin kahden ensimmäisen lautan myötä tuudittautunut hieman liian hyväuskoisiin ajatuksiin lauttojen aikatauluista. Siinä missä Nauvoon ja Korppooseen pääsee helposti, on Houtskarille mennessä siis lauttaväli jo huomattavasti harvempi.

Monessa lauttarannassa on pieni kahvikioski ja niin oli onneksi Galtbyssäkin. Paikalle saapui sopivasti joukko hieman minua iäkkäämpiä naisia pyörineen ja istuin heidän kanssaan juttelemaan pullakahvien äärelle. Naiset kertoivat pyöräilevänsä joka vuosi yhdessä ja käyvänsä vähän eri saarilla reissuillansa.

Lauttamatka Houtskariin onkin jo hieman pidempi, noin puoli tuntia. Kittuisten lauttarantaan saapuessamme lähdin polkemaan hieman reippaampaa vauhtia, että varmasti ehtisin seuraavalle lautalle. Ehkä kriittisin – ja pisin – lauttamatka on Houtskarista Iniöön. Minulla oli noin puolitoista tuntia aikaa ehtiä noin 25 km päähän Mossalan lauttarantaan tai muuten joutuisin odottamaan seuraavaa lauttaa kaksi tuntia. Matkalla olisi vielä kaksi lossia, jotka myös vaikuttaisivat etenemisvauhtiin.

Houtskarissa tiet ovat jo selkeästi kapeammat, eikä varsinaista piennarta ole juurikaan. Liikennettä oli kuitenkin vähän ja autoilijat jättivät yhä hyvin tilaa. Epäilen, että keskellä viikkoa liikkeellä oli enemmän paikallisia, jotka osaavat varoa pyöräilijöitä.

Kivimon lossille saapuessani lossi oli juuri palaamassa toiselta puolelta, joten pääsin kyytiin varsin nopeasti. Minut valtaa jotenkin nostalginen tunnelma aina lossikyydissä, koska lapsuudessani niitä oli paljon enemmän. Nykyään monet lossit on korvattu silloilla. Houtskarin osuuden toinen kyyti Mossalan lossilla olikin poikkeuksellinen, koska olin matkassa aivan yksin pyörineni. Privaattikyytiä en ole aiemmin saanutkaan.

Hieman ennen Mossalan lauttarantaa koin yllättävän kohtaamisen, kun eteeni tielle tepasteli suuri värikäs lintu. Pysähdyin hetkeksi ihailemaan fasaania, joka muina miehinä kipitteli tien yli. Lauttarantaan saavuin vajaan kymmenen minuuttia ennen kuin yhteysalus M/S Antonia rantautui. Tämä on Saariston Rengastien ainoa maksullinen lautta ja polkupyörän kanssa kyyti maksoi 12 €. Saapuvan lastin purkautuessa tuli lipunmyyjä rahastamaan meidät rannalla jonottavat.

Lauttamatka Iniöön kestää noin tunnin. Pidemmillä lauttamatkoilla on kahvio, jonne voi mennä sisälle ja päätin käydä nyt hakemassa aikani kuluksi hieman välipalaa. Sää oli ollut koko aamupäivän pilvinen ja ennen Dalenin lauttarantaan saapumista alkoi tihkuttaa hieman vettä, joten puin sadetakin päälleni.

Iniö on Saariston Rengastien syrjäisimpiä alueita ja tietkin ovat kapeita. Matkaa Dalenin lauttarannasta Kannvikin lauttarantaan on alle kymmenen kilometriä ja matkan varrella on yksi lossi. Poljin perinteisen peltomaiseman läpi Saariston Rengastien pisimmälle ja viimeiselle lossimatkalle. Yllätyksekseni huomasin kyydissä olevan pitkälti samat autot kuin M/S Antoniallakin.

Matkalla Kannvikin lauttarantaan sade alkoi muuttua kovemmaksi ja toivoinkin jo pääseväni hetkeksi sateensuojaan. Viimeiselle lauttakyydille nousi mukaan useampiakin pyöräilijöitä ja taas kerran samoja autoja kuin M/S Antonialla. Pyörällä kulkeminen ei siis ole välttämättä ollenkaan hitaampaa saaristossa.

Noin 25 minuutin matkan jälkeen saavuimme mantereelle Heponiemeen. Kevyt sade yhä piiskasi kasvoja, kun lähdin ajamaan viimeistä kilometriä Kustavin lähellä vierasvenesatamassa sijaitsevaan Peterzensiin. Päivälle kertyi ajokilometrejä 41 ja aikaa kului alle seitsemän tuntia. Olin varannut itselleni boathousen eli pienen mökin. Ensitöikseni kävin hakemassa respana toimivasta ravintolasta avaimet ja vein märät vaatteeni kuivumaan mökkiini. Majoitus oli varsin viihtyisä: mökissäni oli parisänky, pieni sohva, TV ja oma WC. Suihkut ovat saunojen yhteydessä päärakennuksen luona.

Minulla oli huutava nälkä, koska olin koko päivän aikana syönyt vain pieniä välipaloja. Kävin nopeasti suihkussa ja saunassa ja suuntasin sitten ravintolaan. Yhdessä pöydässä istui iso seurue, mutta henkilökunta oli jossain näkymättömissä. Istuin siis omaan pöytääni odottamaan. Jossain vaiheessa pari tarjoilijaa ilmestyi palvelemaan naapuripöytää, joten oletin luonnollisesti paikassa olevan pöytiintarjoilun. Tarjoilijat eivät kuitenkaan osoittaneet minua kohtaan minkäänlaista huomiota. Olin väsynyt sateessa polkemisen jälkeen, joten en itsekään varsinaisesti tehnyt itsestäni numeroa, mutta en uskonut olevani täysin näkymätönkään pienessä ravintolassa. Yli puoli tuntia istuttuani kyllästyin ja totesin, ettei minulla oikeastaan ole mielenkiintoa rahoittaa yhtään enempää paikkaa, joka ei ole kiinnostunut minusta asiakkaana. Palasin mökkiini syömään omia eväitäni, joita ei oltu ihan laskelmoitu tähän tarpeeseen. Niin viihtyisä kuin yöpaikkani ulkoisilta puitteiltaan olikin, en voi erityisemmin suositella sen palvelutasoa. Kävin nukkumaan väsyneenä ja turhautuneena.

Saariston Rengastie: Day 1 – Turku-Korppoo

75,06 km (46.64 miles)
Faffas, Korppoo

I started the morning by enjoying the breakfast and the morning sauna at the S/S Bore, before it was time to jump on my bike. It’s a few kilometers ride from harbour to the Turku Cathedral, where the Saariston Rengastie officially begins, and this section went smoothly following the river Aura.

When I arrived to the church I checked that I would be going to the right direction – that would be towards south-east along the Uudenmaankatu. The route is straightforward all the way to Kaarina and hence there are no specific signs – it’s easiest just to follow the cycle path. Half an hour later I took a turn to right in Kaarina from Uudenmaantie to the Saaristotie.

As I begun to pedal from Kaarina towards Parainen I started to feel I was finally leaving the town behind and getting into the archipelago mood – especially when I got to cross some bridges. The bike path mainly follows the road, but at places it makes a short turn into the woods. Approaching Parainen the path turns to the Kalkvägen and then to follow the Österbyvägen. These turns are indicated with brown signs with the Saariston Rengastie logo: the sun and the sea. I arrived to Parainen one hour after I passed Kaarina. It was two hours since I had left S/S Bore and I decided to have a break at the local grocery store and get some snacks.

Saariston Rengastie is mainly flat terrain, but as an inexperienced long distance biker I really started to feel my legs, when I climbed up the hill next to chalk mine in Parainen. But the bright side of up hills is that there will always be a downhill after it.

There was a bike path almost all the way to Lillmälö ferry dock. Only the last section I rode along a trail that was running next to the road. The first ferry takes you to the island of Nauvo. This ferry runs frequently and until late in the evening. While I was loading my bike to the ferry I finally met some other bikers who were doing the route also. We obediently placed our bikes leaning against the gunwale as we were told by the staff.

The one kilometer (0.6 mi) journey to Prostvik in Nauvo took ten minutes and then it was time to start pedal again. No bike paths to be seen, so I continued along the narrow shoulder of the road. I had heard stories about horrific traffic and cars passing by a whisker, but I didn’t experience any of that.

To the village of Nauvo is about 15 km (9.3 mi) ride and it took me an hour. I had planned to have dinner at Nauvo and after a while decided to go to nearly empty Strandkrogen. One hamburger and fries later I felt ready to continue. I stopped at the local grocery store to get something for the evening and started to pedal towards Pärnäinen ferry dock. This 14 km (8.7 mi) section took also about an hour and my thighs were really burning. Even the smallest up hills felt like work.

Including all breaks eight and a half hours had passed since I left S/S Bore, when I arrived to Pärnäinen ferry dock. Also between Nauvo and Korppoo the ferry traffic is frequent and the trip took only a few minutes. It had been perfect slightly overcast weather all day, but now the clouds started to cover all sky and were getting a darker shade. There wasn’t much left, though. My accommodation at Korppoo was only 2 km (1.2 mi) from Retainen ferry dock. At the end of the day my sports watch indicated that I had ridden 75 km (47 mi) and been 9 hours on the go.

Almost right next to the Saariston Rengastie is a B&B place called Faffas. I left my bike at the rack and called the number that was on the door. The cell service was really poor, but soon enough an elderly lady hurried from the other side of the yard. From a distance she shouted “Pratar du Finska eller Svenska?” (Do you speak Finnish or Swedish?) I told her I’m fine with both and we continued in Swedish. She showed me my room, that I got to have all by myself, because there was only one couple staying at the house. We discussed the breakfast schedule and I learned that there is a small private beach also. I paid 50 € for the room including breakfast, linen and towel. Guests also have a shared fridge.

Faffas seemed like a very comfy and peaceful place and I was happy with my choice. There would have been also an arts trail nearby, but I was way too beaten after riding my bike all day that there was no way I could do anything more that day. I did though walk to the beach and dipping into the sea did good for my tired muscles. As I walked back to the house it slowly started to drizzle.

Total time: 09:03:06

Kävin nauttimassa S/S Boren aamupalasta ja -saunasta ennen kuin oli aika nousta pyörän selkään. Satamasta on muutama kilometri Turun tuomiokirkolle, josta Saariston Rengastie virallisesti alkaa, ja tämä matka meni mukavasti Aurajoen rantaa seuraten.

Kirkolle päästyäni tarkistin lähteväni oikeaan suuntaan eli kaakkoon pitkin Uudenmaankatua. Kaarinaan asti reitti on suoraa tietä ja erityisiä opasteita ei ihmeemmin ole – helpointa on vain seurata kevyen liikenteen väylää. Puoli tuntia ajettuani käännyin Kaarinassa Uudenmaantieltä oikealle Saaristotielle.

Kaarinasta kohti Paraista polkiessani tunsin pääseväni jo pois kaupungin humusta ja hieman saaristotunnelmaan, kun vastaan alkoi tulla siltoja. Pääasiassa pyörätie seuraa autotietä, mutta paikoittain se poikkeaa pienen mutkan metsään. Paraisille tultaessa pyöräreitti kääntyy hetkeksi Kalkvägenille ja siitä kääntyy seuraamaan Österbyvägeniä. Nämä kohdat oli huomioitu ruskein kyltein, jossa on Saariston Rengastien tunnuksena toimiva aurinko ja meri. Paraisten keskustan ohitin Kaarinasta tunnin ajettuani. S/S Borelta lähdöstä oli kulunut kaksi tuntia ja päätin pitää K-kaupalla tauon ja hakea evästä.

Saariston Rengastie on suurelta osin melko tasaista maastoa, mutta kokemattomana pitkän matkan pyöräilijänä Paraisten kalkkilouhoksen vieressä olevalle mäelle nousu alkoi jo tuntua jaloissa. Toki ylämäessä on se hyvä puoli, että sen jälkeen tulee aina alamäki.

Kevyen liikenteen väylää riitti melkein Lillmälön lauttarantaan asti. Aivan loppupätkän poljin tien vierellä kulkevaa polkua. Ensimmäinen lautta vie Nauvon saarelle. Tällä välillä liikennöinti on vilkasta ja lautat kulkevat myöhään yöhön. Nyt tapasin ensimmäistä kertaa muitakin Saariston Rengastien pyöräilijöitä, kun lastasimme samaan aikaan pyöriämme lautan henkilökunnan ohjeistuksen mukaan aluksen reunaa vasten.

Noin kilometrin mittainen matka Nauvon Prostvikiin oli ohi kymmenessä minuutissa ja oli aika jatkaa polkemista. Kevyen liikenteen väylästä ei ollut enää tietoakaan vaan matka jatkui kapeaa piennarta pitkin. Olin kuullut kauhukertomuksia kovasta liikenteestä ja liki ajavista autoilijoista saaristossa, mutta ainakaan vielä tällaista en itse kokenut.

Nauvon kylään oli matkaa noin 15 km ja sen polkemiseen meni noin tunti. Olin suunnitellut pitäväni Nauvossa ruokatauon ja hetken rannassa pähkäiltyäni päädyin menemään lähes tyhjillään olevaan Strandkrogeniin. Yhtä hampurilasta ja ranskalaisia myöhemmin olin valmis jatkamaan matkaa. Poimin vielä kaupasta mukaan iltapalaa ja lähdin polkemaan kohti Pärnäisten lauttarantaa. Tähän 14 km etappiin meni vajaa tunti ja reiteni alkoivat olla jo melko kovilla. Aivan pikkuisetkin kumpareet ylämäkeen tuntuivat olevan työn takana.

Kaikkine taukoineen lähdöstä S/S Borelta oli kulunut kahdeksan ja puoli tuntia, kun saavuin Pärnäisten lauttarantaan. Myös Nauvon ja Korppoon välillä lauttaliikenne on vilkasta, eikä alle kilometrin ylitykseen mennyt kuin muutama minuutti. Koko päivän oli ollut mukava puolipilvinen sää, mutta nyt taivas alkoi mennä umpeen tummahkoista pilvistä. Matkaa ei tosin ollut enää pitkälti, koska Korppoosta varaamani yöpaikka oli vain parin kilometrin päässä Retaisten lauttarannasta. Päivän päätteeksi urheilukelloni mukaan olin ajanut 75 km ja käyttänyt aikaa taukoineen 9 h.

Lähes Saariston Rengastien varressa on Faffas-niminen aamiaismajoitus. Jätin pyörän telineeseen ja soitin ovessa olevaan numeroon. Linja oli huono, mutta pian pihan toiselta puolelta kiirehti vanhempi rouva, joka huudahti jo matkan päästä: “Pratar du Finska eller Svenska?” Sanoin molempien sujuvan, joten jatkoimme ruotsiksi. Rouva esitteli minulle huoneeni, jonka sain täysin itselleni, koska talossa majoittui lisäkseni vain yksi pariskunta. Sovimme aamupalan aikataulusta ja sain kuulla, että pienen matkan päässä olisi myös oma uimaranta. Huoneen hinta oli 50 € sisältäen siis aamiaisen, pyyhkeen ja lakanat. Vieraiden käytössä on yhteinen jääkaappi.

Faffas vaikutti viihtyisältä, rauhalliselta ja kaikin puolin hyvältä valinnalta. Lähellä olisi ollut myös taidepolku, mutta olin pyöräilemisestä jo niin puhki, etten jaksanut lähteä enempää seikkailemaan. Uimarantaan kuitenkin kävin kävelemässä ja pieni pulahdus mereen tekikin ihan hyvää väsyneille lihaksille. Kävellessäni takaisin kämpille alkoi tihkuttaa hieman vettä.

Heading to the Saariston Rengastie

Saariston Rengastie (The Archipelago Trail) is possibly the most well known bike route in Finland. You can drive it also with your car, but with a bike you really get into the mood. The route begins from Turku – from the Turku Cathedral to be precise – and makes a 250 km (155 mi) long circle via Kaarina, Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari, Iniö, Kustavi, Mynämäki ja Naantali back to Turku. The shorter variant, 120 km (75 mi) long Pieni Rengastie, takes a shortcut from Nauvo to Naantali via Rymättylä.

Though you don’t have to use your own muscles to pedal through all that 250 km. In order to be able to keep island hopping part of the route is covered by ferry boats. That leaves about 200 km of the route to be cycled. Saariston Rengastie has five ferries and three cable ferries. The ferries and cable ferries are considered being part of the road and therefore are mainly free of charge. The only ferry that you have to buy a ticket for is the M/S Antionia that takes you from Houtskari to Iniö. This ferry operates only during the summer season, hence the Saariston Rengastie is fully open from mid-May to end of August. All ferry schedules can be found from ferry.fi.

One challenge on the Saariston Rengastie is to pace oneself conveniently with ferry schedules. The most critical places are catching the ferries from Houtskari to Iniö and from Iniö to Kustavi. Other ferries operate more frequently. I write about these in greater detail on each day. I recommend reading next three posts as well, if you are planning to do the Saariston Rengastie. For a casual cyclist the ferries work better when travelling clockwise (Turku-Kaarina-Parainen etc.). You can by all means go counter-clockwise as well, but then I recommend paying even more attention to the ferry schedules.

Below is the route with approximate mileages:

Turku-Kaarina 10,3 km (6.4 mi)
Kaarina-Parainen 13,4 km (8.3 mi)
Parainen-Lillmälö 20,7 km (12.9 mi)
Ferry: Lillmälo-Prostvik 10 min (Nauvo)
Prostvik-Nauvo 15,3 km (9.5 mi)
Nauvo-Pärnäinen 14 km (8.7 mi)
Ferry: Pärnäinen-Retainen 5 min (Korppoo)
Retainen-Korppoo 10,5 km (6.5 mi)
Korppoo-Galtby 1 km (0.6 mi)
Ferry: Galtby-Kittuis 30 min (Houtskari)
Kittuis-Houtskari 11,5 km (7.2 mi)
Houtskari-Mossala 14,2 km (8.8 mi) (two cable ferries)
Ferry: Mossala-Dalen 1 h (Iniö)
Dalen-Iniö 2,9 km (1.8 mi)
Iniö-Kannvik 6 km (3,7 mi) (one cable ferry)
Ferry: Kannvik-Heponiemi 25 min
Heponiemi-Kustavintie 7,2 km (4.5 mi)
Kustavintie-Taivassalo 9,8 km (6.1 mi)
Taivassalo-Mietoinen 22,4 km (13.9 mi)
Mietoinen-Askainen 7,4 km (4.6 mi)
Askainen-Merimasku 15,2 km (9.4 mi)
Merimasku-Naantali 10,5 km (6.5 mi)
Naantali-Turku 17 km (10.6 mi)

A fast cyclist can do the Saariston Rengastie in one day. Us mortals better prepare to use 3-4 days or more, if you wish to visit local sights or have some extra islands on your bucket list. Theoretically you can tent along the route, but especially in the archipelago there are lots of fields and in many places you cannot get into the forest without crossing a field. There are variety of accommodations available, but not that many which would be budget friendly. Hence planning where you stay the night will also be essential.

I planned my trip so that the first and last day would be longer ones and the middle day would be shorter. This seemed sensible not only for the recovery, but also considering the ferries. That’s why I ended up booking accommodation from Korppoo and near Kustavi.

The first step was anyway to get me and especially my bike to Turku. I asked my active biker friend for advice and he gave some tips how to take a train with your bike. You can buy a bike ticket at the same time with your own ticket, but the bike rack might be located in different coach. Also the bike rack is literally a horrible torture machinery likely planned by Hieronymus Bosch and no one seemed to use it as planned.

In the first train to Helsinki the bike racks were pretty full. Fitting my bike into that tight space was difficult enough and even more so because someone had not one but two baskets attached to their bike. Apparently this basketbiker had gotten some primitive outburst when leaving, because when I got to Helsinki, my bike had been assaulted to the point that my chains had dropped and jammed between the frame. What a great way to start a trip!

I had used YouTube to teach myself how to change a tyre and fix a broken link from the chains, but luckily I didn’t need that skill. The chains weren’t bent or broken and after wiggiling a while they came loose. I had plenty of time for this, because my train had been late and I had already missed my transfer and had to wait for the next train to Turku.

Finally as I arrived to Turku I rode to the harbour and to the hostel boat S/S Bore. I had dreamed about staying there already for a while and now I had a chance. My cabin was 44 € for one person and included breakfast and morning sauna. There is no secure place to store your bike at Bore, but they have a bike rack outside.

Below is my gear list. What it comes to bike maintenance I was prepared for a flat tyre, but not for anything bigger:

Clothes:
Shorts and compression tights
Long pants
Socks x2
T-shirt x2
Long sleeved shirt
Rain jacket
Buff
Underwear x3

Electronics:
Phone, charger and powerbank
Camera and spare battery
Head phones
Sports watch and charger
GoPro and charger

Hygiene:
Tooth brush and tooth paste
Deodorant
Hand sanitiser
Band aid and q-tips
Sun screen and lip balm
Meds
Towel

Other gear:
Pump
Drinking bladder
Spare tyre
Plastic tyre iron x2
Helmet
Pocket knife
Book
Head torch
Sunglasses and eyeglasses
Wallet
Day pack

Saariston Rengastie on mahdollisesti Suomen tunnetuin pyöräilyreitti. Rengastien voi toki ajaa autollakin, mutta pyörällä liikkuessa tunnelma on erilainen. Reitti alkaa ja päättyy Turusta – tarkalleen ottaen Turun tuomiokirkon edustalta – ja kiertää 250 km pituisen lenkin Kaarinan, Paraisten, Nauvon, Korppoon, Houtskarin, Iniön, Kustavin, Mynämäen ja Naantalin kautta takaisin Turkuun. Lyhyempi versio, 120 km pitkä Pieni Rengastie, koukkaa Nauvosta Rymättylään ja sieltä suoraan Naantaliin.

Koko tuota 250 kilometrin matkaa ei tarvitse kuitenkaan omin voimin polkea, vaan saaristossa kun ollaan niin osa matkasta kuljetaan lautoilla. Pyörältävää jää siis noin 200 km. Saariston Rengastiehen kuuluu kolme lauttaa, kaksi yhteysalusta ja kolme lossia. Kaikki lautat ja lossit katsotaan osaksi tietä, joten ne ovat maksuttomia. Ainoa maksullinen osuus on yhteysalus M/S Antonia Houtskarista Iniöön. Tämä yhteysalus liikennöi vain kesäkaudella ja siksi Saariston Rengastie on kokonaisuudessaan auki toukokuun puolivälistä elokuun loppuun. Kaikki lautta-aikataulut löytyvät osoitteesta lautta.net.

Yksi Saariston Rengastien haasteista onkin juuri näiden lauttojen kulkuaikataulun ja oman etenemisen rytmittäminen. Kriittisimmät välit ovat Houtskarista Iniöön ja Iniöstä Kustaviin. Muilla väleillä liikennöinti on vilkkaampaa. Kirjoitan näistä tarkemmin kyseisten päivien kohdalla, joten kannattaa lukea kolme seuraavaakin tekstiä, jos suunnittelet reissua Rengastielle. Tavallista vauhtia polkevalle pyöräilijälle lautat rytmittyvät paremmin kulkiessa reittiä myötäpäivään (Turku-Kaarina-Parainen jne.). Reitin voi kulkea toisinkinpäin, mutta silloin kannattaa olla erityisen tarkkaavainen lautta-aikataulujen suhteen.

Alla on reitti suuntaa-antavine kilometrimäärineen:

Turku-Kaarina 10,3 km
Kaarina-Parainen 13,4 km
Parainen-Lillmälö 20,7 km
Lautta: Lillmälo-Prostvik 10 min (Nauvo)
Prostvik-Nauvo 15,3 km
Nauvo-Pärnäinen 14 km
Lautta: Pärnäinen-Retainen 5 min (Korppoo)
Retainen-Korppoo 10,5 km
Korppoo-Galtby 1 km
Lautta: Galtby-Kittuis 30 min (Houtskari)
Kittuis-Houtskari 11,5 km
Houtskari-Mossala 14,2 km (kaksi lossia)
Yhteysalus: Mossala-Dalen 1 h (Iniö)
Dalen-Iniö 2,9 km
Iniö-Kannvik 6 km (yksi lossi)
Yhteysalus: Kannvik-Heponiemi 25 min
Heponiemi-Kustavintie 7,2 km
Kustavintie-Taivassalo 9,8 km
Taivassalo-Mietoinen 22,4 km
Mietoinen-Askainen 7,4 km
Askainen-Merimasku 15,2 km
Merimasku-Naantali 10,5 km
Naantali-Turku 17 km

Nopea pyöräilijä voi kulkea Saariston Rengastien päivässä. Tavallisen pyöräilijän lienee hyvä varata matkaan 3-4 päivää tai enemmän, jos haluaa rauhassa kiertää saariston nähtävyyksiä tai poiketa Rengastien ulkopuolisille saarille. Reitillä voi teoriassa majoittua teltassakin, mutta monessa paikkaa saaristossa tietä reunustavat pellot, joten metsään pääseminen kulkematta pellon yli on haastavaa. Erilaisia majoituspaikkoja löytyy, mutta budjettiystävällisiä ovat valitettavan harvat. Siksi yöpymisten rytmittäminen on myös tärkeä osa reittisuunnittelua.

Itse suunnittelin reissuni niin, että ensimmäinen ja viimeinen päivä olisivat pidempiä ja keskimmäinen olisi lyhyempi. Sekä palautumisen että lauttojen näkökulmasta tämä tuntui järkevältä. Varasin siis valmiiksi yöpaikat Korppoosta ja Kustavin läheltä.

Ensimmäinen projekti oli kuitenkin saada minut ja ennenkaikkea polkupyöräni Turkuun. Kysyin neuvoa aktiiviselta pyöräilijäystävältäni, joka neuvoi pyörän kuljettamisessa junassa. Pyörälle saa lipun ostettua oman lipun yhteydessä, mutta pyöränsäilytyspaikka saattaa sijaita eri vaunussa. Lisäksi junan pyöräteline on suoraan sanoen hirveä häkkyrä suoraan Hieronymus Boschin maalauksesta. Eikä juuri kukaan vaikuttanut käyttävän sitä suunnitellulla tavalla.

Ensimmäisessä junassa Helsinkiin pyöräpaikat olivat melkoisen täynnä. Ahtaaseen koloon pyörän tunkeminen on jo valmiiksi haastavaa ja vielä vaikeampaa tästä saa, kun kanssamatkustaja on varustanut pyöränsä kahdella korilla. Tämä koripyöräilijä oli ilmeisesti saanut jonkun primitiivikohtauksen omaa pyöräänsä telineestä irroittaessa, koska Helsinkiin päästessäni oli minun pyörääni runnottu sellaisella raivolla, että ketjut eivät olleet pelkästään pudonneet vaan myös menneet jumiin rungon väliin. Hieno alku reissulle.

Olin opetellut YouTube-videoiden avulla ennen reissua varmuuden vuoksi renkaan vaihtamisen ja ketjujen korjaamisen, mutta onneksi onneksi tämä ei tullut tarpeen. Ketjut eivät olleet vääntyneet ja sain ne hetken suostuteltuani irti ja paikoilleen. Minulla oli aikaa puuhata tämän asian parissa, koska junani oli ollut myöhässä ja missasin siten vaihtoni ja jouduin odottamaan seuraavaa junaa Turkuun.

Lopulta päästyäni Turkuun ajoin satamassa sijaitsevan S/S Boren luokse, joka toimii nykyään laivahostellina. Olin jo pitkään halunnut yöpyä Borella ja nyt siihen tuli sopiva mahdollisuus. Hytin hinta oli 44 € yhdeltä hengeltä ja siihen kuului aamupala ja -sauna. Lukollista pyöräsäilytystä Borella ei ole, mutta laivan vieressä on pyöräteline.

Laitan alle vielä varustelistani. Pyörähuollon osalta varauduin siis rengasrikkoon, mutta ketjujen hajoamiseen tai muuhun suurempaan remonttiin en varautunut:

Vaatteet:
Shortsit ja kompressiotrikoot
Pitkät housut
Sukat x2
T-paita x2
Pitkähihainen paita
Sadetakki
Buff-huivi
Alushousut x3

Elektroniikka:
Puhelin, laturi ja powerbank
Kamera ja vara-akku
Kuulokkeet
Urheilukello ja laturi
GoPro ja laturi

Hygienia:
Hammasharja ja -tahna
Deodorantti
Käsidesi
Laastarit ja vanupuikot
Aurinko- ja huulirasva
Lääkkeet
Pyyhe

Muut varusteet:
Pyörän pumppu
Ruomarakko
Varakumi
Rengasrautamuovi x2
Kypärä
Linkkuveitsi
Kirja
Otsalamppu
Aurinkolasit ja silmälasit
Lompakko
Päiväreppu

Posted in

Salpapolku: Day 4 – Takamaa-Hostikka

8,15 km (5.06 miles)
Hostikka, Miehikkälä

I woke up already before 6 am. The weather forecast was showing rain for the afternoon, hence my goal was to stay dry while finishing the remaining 8 km (5 mi). I ate a quick breakfast and after six I was already swaggering along the same gravel road that had yesterday brought me to the Takamaa lean-to.

From Ojasaarentie the route turned for a while to Hirsikontie and from there to the last forest trail section. The trail here was soft and in excellent condition – running through a rather dry moss type forest for about a kilometer (0.6 mi).

Near the lake Syvä Valkjärvi the trail ended and I was back on the road again. In this intersection there was a sign saying this was the terminus of the Salpapolku. Apparently this is why some of the sources say trail being 50 km (31 mi) and others 55 km (34 mi). The shorter distance is to Syvä Valkjärvi and the longer to Hostikka – which is still usually mentioned being the actual northern terminus.

On the north side of Syvä Valkjärvi there is the Valkjärvenkangas lean-to, which was not on my map. Though it wouldn’t be especially useful for a Salpapolku hiker, unless you arrive to the terminus late at night and have no ride.

My hike progressed with a steady brisk pace. Walking along the road is fast, but landscape-wise quite boring. Only thing to do was to check at every intersection that I took the right road. In one of these intersections there was a rather peculiar tower made of some mining leftover rocks. Although the views from there weren’t exactly spectacular because many of the surrounding trees were higher.

Near the tower are two Soviet prisoners-of-war cemeteries. The first one is right along the route and in front of the memorial are distinct rows of graves. The second one is a bit further away and there the memorial stands in the middle of an overgrown area. Someone had brought vines of artificial flowers to both memorials and also the Finnish-Russian Association had recently left there fresh flowers. Possibly on the Victory Day that was couple of weeks earlier.

I arrived early in the morning to the Hostikka cave, which is the last bunker on the trail. Next to it is a parking lot where my parents came to pick me up after a while.

I spent four days hiking the Salpapolku, but on the fourth day I finished at 9 am – meaning the trail is easily doable in three days. It could be doable in two days, especially if one knows it well. Terrain is easy all the way. Finding the trail in sometimes overgrown places and locating the turns is time consuming. So, a map is essential (this in A4 size is detailed enough). If you want to go to the bunkers, you must have a headtorch (and spare batteries) and be careful in general. There is rebar sticking from the ceilings and walls, possible loose rocks falling, water on the floor/possile flooding and bats residing in there (though I didn’t see any). The history makes Salpapolku a very unique hike and that’s why I wish that it would be maintained a bit better.

Total time: 02:58:29

Heräsin aamulla jo ennen kuutta. Sääennustus oli luvannut sadetta iltapäivälle, joten tavoitteenani oli suoriutua jäljellä olevasta kahdeksasta kilometristä kuivana. Söin nopean aamupalan ja kuuden jälkeen lähdin jatkamaan matkaa samaa soratietä, jota pitkin olin saapunut Takamaan laavulle.

Ojasaarentieltä reitti kääntyi hetkeksi Hirsikontielle ja sieltä viimeiselle metsäpolkupätkälle. Tämä noin kilometrin mittainen osuus oli hyvää pehmeää polkua kuivahkossa kangasmetsässä.

Syvä Valkjärven tuntumassa siirryin polulta Syvän Valkjärventielle. Tässä risteyksessä oli kyltti, joka ilmoitti Salpapolun päätepisteestä. Ilmeisesti tämän vuoksi osa lähteistä ilmoittaa pituudeksi 50km ja osa 55km. Lyhyempi matka on siis Syvä Valkjärvelle, mutta pidempi tulee täyteen, jos matkaa jatkaa vielä Hostikkaan asti – joka löytämissäni lähteissä kuitenkin mainitaan pohjoiseksi päätepisteeksi.

Syvä Valkjärven pohjoispuolella on Valkjärvenkankaan laavu, jota ei ollut merkitty karttaani. Salpapolun vaeltamisen näkökulmasta se toki ei ole erityisen hyödyllinen ellei satu saapumaan pohjoiseen päätepisteeseen illalla.

Matka eteni tasaisen reipasta tahtia. Teitä pitkin kulkeminen on nopeaa, mutta maisemallisesti melko tylsää. Risteyksissä piti vain tarkistaa olevansa menossa oikeaan suuntaan. Yhdessä risteyksessä oli hyvin erikoinen louhitusta kivestä tehty torni. Kovin kummoisia maisemia sieltä ei kuitenkaan avautunut, koska osa ympäröivistä puista oli korkeampia.

Tornin lähellä on kaksi neuvostosotavankien hautausmaata. Ensimmäinen on suoraan reitin varrella ja muistomerkin edustalla on selkeät hautarivistöt. Toinen on hieman sivumpana ja siellä muistomerkki seisoo metsittyneen alueen keskellä. Molemmille muistomerkeille oli tuotu tekokukkaköynnökset sekä myös hiljattain aitoja kukkia Suomi-Venäjä -seuran toimesta. Mahdollisesti vajaan pari viikkoa aiemmin olleen voitonpäivän yhteydessä.

Saavuin hyvissä ajoin aamupäivällä Hostikan luolalle, joka on siis reitin viimeinen bunkkeri. Sen luona on parkkipaikka, josta vanhempani tulivat minua tovin kuluttua hakemaan.

Käytin itse neljä vaelluspäivää Salpapolulla, mutta olin neljäntenä päivänä jo yhdeksän aikaan perillä eli reitti olisi hyvin tehtävissä kolmessa päivässä. Sen ehtii mennä kahdessakin päivässä – etenkin, jos reitti on tuttu. Maastollisesti mitään vaikeaa Salpapolulla ei ole. Aikaa kuluu paikoin umpikasvaneen reitin etsimiseen ja käännösten paikantamiseen. Kartta kannattaa siis ehdottomasti olla mukana (tarkkuudeltaan tämä A4-koossa riittää). Bunkkereihin menijän kannattaa varautua otsalampulla (ja varapattereilla) sekä noudattaa varovaisuutta. Seinistä ja katoista voi töröttää rautatankoja tai pudota irtokiviä, lattialla voi olla tulvimiseen asti vettä sekä bunkkereissa voi majailla lepakoita (vaikka en niitä itse kohdannut). Kohteena Salpapolku on historiansa ansiosta uniikki ja sen vuoksi toivoisin sen kuntoon panostettavan pienellä reitin ylläpidolla.

Salpapolku: Day 3 – Pyyhinlampi-Takamaa

20,24 km (12.58 miles)
Takamaa, Miehikkälä

During the night and in the wee hours there had been light rain showers and that’s what the forecast was predicting for the day, too. Though it wasn’t raining as I was packing my things at Pyyhinlampi. Because the morning was a bit chilly I started my hike wearing the rain jacket anyway.

The first bunker of the morning was once again humid and echoing. I was wondering the strange paint pattern on the walls, but I presume that there has been some kind of bunks that have left the paintless areas on the walls.

When I crossed the Turanjoki river over a bridge I think I also crossed from the Virojoki county to Miehikkälä. Or at least the village of Kylmälä that was nearby was already part of Miehikkälä. Turanjoki could be a water source (though I would treat the water, because there are fields nearby), but I had enough with me to get to the Miehikkälä Salpalinja Museum.

As I was walking by a house a local guy came to greet me and asked if I was hiking the trail. I stayed there for a while to talk with him and he told that he had also hiked the trail. He said that he sees hikers every once in a while, but usually later in the summer. He also knew that some Finnish army troops hike the trail annually. There was one bunker standing in his backyard and he told me that there were more in the woods nearby. The locals have clearly taken the Salpalinja structures as a part of their gardens, because he too had some flowers growing on the anti-tank obstacles.

In the afternoon the light rain showers started, but it wasn’t raining too heavily at any point. I decided to put on my rain gear anyway, because all the bushes brushing against me on the overgrown trail were more likely to make my clothes wet than whatever was coming from the sky.

If the other bunkers had been humid, the next one had downright moldy smell. One room had water on the floor, but not more than anywhere else. Nearby was also another bunker where I was surprised to find a wall socket, a mat on the floor and lights (which didn’t work, though). Apparently this bunker is used for some kind of educational or adventure tourism, because there was also a wooden table and bunks. And these were clearly rather new.

Soon I arrived to the intersection where a side trail leads to the Jermula lean-to. There was clear way signs, but I was thinking that we could learn something here in Finland from the trail marking system on the Appalachian Trail. It wouldn’t take much effort to mark the actual trail and side trails differently. On the AT they have white blazes for the trail, double blazes for turns and blue blazes for side trails (that lead to water, shelters etc.). This is very easy to implement and fool proof for a hiker.

The first sign of arriving to the Miehikkälä Salpalinja Museum was a trench that was strengthened with wooden walls. There was also a ball-form bunker there. I saw other artifacts like the tank that was greeting me by the road. I hadn’t planned for an actual museum tour here either, but I went to the cafeteria to get some snacks. There were only some museum staff there and they were regarding my hiker trash looks with unpleasant expressions. This unwelcoming atmosphere didn’t really encourage me to stay longer than I had to. I bought one more cola bottle to go, filled my water from the faucet outside and took off.

After leaving the museum behind I found a bunker from the woods that seemed unfinished. Every other bunker have had a concrete floor, but here there was only a ground floor. The floor plan was also different from any other. Part of the bunkers are built with the same floor plan. I find the unique, mazy and multi-level bunkers more exciting.

I had initially planned to stay the night at Muhikko, where there was a reservable wilderness hut with sauna and a swimming place. Though the water in Vaalimaanjoki river was brownish. There was still plenty of time before dark and I was willing to make tomorrow shorter, because the forecast was showing rain. Hence I didn’t stay at Muhikko to feed the mosquitoes, but hiked on.

Salpapolku doesn’t have too many views, because there is not that much change in elevation. At Kivimäki someone had clear cut the forest (which generally is NOT pleasing), which allowed me to see bit further than the next tree. There is also a rock quarry at Kivimäki and apparently that has created a steep scarp into a rocky gorge. The landscape beneath me reminded me from the Mahoosuc Notch in the AT. Fortunately I didn’t have to go down there, because the trail took an easier route down.

From there on the trail followed a dirt road. After a 4 km (2.5 mi) walk I reached the Takamaa lean-to, which was my destination for today. That left me only 8 km (5 mi) to do on the last day. At Takamaa there is a lean-to, a privy and in the front of the lean-to at least one good tent spot. This shelter is located right next to the dirt road, but I didn’t see any traffic at any point. Mosquitoes appeared to accompany me, though less than on previous nights. Hence I put up my tent and dug in to ponder my plans for the next morning.

Total time: 07:48:30

Yöllä ja aamun mittaan oli tullut lyhyitä sadekuuroja ja päivällekin oli ennustettu vesisateita. Pakatessani tavaroita Pyyhinlammella oli kuitenkin poutasää, mutta lähdin hieman viileään aamuun sadetakki päällä.

Aamun ensimmäinen bunkkeri oli taas kostea ja kaikuisa paikka. Ihmettelin erikoista maalikuviota seinillä, mutta luultavasti bunkkerissa on joskus ollut jonkinlaiset makuulaverit, joiden kohdalla maalia siis ei ole ollut seinässä. Ja nyt kun näitä rakennelmia ei ole, näyttää seinämaali oudon raidalliselta.

Ylittäessäni Turanjoen siltaa pitkin siirryin tietääkseni Virojoen kunnan puolelta Miehikkälän puolelle. Tai ainakin lähettyvillä oleva Kylmälän kylä on jo Miehikkälää. Turanjoki voisi soveltua vedenottopaikaksi (tosin käsittelisin veden, koska lähellä on peltoja), mutta itselläni oli vielä tarpeeksi juotavaa päästäkseni Miehikkälän Salpalinjamuseolle asti.

Kävellessäni erään talon ohi tuli paikallinen mies kysymään minulta olenko vaeltamassa Salpapolkua ja jäin juttelemaan hetkeksi hänen kanssaan. Hän kertoi itsekin vaeltaneensa reitin ja näkevänsä silloin tällöin vaeltajia, mutta yleensä myöhemmin kesällä. Armeija käy kuulemma vuosittain. Hänen kotipihassaankin oli yksi bunkkeri ja lähimetsässä kuulemma useampia. Paikalliset ovat selvästi ottaneet Salpalinjan rakenteet osaksi pihasuunnitteluaan, koska hänelläkin oli kukkia kasvamassa panssariesteiden päällä.

Iltapäivällä alkoi tulla kevyitä kuurosateita, mutta missään vaiheessa vettä ei tullut erityisen paljon. Päädyin kuitenkin pukemaan sadevarusteet päälle, koska paikoin umpeenkasvaneella polulla kastui enemmän reittiä ympäröivien kasvien osuessa vaatteisiin kuin taivaalta tulevasta vedestä.

Jos aiemmatkin bunkkerit olivat olleet kosteita niin seuraava tuoksahti suorastaan hieman homeiselle. Lattialla oli myös yhdessä huoneessa vettä, mutta ei sen enempää kuin muuallakaan. Lähellä oli toinenkin bunkkeri, josta yllätyksekseni löysin pistorasian, maton lattialta ja valot (jotka eivät tosin toimineet). Ilmeisesti tätä käytetään jonkinlaiseen koulutus- tai elämysretkeilytarkoitukseen, koska bunkkerista löytyi myös puinen pöytä sekä makuulaverit. Nämä olivat selvästi melko uusia.

Jermulan laavun risteys tuli pian vastaan, mutta siellä en lähtenyt käymään vaan jatkoin matkaani. Tämä risteys oli merkitty selkeästi tienviitoilla, mutta mietin kyllä, että Suomessakin sivureittien merkitseminen pääreitistä eroavalla tavalla ei vaatisi kovin erityistä vaivaa. Appalachian Trailin systeemi, jossa käännökset merkitään tuplaviivalla puussa ja sivupolut (laavuille, vesilähteille ym.) eri värillä on todella helppo toteuttaa ja retkeilijälle idioottivarma.

Ensimmäinen merkki Miehikkälän Salpalinja-museosta oli puulla vuorattu taisteluhauta, josta löytyi pikkuinen pallon muotoinen bunkkeri. Vastaan alkoi tulla myös muita näyttelyesineitä kuten tien laidassa tervehtivä panssarivaunu. En täälläkään suunnitellut tekeväni erityistä museokierrosta, mutta menin museon kahvioon välipalalle. Paikalla oli vain museon henkilökuntaa, jotka katsoivat likaista vaeltajanolemustani hieman epäileväisesti. Kovin pitkäksi aikaa paikka ei houkutellut ilmapiirillään jäämään, joten ostin vielä yhden colapullon mukaan ja kävin täyttämässä vesipullon pihalla olevasta hanasta.

Museon jälkeen metsästä löytyi yksi keskeneräisen oloinen bunkkeri. Kaikissa muissa bunkkerissa on ollut betonilattia, mutta tässä oli vain maalattia. Muutenkin bunkkerin rakenne oli aiemmista poikkeava. Osa on nimittäin tehty selkeästi saman kaavan mukaisesti, mutta jännittävimpiä ovat mielestäni hieman sokkeloisemmat tai monessa tasossa olevat bunkkerit.

Olin alunperin suunnitellut viettäväni yön Muhikossa, jossa on saunallinen varaustupa ja uimapaikka. Tosin vesi Vaalimaanjoessa oli ruskeahkon näköistä. Päivää oli kuitenkin vielä hyvin jäljellä ja halusin lyhentää huomista päivää, koska sääennuste lupasi sadetta. Niinpä en jäänyt Muhikkoon hyttysten syötäväksi vaan jatkoin matkaa.

Salpapolulla ei ole kovin paljoa näköalapaikkoja, koska korkeusvaihteluakaan ei suuremmin ole. Kivimäen alueella oli kuitenkin tehty avuhakkuita (jotka itsessään eivät ilahduta), mikä tarjosi hieman avaramman näkymän ympäristöön. Kivimäellä on myös louhos ja ilmeisesti sen seurauksena muodostunut jyrkänne kivikkoiseen rotkoon. Allani häämöttävästä maisemasta tuli vahvasti mieleen Mahoosuc Notch Appalakeilla. Sinne ei onneksi tarvinnut kuitenkaan mennä rämpimään vaan polku kiersi helpompaa maastoa pitkin.

Kivimäeltä eteenpäin reitti olikin hiekkatietä pitkin kulkemista. Melko tarkalleen neljä kilometriä myöhemmin saavuin Takamaan laavulle, joka oli päivän tavoitteeni. Viimeiselle vaelluspäivälle jäisi siten vain noin 8 km jäljelle. Takamaalla on laavu ja huussi sekä aivan laavun edessä ainakin yksi hyvä telttapaikka. Laavu sijaitsee suoraan hiekkatien varrella, mutta liikennettä en nähnyt missään vaiheessa. Hyttysiä alkoi taas ilmestyä seurakseni, vaikka ei niin paljon kuin aiempina iltoina, joten laitoin teltan pystyyn ja vetäydyin pohdiskelemaan seuraavan aamun aikataulua.