By Jeriko Fox 
22,99 km (14.29 miles)
417,7 km (259.55 miles) / 782,7 km (486.35 miles
Albergue La Perala, Bercianos del Real Camino
I was the last one to get up in our room, but didn’t let it bother me – I’d actually had a good night’s sleep for once, and the day’s programme only included a “mere” 23 km (14.29 mi). I didn’t bother with breakfast, just munched on yesterday’s leftover apple while packing my things. Breakfasts around here often amount to little more than coffee and toast, anyway.
I set off around eight and had messaged Ellie, who’d stayed in the previous village, to confirm that we were heading for the same destination today. In her usual no-nonsense style, she announced that she’d be asking for beds for three – meaning herself, me, and Natasha, who’d spent the night in the same village with her. I didn’t argue with the plan.
I stopped for my first break in San Nicolás del Real Camino and sipped a Coke on a café terrace. A skinny cat turned up and started making sweet little meows in hopes of a snack, but as I had nothing to offer, the furry friend went off to try its luck with another pilgrim.
The route followed the road for most of the day, so the views weren’t particularly breathtaking. But the day did become more exciting when I reached Sahagún. I scoped out two rather dismal-looking cafés before stumbling upon a truly cosy spot with a varied menu. I messaged Ellie to let her know where I was having lunch, figuring she’d catch up soon enough.
As I tucked into lunch around midday, I felt a tap on my shoulder – and sure enough, there was Ellie. She went off to get herself some food and joined me. I wasn’t in a rush, so sitting with her gave me a good excuse to buy an ice cream and a second drink.
The day took another turn when I headed to the loo. Just finding your way around the facilities was a bit of a circus – the door wouldn’t lock, and the toilet seat was missing. So there I was, attempting my basic human needs while wedging the door shut with one foot to avoid unexpected audience participation, when the lights went out. Including the emergency light.
Many loos here have motion-sensor or timer-based lighting, so I assumed that was the case – though the emergency light going out was odd. I tried fiddling with the switches, but in the end had to rely on my phone’s torch.
When I emerged, I told Ellie about the performance piece I’d just endured and wondered aloud whether there had been a brief power cut. I didn’t think much more of it. A little while later, Ellie asked if I could call the albergue to confirm our booking – she had no signal. I said I’d try, but when I took out my phone, I had no signal either, even though I’d had it moments earlier. That’s when I started to wonder whether these things were all connected.
We had no idea what was going on or how widespread the issue was. We decided to continue walking, and Ellie wanted to stop at the post office for some stamps. I said I’d walk on slowly and she could catch me up.
Not long after, I bumped into a Scottish woman I’d met a couple of times before. I knew her feet were in a bad state with blisters, so she was shuffling along in lightweight sandals. She looked worried, so I asked how things were going.
She hadn’t found anywhere to stay in Sahagún – some albergues were closed, she had very little cash on her, and none of the ATMs were working due to the power cut. She also didn’t have offline maps on her phone (or seemingly anywhere else), so she had no idea where to look for accommodation.
I tried to offer her money, but she firmly refused. She asked if she could walk with me for a while, and I said of course – I was moving slowly anyway, waiting for Ellie. As we walked, it turned out she had made a booking somewhere but couldn’t remember where, and couldn’t check without mobile data.
Ellie caught up with us a bit later. She said she’d heard a rumour at the post office that the power cut might be nationwide – across all of Spain, and possibly France and Portugal too. We didn’t take it too seriously just yet. Though, in this day and age, all kinds of scenarios ran through our heads – I told her about recent issues in Finland with ships cutting undersea cables.
Further along, we met Ellie’s friend, an American pilgrim Sam, who also tried to help the Scot. In the end, she agreed to take some cash from Sam, promising to pay her back via PayPal. The Scot said she’d manage on her own from there, and I showed her a nearby albergue on my map and told her to take a photo of it.
Ellie, Sam and I then picked up the pace a bit. Nature called, so I told the women I’d duck into the bushes and catch up. After the pit stop, I followed behind them when my phone pinged. It had been occasionally showing a signal, but calling or data still weren’t working. One text message did come through – from the Ministry for Foreign Affairs of Finland:
“There are widespread power outages in Spain and Portugal affecting train travel and other services. If you are in the area, follow the instructions of local authorities.”
Well, there weren’t any authorities around to follow, so I just kept walking. Ellie and Sam were too far ahead for me to shout the info to them. Still, I was glad I’d registered my trip with the Ministry before leaving Finland.
I trudged on through the hot afternoon. My new shoes had been good, but I could feel a blister forming on my left heel. I decided to deal with it once I reached the albergue.
I arrived around 15:30. I didn’t know where Ellie was, but luckily the man at reception was aware of our reservation. He confirmed that the power outage was affecting the whole of Spain and that he wasn’t sure yet whether they’d be able to serve the usual pilgrim dinner.
I washed my socks and underwear by hand and bumped into Ellie. We ended up in the albergue’s lovely courtyard having a beer – that was still available, even with no electricity. I noticed the paving stones were pleasantly warm, so I started stretching, and soon other pilgrims joined in. With phones being mostly useless, body maintenance suddenly became a popular pastime.
At some point, a man I didn’t know turned up. For some reason, I immediately got a bad vibe from him. Many others clearly knew him and were chatting with him out in the courtyard. Later, I heard he had a habit of “healing”, advising, and commenting on others’ lives – mostly women’s, of course. I knew these characters existed on the Camino, but I wasn’t particularly thrilled about running into one.
As the evening wore on, it turned out the albergue would be able to serve dinner after all, with a few adjustments (french fries were replaced by salad). We’d just been sitting for a while at dinner – Ellie, Natasha, a Dutch pilgrim and I – when the lights suddenly came on. Everyone cheered and clapped. At the same moment, my phone began to ping as messages flooded in. I received a second update from the Ministry:
“Disruptions caused by the power outage in Spain continue. Authorities recommend avoiding all but absolutely essential travel. Use your phone sparingly and only call emergency numbers in genuine emergencies. Official channels will be used for further information. Follow the instructions of local authorities.”
Luckily, walking doesn’t require electricity, so I was free to plan the next day. I had a new blister on my left heel, and the one on my right little toe had bled a bit – but finally looked like it was healing. So in the morning, a bit of taping would be in order before heading off again. The cause of the power failure remained a mystery.
Nousin huoneemme viimeisenä, mutta en ottanut asiasta turhaa huolta – olin saanut nukuttua pitkästä aikaa hyvin ja päivälle olisi ohjelmassa ”vain” 23 km. En vaivautunut aamupalalle vaan söin eiliseltä jääneen omenan pakatessani tavaroita. Aamupalat täällä siis usein ovat lähinnä kahvia ja paahtoleipää.
Kahdeksan aikaan lähdin liikkeelle ja olin viestitellyt edelliseen kylään jääneen Ellien kanssa, että olemme suuntaamassa tänään samaan paikkaan. Reippaaseen tyyliinsä hän ilmoitti kysyvänsä petipaikkoja kolmelle (eli siis myös minulle ja hänen kanssaan samassa kylässä yöpyneelle Natashalle). En vastustanut suunnitelmaa.
Pysähdyin ensimmäiselle tauolle San Nicolás del Real Caminoon ja join cokiksen kahvilan terassilla. Paikalle ilmestyi laiha kissa esittämään kauniilla äänellään ruokatoiveita, mutta kun minulla ei ollut tarjottavaa päätyi karvakaveri etsimään evästä toiselta vaeltajalta.
Reitti seurasi lähes koko päivän tietä, joten kovin sykähdyttäviä maisemia ei ollut tarjolla. Jännittävämmäksi päivä kuitenkin muuttui saavuttuani Sahagúniin. Katsastin ensin kaksi onnettoman oloista kahvilaa ennen kuin löysin todella viihtyisän paikan, jossa oli monipuolinen ruokatarjonta. Laitoin Ellielle viestin missä olen lounaalla, koska arvelin hänen saavuttavan minun.
Syödessäni lounasta puolen päivän aikoihin joku taputtikin minua hartiaan ja Elliehän se oli. Hän haki itselleen lounasta ja istui seuraani. Minulla ei ollut kiirettä, joten hänen seuranaan istuminen oli hyvä tekosyy ostaa vielä jäätelö ja toinen juoma.
Päivä otti uuden käänteen mennessäni vessaan. Jo vessa itsessään oli kaikenlaista akrobatiaa vaativa – oven lukko ei toiminut eikä pöntöllä ollut istuinrengasta. Taiteillessani siinä normaaleja inhimillisiä tarpeitani toteuttamassa ja kiilatessa samalla toisella jalalla ovea kiinni välttääkseni ylimääräisen yleisön tälle performanssille sammuivat valot. Myös hätäpoistumisvalo. Monissa vessoissa on täällä aikakytkimellä olevat valot, joten luulin kyseen olevan siitä, vaikka hätävalon sammuminen olikin outoa. Yritin laittaa valoja päälle, mutta jouduin lopulta tyytymään kännykän taskulamppuun.
Vessasta tullessani päivittelin Ellielle, että se olikin melkoinen suoritus ja pohdin räpsähtivätkö sähköt hetkeksi pois. En ajatellut asiaa sen enempää. Hetken päästä Ellie kysyi voisinko soittaa albergueen vahvistaakseni varauksen, koska hänellä ei ollut kenttää. Lupasin tehdä niin, mutta kaivaessani kännykän esiin ei minullakaan ollut kenttää, vaikka hetkeä aiemmin oli ollut. Silloin aloin ajatella, että ehkä nämä asiat liittyvät jotenkin toisiinsa.
Emme tienneet mikä tilanne oli kyseessä ja mistä se johtui. Tai olisiko häiriö kovinkaan laaja. Lähdimme jatkamaan matkaa ja Ellie päätti poiketa postitoimistossa kyselemässä postimerkkejä. Sanoin jatkavani hiljakseen matkaa, että hän voisi ottaa minut sitten kiinni.
Hetken päästä vastaani tuli parista aiemmasta kohtaamisesta tuttu skottinainen. Tiesin hänellä olevan pahassa kunnossa olevat rakot jaloissaan, minkä takia hän kulki kevyissä sandaaleissaan. Hän näytti huolestuneelta, joten kysyin miten menee.
Hän ei ollut löytänyt Sahagúnista yöpaikkaa, koska osa albergueista oli suljettu. Hänellä ei ollut paljoakaan käteistä, eivätkä automaatit toimineet sähkökatkon takia. Eikä hänellä ollut puhelimessaan (tai ilmeisesti muussakaan muodossa) offline-karttaa, joten hän ei tiennyt mistä voisi majapaikkoja etsiä.
Yritin tarjota hänelle rahaa, mutta hän kieltäytyi ehdottomasti. Hän kysyi voisiko kulkea vähän aikaa kanssani ja sanoin sen olevan ok, että olin hitaasti liikkumassa eteenpäin odotellakseni Ellietä. Edetessämme selvisi, että hän oli tehnyt varauksen johonkin albergueen, mutta ei muistanut ulkoa mihin, eikä voinut ilman dataa varmistaa asiaa.
Ellie saavutti meidät jonkin ajan päästä. Hän kertoi postissa kuulleensa huhun, että sähkökatko olisi ehkä koko Espanjan – ja mahdollisesti myös Ranskan ja Portugalin – laajuinen. Emme vielä ottaneet tätä tietoa kovin vakavissamme. Toki tällaisena maailman aikana mielessä kävi kaikki skenaariot ja kerroin Suomen viimeaikaisista ongelmista merikaapeleita katkovien alusten kanssa.
Kohtasimme matkan varrella Ellielle tutun yhdysvaltalaisnaisen, Samin, joka myös yritti tarjota apua skotin ahdinkoon. Lopulta hän suostui ottamaan käteistä vastaan niin, että maksaisi sitten Samille takaisin PayPalin kautta. Skotti sanoi selviytyvänsä itsekseen eteenpäin ja näytin hänelle vielä puhelimeni kartalta lähimmän mahdollisen majapaikan ja käskin ottaa kuvan siitä.
Sitten jatkoimme eteenpäin hieman vauhdikkaammin. Luonnon kutsuessa sanoin naisille käyväni pikkulassa ja he jatkoivat eteenpäin. Puskavierailun jälkeen seurasin jonkin verran heidän takanaan, kun puhelimeni piippasi. Hetkittäin näytössä oli näkynyt, että minulla olisi kenttää, mutta soittaminen tai data eivät kuitenkaan toimineet. Yksi tekstiviesti tuli kuitenkin läpi. Ulkoministeriö tiedotti minulle:
”Espanjassa ja Portugalissa on laajoja sähkökatkoja, jotka haittaavat mm. junaliikennettä. Myös muunlaiset häiriöt ovat todennäköisiä. Mikäli olet alueella, seuraa paikallisviranomaisten ohjeita.”
No, ei ollut kenen ohjeita seurata, joten jatkoin matkaani. Ellie oli Samin kanssa sen verran kaukana, etten saanut välitettyä tietoa heille. Mutta olinpa kerrankin tyytyväinen, että olin tehnyt reissuun lähtiessäni Ulkoministeriöön matkustusilmoituksen.
Jatkoin matkaa kuumassa iltapäivässä. Uudet kengät ovat olleet hyvät, mutta tunsin vasempaan kantapäähän olevan muodostumassa rakon. Ajattelin kuitenkin perehtyä siihen vasta perillä.
Saavuin alberguelle noin puoli neljä. En tiennyt missä Ellie oli, mutta vastaanoton mies oli onneksi tietoinen varauksestamme. Hän vahvisti sähkökatkon olevan koko Espanjan laajuinen ja ettei ollut vielä varma voisivatko he tarjota normaalia vaeltajaillallista.
Pesin hieman nyrkkipyykkiä ja törmäsin samalla Ellieen. Päädyimme alberguen viihtyisälle pihalle juomaan oluet, koska sitä sentään vielä sai sähkökatkosta huolimatta. Huomasin pihalaatoituksen olevan miellyttävän lämmin, joten aloin venytellä siinä ja sain pian seuraa muista vaeltajista. Kun kännyköiden tuijottaminen oli turhaa, alkoi kehonhuolto selvästi houkutella.
Jossain vaiheessa paikalle ilmestyi mies, jota en ennalta tuntenut. Jostain syystä hänestä tuli minulle heti jotenkin epämiellyttävä olo. Moni muu selvästi tunsi hänet ja jutteli hänen kanssaan pihalla. Myöhemmin sain kuulla, että hän on ottanut oikeudekseen ”parantaa”, ohjailla ja kommentoida muiden elämää – pääasiassa tietenkin naisten. Tiesin näitä hahmoja olevan Caminolla, mutta en nyt mitenkään innolla odottanut sellaisen tapaamista.
Illan mittaan selvisi, että albergue pystyisi tarjoamaan illallista pienin rajoituksin (annoksiin kuuluvat ranskanperunat korvattiin salaatilla). Istuttuamme tovin illallspöydässä Ellien, Natashan ja hollantilaisvaeltajan kanssa valot syttyvät yllättäen. Kaikki hurrasivat ja taputtivat. Samalla alkoi myös puhelimeni piipata, kun viestit alkoivat tulla läpi. Sain toisen viestin Ulkoministeriöltä:
”Espanjassa sähkökatkon aiheuttamat häiriöt jatkuvat. Viranomaiset suosittavat välttämään kaikkea paitsi ehdottoman välttämätöntä matkustamista. Matkapuhelinta tulee käyttää harkiten ja hätänumeroon soittaa vain todellisessa hätätilanteessa. Tiedottamiseen käytetään virallisia kanavia. Seuraa paikallisviranomaisten ohjeita.”
Onneksi jalan matkustamiseen eivät sähkökatkot vaikuta, joten saatoin suunnitella seuraavaa päivää vapaasti. Vasempaan kantapäähäni oli tullut päivän aikana rakko ja oikean pikkuvarpaan rakko oli hieman vuotanut verta, mutta näytti olevan muuten viimein parantumaan päin. Aamulla olisi siis edessä vielä rakkojen teippailu ennen lähtöä. Sähkökatkon syy jäi yhä mysteeriksi.