Naurissaari – The Bunker Island

Naurissaari (lit. Turnip Island) is a small island in Lappeenranta, located off the shores of Voisalmi and Tyysterniemi. Like the mainland area of Voisalmi, Naurissaari also contains fortifications that were part of the Salpalinja defence line. I have written more about Salpalinja, Finland’s last line of defence against the Soviet Union built in 1940s, in my texts about hiking the Salpalinja Trail (Salpapolku).

From the shore at Tyysterniemi, it’s only about 200 m (656 ft) to Naurissaari, but as expected, the easiest way to reach the island is in winter when the ice allows crossing the lake without any watercraft. So, on a cloudy February day, Nina and I set off to explore what Naurissaari had to offer. We knew there was at least a lean-to shelter, but otherwise, the journey offered some surprises.

We crossed the snow-covered ice of Lake Saimaa and reached the southern shore of Naurissaari. A path had formed in the snow, so we decided to follow it. Soon, we encountered familiar black signs (like ones I’ve seen along the Salpalinja Trail) warning of a risk of falling. This meant we were standing on the roof of one of the bunkers on the island.

The entrance to the bunker was easy to find, but we had to descend the icy and snow-covered steps with caution. Like other Salpalinja bunkers, this one was pitch dark inside, with exposed rebar protruding from the ceiling and a gaping hole in the floor. Careful footing was necessary. The relatively small bunker contained one larger room, which had been vandalized. Graffiti with questionable artistic value covered the walls, including phrases like “demon live (t)here,” “hauta holvi” (grave vault), and “ansa vaara” (trap danger). However, we encountered neither graves nor demons.

Climbing back to the surface, we continued our journey across the island. Before long, we discovered some trenches and another bunker. Its gun ports faced the lake. We found the entrance as well, but it appeared somewhat collapsed and was so full of snow that we couldn’t get inside.

At the northern tip of Naurissaari, we finally came across the lean-to shelter we had been looking for. We settled in at this scenic spot for a short break and a snack. However, the biting cold made it hard to linger for too long, so before long, we were on the move again. To wrap up our excursion, we took a detour and came ashore to the mainland through the Voisalmi beach.

Naurissaari on pieni saari Lappeenrannassa, Voisalmen ja Tyysterniemen edustalla. Kuten Voisalmessa mantereen puolella on myös Naurissaaressa Salpalinjaan kuuluvia linnoitteita. Olen kirjoittanut 40-luvulla rakennetusta Salpalinjasta, joka oli Suomen viimeinen puolustuslinja Neuvostoliittoa vastaan, enemmän Salpapolun vaellusta koskevissa teksteissä.

Tyysterniemen rannasta on vain noin 200 m Naurissaareen, mutta arvatenkin sinne on helpoin kulkea talvella, jolloin voi kävellä jään yli. Niinpä pilvisenä helmikuun päivänä lähdimme Ninan kanssa katsomaan mitä Naurissaaresta löytyisi. Tiesimme siellä olevan ainakin laavun, mutta muuten matkan varrelta löytyi yllätyksiä.

Ylitimme Saimaan lumen peittämää jäätä pitkin ja nousimme Naurissaaren rantaan sen eteläpäästä. Lumeen oli muodostunut polku, jota lähdimme seuraamaan. Pian vastaan tuli Salpapolultakin tuttuja mustia kylttejä, jotka varoittivat putoamisvaarasta. Olimme siis yhden saarella olevan bunkkerin katolla.

Sisäänkäynti bunkkeriin löytyi helposti, mutta jäisiä ja lumisia portaita piti laskeutua varovaisesti. Betoninen bunkkeri oli muiden Salpalinjan bunkkerien tapaan pilkkopimeä, katosta törrötti betoniraudoitusta ja lattiassa oli ammottava reikä. Oli siis syytä kulkea varoen. Pienehkössä bunkkerissa oli yksi isompi huone, jota oli käyty sotkemassa. Seinässä oli ei kovin korkeita taiteellisia arvoja saavuttavia graffiteja, joissa luki “demon live (t)here”, “hauta holvi” ja “ansa vaara”. Hautoja tai demonejakaan ei kuitenkaan tullut vastaan.

Nousimme bunkkerista takaisin maan pinnalle ja jatkoimme matkaa saaren läpi. Löysimme pian myös juoksuhautoja sekä toisen bunkkerin. Sen ampuma-aukot osoittivat järvelle. Bunkkerin sisäänkäyntikin löytyi, mutta se oli hieman romahtaneen oloinen ja niin täynnä lunta, että emme päässeet sisään.

Naurissaaren pohjoiskärjessä tuli viimein vastaan etsimämme laavu. Istahdimme maisemalliselle paikalle pitämään hetkeksi taukoa ja syömään eväitä. Kovin kauaa ei purevassa pakkassäässä kuitenkaan malttanut itseään jäädyttää, joten pian lähdimme jatkamaan matkaa. Retken päätteeksi kiersimme Voisalmen uimarannan kautta takaisin mantereelle.