St. Martin am Grasberg

Nina and I set off on an autumn getaway to my home away from home – Garmisch-Partenkirchen in Bavaria. One of my regular haunts there is St. Martin am Grasberg, or more commonly known as St. Martins Hütte, a charming alpine hut I’ve hiked to many times before. Perched on the slopes of Kramer at 1040 metres (3412 ft) since 1920, it’s a fantastic destination: the route follows an gravel road, and at the top, you’re rewarded with hearty Bavarian treats.

On a warm autumn afternoon, it didn’t take much convincing to get Nina to climb the 300 metres (984 ft) of elevation gain. We took a leisurely hour-long walk from our accommodation to the base of the mountain and then up the slope to St. Martin. The terrace was already bustling with fellow hikers soaking up the glorious weather – and, of course, the local delicacies.

For a good hour, we sat back, gazing across the valley at the majestic Wetterstein mountain range while indulging in a top-tier Bavarian wheat beer, Swiss-style sausage salad (which of course contains plenty of sausage but absolutely no salad), and a delightful apple strudel. With both our souls and stomachs well-nourished, we ambled back down the mountain as the evening twilight set in.

Lähdimme Ninan kanssa syksyiselle lomamatkalle henkiseen kotiini Baijerin Garmisch-Partenkircheniin. Yksi vakiokohteistani siellä on St. Martin am Grasberg eli tunnetummin St. Martins Hütte, jonne olen vaeltanut useita kertoja aiemminkin. Vuodesta 1920 Kramerin rinteellä 1040 metrissä sijainnut alppimaja on erinomainen kohde: reitti on helppokulkuista hiekkatietä ja perillä odottaa palkinto perinteisten baijerilaisten herkkujen muodossa.

Lämpimänä syysiltapäivänä ei siis ollut temppu eikä mikään houkutella Ninaa nousemaan 300 korkeusmetriä. Noin tunnissa kävelimme kaikessa rauhassa majapaikaltamme vuoren juureen ja rinnettä ylös St. Martinille. Terassille oli löytänyt paljon muitakin nauttimaan kauniista säästä – ja tietenkin niistä tarjoiluista.

Istuimme reilun tunnin ihailemassa laakson toisella puolella siintävää Wetterstein-vuoriketjua nauttiessamme omaa luokkaansa olevaa baijerilaista vehnäolutta sekä sveitsiläistä makkarasalaattia (sisältää makkaraa, mutta ei salaattia) ja omenastruudelia. Saatuamme niin sielumme kuin kehommekin ravittua, oli mukava laskeutua vuorenrinteeltä takaisin alas illan alkaessa hämärtyä.