By Jeriko Fox 
25,06 km (15.57 miles)
715,2 km (444.4 miles) / 782,7 km (486.35 miles)
Albergue San Marcos, Palas de Rei
The morning dawned surprisingly peacefully in the giant dormitory of Portomarín. Fueled by a KitKat, I stepped into the misty morning and once again became part of the vast throng of pilgrims. I even felt a bit anxious about the whole marching-in-a-queue situation.
I had my actual breakfast — a cheese and tomato baguette — about 7 km (4.35 mi) in, at a café in Gonzar. The place was buzzing, but the counter service was impressively efficient. While I was queuing, someone tapped my arm and, to my surprise, it was Magdalena from Sweden — we’d first met on Day 15 in Terradillos de los Templarios. I told her I’d just been wondering yesterday or the day before where she might be. She said she had also thought of me today. It was a brief but delightful reunion.
As for the terrain, the first part of the day consisted mostly of a gentle uphill, followed by a long, slow descent. At times the trail followed the road, but Galicia has offered plenty of lush green stretches that bring back the proper feeling of being on a hike.
I had a quick drinks break in Ventas de Narón, and from there the descent began. Passing a café in Lestedo, I debated whether I needed a stop — Palas de Rei was only 5 km (3.11 mi) away. But then I thought a quick loo break might be a good idea, and in the spirit of good manners (and hydration), I decided to buy a drink too.
At the counter, I saw the server bringing someone crêpes — and I never say no to crêpes. So I ordered crêpes with condensed milk and a Coke. As I sat down to eat, the heavens opened — a classic downpour. I tucked into my crêpes with great satisfaction, waiting for the rain to pass.
When I hit the road again, it was down to a very light drizzle — my timing had been perfect. Another perfect moment came when I reached Palas de Rei: as I was unpacking, the rain returned in full force. I headed off for a shower, and when I came back and glanced out the window, the ground was white — it had hailed while I was rinsing off, and I was quite chuffed not to have been outside for it.
I’ve grown a bit tired of the fact that restaurants often don’t start serving until after 7 p.m. — and pilgrim dinners are noticeably scarcer after Sarria. So, just like yesterday, I decided to pick up something from the shop rather than sit around getting hungrier by the hour. Cooking for one isn’t worth the effort, so the meals are inevitably of the ready-made variety.
Over the course of the day, tomorrow’s forecast shifted from afternoon showers to possible rain all day. That’s slightly worrying, as I’ve got about 30 km (18.64 mi) ahead — and wet shoes aren’t exactly my idea of a good time. But whatever comes, I’ll take it as it is.
Aamu valkeni yllättävän rauhallisesti Portomarínin jättimakuusalissa. Lähdin Kitkat-suklaan voimalla utuiseen aamuun ja taas osaksi valtavaa vaeltajien joukkoa. Minua jossain määrin jopa ahdisti tämä jonossa marssiminen.
Varsinaisen aamupalan, juusto-tomaattipatongin, söin noin 7 km matkan jälkeen kahvilassa Gonzarissa. Siellä kävi todellinen kuhina, mutta toiminta tiskillä oli myös tehokasta. Jonottaessani joku taputti minua käteen ja yllätyksekseni näin ruotsalaisen Magdalenan, jonka tapasin 15. vaelluspäivänä Terradillos de los Templariosissa. Kerroin hänelle juuri miettineeni eilen tai edellispäivänä, että missä hän on menossa. Magdalena kertoi juuri tänään ajatelleensa myös minua. Tämä kohtaaminen oli nopea, mutta hauska.
Maastollisesti alkupäivä oli pääasiassa loivaa ylämäkeä ja loppypäivä loivaa alamäkeä. Välillä reitti seurasi tietä, mutta Galicia on tarjonnut paljon myös vehreitä pätkiä, jotka tuovat minulle enemmän vaeltamisen tuntua.
Pidin juomatauon Ventas de Narónissa, jonka jälkeen käänne alamäkeen tapahtui. Ohittaessani kahvilaa Lestedossa mietin onko minulla tarvetta tauolle ja olin vähällä jatkaa matkaa. Palas de Reisiin olisi kuitenkin enää 5 km. Mieleeni kuitenkin tuli, että ehkä voisin käydä vessassa ja siten siis ostaa myös juotavaa.
Mennessäni tiskille näin tarjoilijan vievän jollekin lettuja ja minähän en koskaan kieltäydy letuista. Päätin syödäkin siten samalla. Tilatessani colaa ja lettuja kondensoidulla maidolla alkoi Esteri taas pistää parastaan eli ulkona alkoi kunnon kaatosade. Tyytyväisenä istuin syömään lettujani ja odottamaan sateen loppumista.
Jatkaessani matkaa tihkutti enää hyvin kevyesti, joten ajoitukseni oli ollut täydellinen. Toinen täydellinen hetki koitti saavuttuani Palas de Reisiin. Purkaessa reppuani alkoi ulkona taas sataa kunnolla. Menin käymään suihkussa ja sieltä palatessani vilkaisin ikkunasta ulos. Maa oli valkoisena. Suihkuni aikana oli iskenyt kunnon raekuuro ja olin todella tyytyväinen, etten ollut ulkona sen aikana.
Olen ollut hieman kyllästynyt siihen, että ravintoloista saa usein ruokaa vasta seitsemän jälkeen illalla (ja vaeltajaillalliset ovat selvästi harvemmassa Sarrian jälkeen). Päädyin siis eilisen tapaan hakemaan ruokaa kaupastq, etten joutuisi odottamaan nälkäisenä tuntitolkulla. Yksin ei kannata alkaa erityisemmin kokkailemaan, joten ruoka on väistämättä einespainotteista.
Päivän aikana huominen sääennuste on kääntynyy iltapäiväsateista mahdolliseen koko päivän sateeseen. Se hieman huolestuttaa, koska edessä on noin 30 km päivä ja märät kengät eivät ole aivan ykkössuosikkini. Mutta se otetaan vastaan mitä tulee.