By Jeriko Fox 
24,86 km (15.45 miles)
269,3 km (167.34 miles) / 782,7 km (486.35 miles
Albergue Via Minera, Cardeñuela Riopico
A drizzly, gloomy mist greeted me in the morning. I had feared worse, given the forecast had promised rain all night, so this was something I could definitely deal with. Down jacket on, raincoat on top, and suddenly things felt quite cosy and warm.
The morning kicked off with a decent climb, but it went surprisingly smoothly. The rain had, of course, soaked the terrain, so I encountered quite the muddy spectrum throughout the day: yellow mud, red mud, orange mud, and black mud that at times was hard to distinguish from cowpats and goat droppings.
I had planned to stop for lunch in San Juan de Ortega, but it wasn’t exactly a gourmet experience. The local bar, just before noon, offered little more than pre-packaged pastries and muffins. Well, it would have to do.
Walking otherwise went fairly well, but the final climb of the day from Atapuerca was pure torture for my sore feet. The trail was littered with jagged rocks that felt anything but friendly underfoot.
The night before, I had booked a bed by message in the little village of Cardeñuela Riopico, where I arrived nicely on schedule around three. As I was unpacking, I was delighted to see Vanessa and Lynn appear at the door – I had guessed they were just a bit behind me. I also had a few more surprise reunions: a Québécois I hadn’t seen since maybe day four, and the Korean lady in the yellow raincoat who’d battled the storm alongside me on day six.
Hähmäinen tihkusade oli ankeana vastassa aamulla. Olin pelännyt pahempaakin, kun koko yöksi oli luvattu sadetta, joten tämän kanssa pärjättäisiin kyllä. Untuvatakki päälle, sadetakki sen päälle ja sittenhän meno olikin jo ihan mukavaa ja lämmintä.
Aamun alkajaisiksi edessä oli reilumpi ylämäki, mutta se sujui aivan hyvin. Sade toki oli kastellut maaston, joten päivän aikana vastaan ehti tulla kaikenlaista mutaa. Oli keltaista mutaa, punaista mutaa, oranssia mutaa ja mustaa mutaa, jota oli välillä vaikea erottaa lehmänläjistä ja vuohien jätöksistä.
Lounastauon ajattelin pitää San Juan de Ortegassa, mutta se ei kummoinen lounas ollut. Paikallinen baari tarjosi ennen puolta päivää lähinnä valmiiksi pakattuja pullia ja muffineita. No, sen oli kelvattava.
Käveleminen sujui muuten ihan mukavasti, mutta päivän viimeinen nousu Atapuercasta oli kidutusta kipeille jalkapohjilleni. Reitti oli täynnä kulmikkaita kiviä, jotka eivät olleet mitenkään miellyttävän tuntuisia jalan alla.
Olin edellisenä iltana varannut viestillä yöpaikan Cardeñuela Riopicon pikkukylästä, jonne saavuin hyvässä aikataulussa kolmen maissa. Levittelin tavaroitani, kun ilokseni ovelle ilmestyivät Vanessa ja Lynn – arvelinkin heidän olevan hieman perässäni. Muitakin jälleennäkemisiä koin, kun samaan majapaikkaan saapui ehkä neljäntenä päivänä viimeeksi tapaamani quebeckiläinen sekä myös kuudentena päivänä myrskyä vasten kanssani puskenut keltasadetakkinen korealainen.