By Jeriko Fox 
27,47 km (17.07 miles)
395 km (245.44 miles) / 782,7 km (486.35 miles)
Albergue Jacques de Molay, Terradillos de los Templarios
In northern Spain, the temperature difference between day and night can be surprisingly large, at least in spring. In the morning, the thermometer showed 2°C (35.6°F), and by the afternoon it was over 20°C (68°F). I set off wearing my down jacket, but was soon able to take it off.
I had stocked up on food and drinks yesterday, knowing there would be a 17 km (10.56 mi) stretch without any villages. I had suspected, however, that it would be bad business sense not to have a food truck along such a section — and sure enough, one appeared conveniently about 10 km (6.21 mi) in.
Ellie had started a little before me in the morning, and I spotted her at the lunch break by the food truck. Natasha came along a little after me. As I continued, Ellie was about 100 m (328 ft) ahead — I could see her because the trail was a straight, flat gravel track across open fields. Both of us wanted some time alone with our thoughts, which is more than encouraged on the Camino.
I was truly pleased with my new shoes — they brought much-needed softness and bounce to my steps. Of course, the soles of my feet are always sore by the end of the day, but now it’s on a whole different, much more manageable scale.
I took a short drink break in Calzadilla de la Cueza and sat down to chat with Ellie and a Czech pilgrim named Lucas. From there, Ellie and I continued together, choosing an alternative route to avoid walking along the roadside. We ended up having some rather deep conversations about the recent deaths of loved ones.
Ellie stayed behind in Ledigos as she had planned, wanting to meet up with some friends there. I pushed on to the next village, Terradillos de los Templarios. The final stretch was a sun-scorched walk across the fields, so I was relieved when I finally arrived.
At the albergue, I met two lovely women who were sharing the same dorm room — one German and one Swedish. Since there are so few Nordic walkers here, the Swede and I were ridiculously excited to find “neighbours.”
And the evening brought yet another happy encounter. At dinner, I didn’t immediately spot any familiar faces, so I asked two women if I could join their table. They agreed — and it turned out they were Polish sisters, one of whom now lives in Sweden. Even better, both were huge Eurovision Song Contest (ESC) fans, so we had endless fun chatting about both this year’s contest and memorable performances from the past. Up to this point, I hadn’t found anyone else on the Camino who shared my enthusiasm for ESC, so it was a real joy to finally find kindred spirits.
Pohjois-Espanjassa päivän aikaiset lämpötilaerot voivat ainakin näin keväällä olla yllättävät. Aamulla mittari näytti 2°C ja päivällä lämmintä oli yli 20°C. Lähdin siis liikkeelle untuvatakissa, jonka saatoin pian riisua.
Olin ostanut eilen ruokatarvikkeita ja juomaa reilummin, koska edessä oli 17 km pätkä ilman kyliä. Ennakoin kyllä, että olisi huonoa bisnesvainua olla laittamatta tuollaiselle osiolle ruoka-autoa ja sellainenhan löytyikin sopivasti noin 10 km kohdalla.
Ellie oli aloittanut aamulla hieman minua ennen ja näin hänet myös lounastauolla ruoka-autolla. Natasha tuli jonkin verran minun jälkeeni. Jatkaessanii matkaa Ellie kulki ehkä 100 m edelläni – saatoin nähdä hänet, koska reitti oli suoraa ja tasaista soratietä peltojen keskellä. Molemmilla oli tarve olla omien ajatustensa kanssa ja sehän on Caminolla enemmän kuin toivottavaa.
Olin todella tyytyväinen uusiin kenkiin – ne toivat askeleisiin pehmeyttä ja joustoa. Toki jalkapohjat ovat aina loppupäivästä kipeät, mutta aivan eri mittakaavassa kuin aiemmin.
Pidin pienen juomatauon Calzadilla de la Cuezassa ja istuin juttelemaan Ellien sekä tsekkiläisen Lucasin kanssa. Jatkoimmekin tästä matkaa yhdessä Ellien kanssa kulkien vaihtoehtoista reittiä välttäen tietä pitkin kävelemistä. Tulimme keskustelleeksi melko syvällisiäkin asioita liittyen viimeaikaisiin läheisten kuolemiin.
Ellie jäi suunnitelmansa mukaan Ledigosiin, koska halusi kohdata ystäviä siellä. Minä jatkoin vielä seuraavaan kylään, Terradillos de los Templariosiin. Viimeinen pätkä oli paahteista kävelyä peltojen keskellä, joten olin helpottunut päästessäni perille.
Albergueen saapuessani kohtasin kaksi mukavaa naista, jotka majoittuivat samaan huoneeseen – saksalaisen ja ruotsalaisen. Koska meitä pohjoismaisia vaeltajia on tosi vähän olimme ruotsalaisen kanssa kohtuuttoman innoissamme löydettyämme ”naapureita”.
Iltaan mahtui vielä toinenkin iloinen tapaaminen. Illallisella en löytänyt tuttuja naamoja, joten kysyin kahdelta naiselta saisinko istua heidän pöytäänsä. He antoivat luvan ja kävi ilmi, että kyseessä oli puolalaiset siskokset, joista toinen asuu Ruotsissa. Lisäksi molemmat olivat hyvin innostuneita Euroviisuista, joten meillä riittikin paljon hauskaa keskusteltavaa niin tämänvuotisista kuin menneisyydenkin esiintyjistä. Muut eurooppalaiset vaeltajat eivät ole tähän mennessä olleet laillani innostuneita Euroviisuista, joten löysin viimein kaltaisiani.