By Jeriko Fox 
28,63 km (17.79 miles)
831,1 km (516.42 miles) / 782,7 km (486.35 miles)
Albergue Monte Aro, Lago
I was just about to go to bed last night when the lights went out. I fumbled for my phone in the dark, but it kept charging from the wall socket, so I started wondering if a fuse had blown or what was going on. Thanks to the poor soundproofing, I knew I wasn’t the only one wondering. Thankfully, the lights came back on after a couple of minutes, so I could settle in for the night (not that you really need lights for sleeping, of course).
I had breakfast at the hotel, but it was a bit too bread-heavy for my liking – slices of bread, bits of cake, pastries, mini croissants and such. I ate a little, then topped it up while packing with some of my own supplies. I also popped over to the petrol station across the street and picked up a half-litre bottle of cola, which turned out to be a very smart decision later on.
The morning was mostly a gentle uphill. The weather was misty, and at one point it drizzled a bit, though most of it didn’t make it through the leafy canopy. After 9 km (5.59 mi), I stopped in A Pena for a second breakfast (or was it actually my third?). I leisurely ate a big cheese-filled baguette.
There were several stretches during the day where I was walking along roadsides. The surface – a coarse, aged asphalt – was brutal on my already sore feet. I could feel every lump and bump through my shoes, and my feet hurt far more than they usually do at this point in the day. A few more light showers passed through as well.
Near O Cornado, I sat at a bus stop to drink some of the cola I’d brought with me and give my feet a rest, hoping to muster enough energy for the remaining 12 km (7.46 mi). Not long after setting off again, a heavier rain shower rolled in, and I threw on my rain kilt – which of course promptly caused the rain to ease off.
In Santa Mariña, I stopped at a place (whose name, Casa Pepa, amused me from a Finnish perspective more than anything) for a salad and to give my aching feet another shot at recovery before the final 7 km (4.35 mi) stretch.
I took one last break at a bus stop before the final 3 km (1.86 mi), reasoning there was no point in needlessly tormenting my sore feet. I knew the rubber tips on my hiking poles were already worn through (I don’t usually use tips when hiking in forests, but on the Camino, all the hard surfaces make them handy for noise-dampening if nothing else). I’d also noticed my trainers’ insoles had lost all support, and the soles themselves were looking rather worn. Sitting at the bus stop, I saw that the soles were actually starting to peel away at the inner edges. Hopefully, they’ll survive the next two days.
The final push involved a climb and a descent, and even a bit of sunshine peeked through. I was quite pleased to reach Lago around five o’clock – just in time to do some laundry before the seven o’clock dinner.
At this point, the muscles in my legs are sore all the way up to my lower back, and the soles of my feet are definitely feeling it. The slow demise of my shoes likely has something to do with it, and yesterday’s long day certainly played a part too. Tomorrow will still be a full walking day, and after that, the last stretch to Finisterre will (thankfully!) be a nice short one.
Eilen olin juuri aikeissa käydä nukkumaan, kun valot sammuivat. Hamusin pimeässä kännykkääni, joka kuitenkin jatkoi latautumistaan seinäpistokkeesta. Mietin oliko sulake palanut vai mitä tapahtui. Huonon äänieristyksen ansiosta tiesin, etten ollut ainoa. Valot kuitenkin palasivat parin minuutin päästä, joten saatoin käydä rauhassa nukkumaan (vaikka ei siihen tietysti valoja tarvitse).
Kävin hotellin aamupalalla, mutta se painottui turhan paljon leipätyyppisiin juttuihin – leipää, kakkupaloja, pullapaloja, minicroissanteja ym. Söin hieman, mutta täydensin tavaroita pakatessa aamiaista vielä omilla eväilläni. Hain kadun toiselta puolelta bensa-asemalta puolen litran colapullon, mikä osoittautui myöhemmin viisaaksi valinnaksi.
Aamupäivä oli pääosin loivaa ylämäkeä. Sää oli utuinen ja jossain vaiheessa tihkutti vettä, mutta se ei juurikaan tullut lehvistön läpi. Kävelin 9 km A Penaan, jossa pysähdyin toiselle aamupalalle (vai olisiko tämä oikeastaan kolmas?). Söin kaikessa rauhassa ison juustotäytteisen patongin.
Päivän aikana oli useampi osio, jossa kävelin tien viertä. Alusta oli eilisestä vielä kipeille jalkaterilleni brutaalia, koska vanha kivinen asfaltti tuntui ikävästi kenkien läpi. Jalkoja särki paljon enemmän kuin yleensä tässä vaiheessa päivää. Pieniä sadekuuroja myös tuli.
O Cornadon paikkeilla istuin bussipysäkille juomaan osan mukaani ottamastani colasta. Lepuutin jalkoja, jotta jaksaisin vielä jäljellä olevat 12 km. Jatkaessani matkaa tuli yksi kovempi sadekuuro, jonka aikana puin sadehameen päälle. Tietysti sen jälkeen sade heti vaimeni.
Santa Mariñassa pysähdyin (ehkä lähinnä suomenkielisestä näkökulmasta) hauskasti nimettyyn Casa Pepaan. Söin salaatin ja yritin saada särkyiset jalat palautumaan vielä viimeistä 7 km pätkää varten.
Pidin vielä ennen viimeistä kolmea kilometriä tauon bussipysäkillä, koska ei ollut mitään syytä kiduttaa kipeitä jalkoja tarpeettomasti. Tiesin vaellussauvojen päässä olevien tuppien (en normaalisti metsävaelluksessa niitä edes käytä, mutta Caminolla on paljon kovilla pinnoilla kulkemista, jolloin ne vaimentavat ainakin ääntä) kuluneen jo puhki. Olin myös huomannut lenkkarie pohjallisten menettäneen tukensa ja pohjien kuvioinninkin kuluneen. Siinä bussipysäkillä istuessani huomasin, että lenkkareiden pohjat olivat myös jo osittain revenneet kengän sisäreunoilta irti. Jos ne nyt vielä kaksi päivää kestäisi.
Loppukiriin kuului nousu ja lasku sekö aurinkokin alkoi vähän näyttäytyä. Olin tyytyväinen saapuessani viiden aikaan Lagoon. Ehtisin pestä pyykit ennen kello seitsemän illallista.
Jalkojen lihakset ovat alaselästä asti nyt aika lailla särkyiset ja samoin jalkapohjat ovat kipeät. Lenkkareiden kuolemalla voi hyvinkin olla osansa tässä ja eilisen pitkä päivä vaikutti. Huomenna pitäisi jaksaa vielä täysi vaelluspäivä, jonka jälkeen viimeinen päivä Finisterreen olisikin ihanan lyhyt.