By Jeriko Fox 
20,77 km (12.91 miles)
368,8 km (229.16 miles) / 782,7 km (486.35 miles
Albergue Espiritu Santo, Carrión de los Condes
For breakfast, I had packed a banana and a can of Coke – yes, I know, quite an odd combination. Ellie and Natasha headed off in search of coffee, and I set out on my way. I had carefully looked after my feet and protected the blisters with the supplies I bought yesterday. I was a bit nervous to see how things would go.
I walked through the clear dawn, and my feet actually felt pretty good. For a while after Frómista, the route followed a road, but after Población de Campos the Camino split into three alternatives. I chose the one following the Río Ucieza river, and it turned out to be a great decision – the trees offered shade and the terrain was much kinder to my feet than walking on asphalt.
I took a short break, sipping my can of Coke and munching on some salted peanuts. As I continued, I soon heard cheerful chatter behind me – and there were Ellie and Natasha. We walked together to Villalcázar de Sirga and had a lunch break at a café there.
The weather grew hotter toward the afternoon, but luckily there was a light breeze and a few clouds, so it wasn’t the same scorcher as the previous days. The final stretch into Carrión de los Condes once again ran along the roadside. Ellie and Natasha pulled slightly ahead of me as my feet started to ache again. It was becoming clear my shoes were nearing the end of their days.
When I reached Carrión de los Condes, I caught up with the ladies, and we discussed where to try for accommodation. We ended up heading to the modestly named Albergue Espíritu Santo, and luckily, we all got beds.
After a shorter walking day (only about 19 km, or roughly 11.8 mi), I thought I’d have extra time on my hands, but the afternoon and evening slipped away surprisingly quickly with the usual tasks. Doing laundry took a fair while, as you had to keep an eye out for when it was your turn.
While waiting for laundry, I also nipped around the corner to a sports shop to check for potential new shoes. The project turned out to be a bit of an ordeal because at first the shop assistant wasn’t too keen to accept that Salomon’s shoe shape simply doesn’t fit my foot at all (I have previous experience here – for example, I once hiked about 100 km (62 mi) on the Appalachian Trail wearing a Croc on one foot). The first shoes offered were also far too stiff.
Eventually, the shop assistant suggested a brand I had never heard of – J’Hayber. The trainer-style shoe fitted like a glove, and the thicker sole might offer some much-needed cushioning for my sore feet. The assistant was very determined to sell me one size bigger (having your foot size “grow” during hiking is NOT normal, it’s a problem), and in the end, I gave in because the extra room across the toes might actually be a good thing. I just hope I don’t end up tripping over shoes that are slightly too big.
On top of all that, there was still a dash to the grocery store to stock up for tomorrow, as there’s a 17 km (10.56 mi) stretch with no food or drink stops. And since our albergue didn’t offer a pilgrim dinner, I went to a restaurant with Ellie and Natasha. I had some rather delicious cod, but even that outing ended up taking quite a while. By the time we got back to our accommodation, it was already time to crawl into bed.
I’m feeling a bit thrilled about tomorrow – about how the new shoes will perform. I carefully treated my blisters again with the beeswax and olive oil balm I bought yesterday, and in the morning, a thorough taping operation awaits. If all goes well, tomorrow should bring me to the halfway point.
Aamupalaksi olin varannut banaanin ja tölkin cokista – tiedetään, aika erikoinen yhdistelmä. Ellie ja Natasha suuntasivat hakemaan aamukahvia ja minä lähdin jatkamaan matkaa. Olin huoltanut jalkoja tarkasti ja suojannut rakkoja eilen hankkimillani tarvikkeilla. Vähän jännitti miten homma lähtisi sujumaan.
Tallustin kirkkaassa aamunkoitteessa ja jalat tuntuivat ihan hyvältä. Hetken Frómistasta eteenpäin reitti seurasi tietä, mutta Población de Camposin jälkeen reitti haarautui kolmeen vaihtoehtoon. Päädyin seuraamaan Río Ucieza -jokea ja valinta osoittautui hyväksi – puut tarjosivat varjoa ja maasto oli jaloille ystävällisempää kuin asfaltilla kävely.
Pidin välillä pienen tauon juoden samalla mukaan ottamani cokiksen ja syöden vähän suolapähkinöitä. Jatkaessani matkaa kuulin pian iloista pulputusta takaani ja siellähän olivatkin Ellie ja Natasha. Kuljimme yhdessä Villacázar de Sirgaan ja pidimme siellä kahvilassa lounastauon.
Sää kuumeni iltapäivää kohden, mutta onneksi oli pientä tuulenvirettä ja hieman pilviä, joten edellisten päivien kaltaista paahdetta ei ollut. Viimeinen pätkä Carrión de los Condesiin kulki taas tien viertä. Ellie ja Natasha ottivat minuun hieman kaulaa, kun jalkani alkoivat olla taas hieman särkyisän tuntuiset. Oli selvää, että kenkäni olivat loppusuoralla.
Carrión de los Condesiin saapuessa saavutin naiset ja pohdimme yhdessä mistä kyselisimme yöpaikkaa. Päädyimme suuntaamaan vaatimattomasti nimettyyn Albergue Espiritu Santoon, josta petipaikat irtosivatkin.
Tavallista lyhyemmän vaelluspäivän jälkeen ajattelin minulla olevan enemmän aikaa, mutta iltapäivä ja ilta suli tehokkaasti pakollisiin kuvioihin. Pyykinpesuun meni hyvä tovi, kun vuoroaan joutui kyttäilemään.
Pyykinpesun lomassa kipitin myös nurkan takana olevaan urheilukauppaan kyselemään mahdollisia uusia kenkiä. Projekti oli pitkänlainen, kun myyjä ei ensin lämmennyt ajatukselle, ettei Salomonin lesti vain sovi ollenkaan jalkaani (kokemuksia tästä on mm. siten, että vaelsin Appalachian Traililla noin 100 km Crocs toisessa jalassa). Tarjotut kengät olivat myös turhan jäykkiä.
Lopulta myyjä tarjosi minulle täysin vierasta J’Hayber-merkkistä lenkkarimaista kenkää. Sen lesti istui kuin hanska käteen ja paksumpi pohjakin tarjoaisi ehkä pehmuketta jalkapohjalle. Myyjä halusi intohimoisesti myydä yhtä kokoa isomman kengän (kengän koon kasvaminen vaeltaessa EI ole normaalia vaan ongelma) ja taivuin lopulta siihen, koska varpaille jäi sivusuunnassa ehkä tarpeellistakin väljyyttä. Toivon vain, etten ole heti turvallani vähän jalkaani isomman kengän kanssa.
Näiden projektien lisäksi piti kipittää vielä kauppaan, koska huomenna edessä on noin 17 km pätkä ilman aamupala- tai lounasmahdollisuuksia. Ja koska majapaikassa ei ollut vaeltajaillallista, menimme Ellien ja Natashan kanssa ravintolaan syömään. Sain varsin herkullista kuhaa, mutta tässäkin keikassa kesti melko kauan. Majapaikalle palatessa piti jo alkaa hakeutumaan unille.
Huomista odotan hieman jännityksellä, että miten uusilla kengillä vaeltaminen alkaa sujua. Rakot voitelin taas huolellisesti eilen ostamallani salvalla ja aamulla on edessä vielä tarkka teippailuoperaatio. Jos kaikki menee hyvin edessä on puolivälin etappi.