By Jeriko Fox 
27,35 km (16.99 miles)
323,7 km (201.14 miles) / 782,7 km (486.35 miles
Albergue, Castrojeriz
After nibbling on a few pieces of toasted bread for breakfast, I set off into the warming morning air—for the first time in a while without my down jacket. The day was promising to be warm, and even the early 6°C (43°F) was bearable under just a raincoat.
The tiny villages along the route weren’t spaced out in an ideal way for lunch plans, so after 7 km (4.35 mi) I stopped in Hornillos del Camino and grabbed some bread and a bottle of cola from a little shop. I ate part of the bread as a second breakfast and packed the rest for later.
Most of the day was spent crossing open fields stretched across the high plateau. There was no shelter from the sun, but I found the peaceful scenery to be just my kind of thing. No traffic, no noise. Just birdsong and tranquil silence.
My second stop came after 17 km (10.56 mi), in the village of Hontanas. I had my heart set on ice cream, but there was none to be found—so I settled for the next best thing: a cold beer. I sat down with a Canadian woman I’d seen a few times over the past few days, and soon we were joined by Ellie, an American who’d also been sleeping in the same hostels recently.
During my walk, I usually listen to podcasts and audiobooks. But today I was in the mood for music, and it gave a lovely boost to the final stretch of the day. For some reason, long-distance hiking always gets me to that emotional stage where music pulls the tears out of me—no clear reason required. And so it was that I found myself with tears sliding down my cheeks when Nelli Matula’s Hitaammin hautaan started playing in my ears.
”Juoskaa te, jotka juoksette
Saatte mitalit kaulaan
Mul ei oo enää kiire eikä mua haittaa se
Jos mä pääsen hitaammin hautaan”
“Run, all you runners
Go get your medals
I’m not in a rush anymore, and I don’t mind
If I make it to the grave a little slower”
As I paused to marvel at the ruins of the San Antón monastery, Ellie caught up with me. We ended up walking the last 2 km (1.24 mi) together to Castrojeriz, as we were both staying at the same place.
And what a great choice that turned out to be. The dinner was lovely, and we were treated to a tour of the house’s (wine) cellar. We were joined by Jo, a British woman Ellie already knew, and Natasha, a Brit with Sri Lankan roots. Apart from a lone Korean man, it was just the four of us staying there—an almost luxury level of peace and quiet compared to the usual dorm hustle.
Pisteltyäni muutaman palan paahdettua leipää aamupalaksi lähdin lämpenevään aamun pitkästä aikaa ilman untuvatakkia. Päivästä oli tulossa lämmin ja aamun 6°C meni sadetakissakin.
Matkan varrella olevat pikkukylät eivät rytmittyneet oikein ideaalisti lounasta ajatellen. Pysähdyin siis 7 km jälkeen Hornillos del Caminoon ja nappasin pienestä kaupasta itselleni leivän ja colaa. Osan leivästä söin toiseksi aamiaiseksi ja osan otin mukaan.
Suuri osa päivästä kului ylänköjä peittäviä peltoja halkoessa. Suojaa auringolta ei ollut, mutta rauhallinen maisema oli minulle mieleinen. Ei liikennettä, ei melua. Lintujen laulua ja rauhallista hiljaisuutta.
Toisen pysähdyksen tein 17 km kohdalla Hontanasissa. Mieleni teki jäätelöä, mutta sitä ei ollut tarjolla, joten tyydyin seuraavaksi parhaaseen vaihtoehtoon eli kylmään olueen. Istahdin viimepäiviltä tutun kanadalaisnaisen seuraan ja hetken päästä mukaan liittyi myös pari viime yötä samoissa paikoissa yöpynyt yhdysvaltalainen Ellie.
Olen kuunnellut vaeltaessani pääasiassa podcasteja ja äänikirjoja. Nyt kuitenkin kaipasin musiikkia ja se vauhditti päivän viimeistä etappia mukavasti. Jostain syystä pitkän matkan vaelluksilla tulee se vaihe, että musiikki saa minulla tunteet todella helposti pintaan. Ja ilman selkeää syytä alkoi kyyneliä vieriä poskille, kun kuulokkeistani alkoi soida Nelli Matulan Hitaammin hautaan.
”Juoskaa te, jotka juoksette
Saatte mitalit kaulaan
Mul ei oo enää kiire eikä mua haittaa se
Jos mä pääsen hitaammin hautaan”
Jäädessäni ihmettelemään San Antónin luostarin raunioita Ellie tavoitti minut. Kävelimmekin sitten yhtä matkaa viimeiset kaksi kilometriä Castrojeriziin, koska olimme menossa samaan paikkaan yöksi.
Valinta osoittautui erinomaiseksi. Illallinen oli hyvä ja pääsimme esittelykierrokselle talon (viini)kellariin. Seuraamme liittyi Ellieen jo aiemmin tutustuneet brittiläinen Jo sekä brittiläis-srilankalainen Natasha. Meidän neljän lisäksi paikassa yöpyi vain yksi korealaismies, joten saimme olla moniin makuusaleihin verrattuna todella rauhassa.