By Jeriko Fox 
27,30 km (16.96 miles)
604,3 km (375.49 miles) / 782,7 km (486.35 miles
Casa Susi, Trabadelo
Morning dawned in a magical mist. The sun shone low through a veil of clouds as I set off down the trail. While I rarely wake up thinking “yippee, let’s hike!”, the engine usually kicks in once I get moving. This morning, though, felt decidedly sluggish.
I stopped in Cacabelos for breakfast – a croissant roughly the size of my head, the kind you find in many cafés around here. That did the trick, and my spirits perked up.
Soon after leaving the town, I veered onto the first optional route of the day. A slightly longer loop via Valtuille de Arriba took me through vineyards instead of plodding along the roadside. When I passed through La Rioja’s famous wine regions earlier, the vines had still been leafless, just twisted brown stumps. Now, in Bierzo, fresh green leaves had already begun to emerge.
My scenic detour led me to Villafranca del Bierzo – a picture-perfect village with ancient buildings and a lovely river. I paused for lunch at a café, munching on a filled baguette as a light drizzle began to fall, which quickly turned into a proper downpour. The timing was just about perfect though, as the rain stopped again right when I was ready to continue.
Once again, I chose the longer, scenic alternative route rather than trudging along the main road. I climbed a fairly steep slope up to a ridge with absolutely stunning views over the valley.
I’ve powered up many hills with the help of ABBA, and this one was no different. Their bouncy Swedish beats got me going, and as always, the lyrics hit especially hard on long treks. “Move On” really nailed it:
”Like a roller in the ocean, life is motion
Move on
Like a wind that’s always blowing, life is flowing
Move on
Like the sunrise in the morning, life is dawning
Move on
How I treasure every minute, being part of, being in it
With the urge to move on”
As I walked along the ridge, I could see other pilgrims far below, strung out like ants along the road. I felt very pleased with my route choice. I didn’t meet another soul on the ridge, though I could see far ahead and behind. I fully soaked in the peace and quiet.
The descent was steep and tough on the legs, but I still had no regrets. That is, until I reached Trabadelo and discovered my accommodation was marked on the wrong end of the village on FarOut. I walked 500 metres (0.3 mi) in the wrong direction, then trudged back again. Doesn’t sound like much, but at the end of a long walking day, that extra kilometre (0.6 mi) was not exactly welcome.
As it happened, I had accidentally snagged a spot in one of the Camino’s legendary places: Casa Susi. Someone had cancelled, and one of the owners – Susi’s partner Fermin – offered me the spot when I enquired.
To my delight, Cassie from Texas turned up there as well – I’d met her a few days ago in Hospital de Órbigo and remembered her as someone genuinely lovely.
Casa Susi is a private albergue with just ten beds. It’s also the home of Susi (who’s Australian/British) and Fermin, who’s Basque. Their pilgrim dinner was in a league of its own – Susi had cooked a wonderful vegetarian meal, and the whole experience was more communal than anything I’d encountered so far. They shared plenty of stories about their home and the many pilgrims who’d stayed there – including Fermin himself, one of the first. At bedtime, I was told I was sleeping in “Fermin’s bed”. Maybe it’ll bring good luck for the rest of the Camino.
Aamu koitti maagisen usvan keskellä. Aurinko paistoi matalalta pilvihähmän läpi, kun lähdin tallustamaan eteenpäin. Vaikka herätessä ei ole sellainen olo, että jipii nyt vaelletaan niin yleensä kone lähtee kyllä käyntiin, kun pääsee liikkeelle. Tämä aamu oli kuitenkin tahmaisen tuntuinen.
Pysähdyin Cacabelosiin aamupalalle – söin jotakuinkin pääni kokoisen croissantin, jollaisia täältä monista kahviloista saa. Sen jälkeen meininki alkoikin virkistyä.
Käännyin ensimmäiselle vaihtoehtoiselle reitille pian kaupungin jälkeen. Hieman pidempi lenkki Valtuille de Arriban kautta vei viiniviljelmien poikki sen sijaan, että olisi pitänyt kävellä tien viertä. La Riojan kuuluisia viinialueita ohittaessani olivat köynnökset vielä pelkkiä tummia käppyröitä. Nyt Bierzon viinialueilla näkyi jo uusia vihreitä lehtiä.
Kierotieltäni saavuin Villafranca del Bierzon kylään, joka on erittäin idyllinen vahoine rakennuksineen ja kauniine jokineen. Pidin lounastauon eräässä kahvilassa täytettyä patonkia syöden, kun ensin alkoi tihkuttaa vettä ja pian sitä tuli ihan reippaastikin. Ajoitus oli aika lailla täydellinen, koska lähtiessäni jatkamaan sade oli loppunut.
Kylän jälkeen otin taas vaihtoehtoisen ja pidemmän reitin, koska en vieläkään ole innostunut vilkasliikenteisten teiden varrella kulkemisesta. Nousin jyrkähköä rinnettä ylös harjanteelle, josta avautui valtavan upeat näkymät alas laaksoon.
Montakin ylämäkeä on noustu ABBA:n voimilla ja niin tätäkin nousua vauhditti ruotsalaisten reippaat rytmit. Kappaleiden tekstit puhuttelevat aina, mutta vaellusreissuilla erityisen kohdalleen osuu Move On:
”Like a roller in the ocean, life is motion
Move on
Like a wind that’s always blowing, life is flowing
Move on
Like the sunrise in the morning, life is dawning
Move on
How I treasure every minute, being part of, being in it
With the urge to move on”
Harjannetta pitkin kävellessäni näin alhaalla tietä pitkin muurahaisina kulkevat muuta vaeltajat ja olin varsin tyytyväinen reittivalintaani. En kohdannut harjanteella yhtään ketään muuta, vaikka usein näin pitkälle eteen- ja taaksepäin. Nautin täysin rinnoin tästä rauhasta.
Laskeutuminen oli melko jyrkkä ja rankka jaloille, mutta yhä en katunut valintaani. Saapuessani Trabadeloon tosin kävi sellainen virhe, että majapaikkani oli merkitty FarOutin karttaan väärään päähän kylää. Kävelin siis ensin 500 m väärään suuntaan ja sitten asian tajuttuani takaisin. Ei kuulosta paljolta, mutta täyteen vaelluspäivään 1 km lisää ei lämmitä mieltä.
Olin saanut vähän puolivahingossa varattua paikan yhdestä Caminon legendaarisista paikoista, Casa Susista. Joku oli perunut oman varaukseni ja toinen omistajista – Susin mies Fermin – tarjosi sitä minulle, kun olin häneltä yöpaikkaa tiedustellut.
Iloiseksi yllätykseksi Casa Susiin ilmestyi myös teksasilainen Cassie, jonka olin tavannut Hospital de Órbigossa jokunen päivä sitten. Hän oli jäänyt mieleeni mukavan tuntuisena ihmisenä.
Casa Susi on yksityinen albergue, jossa on vain 10 petipaikkaa. Se on samallq australialais-brittiläisen Susin ja baskitaustaisen Ferminin koti. Heidän tarjoamansa vaeltajaillallinen oli aivan omaa luokkaansa. Susi oli valmistanut todella hyvää kasvisruokaa ja tilaisuus itsessään oli yhteisöllisempi kuin mikään muu. Heillä oli myös paljon hienoja tarinoita heidän talostaan ja siellä yöpyneistä vaeltajista – joista siis Fermin oli yksi ensimmäisistä. Illalla sain kuulla nukkuvani ”Ferminin” sängyssä. Ehkä se tuo hyvää onnea Caminolle.