Partnachklamm & Eckbauer

There are two stunning gorges near Garmisch-Partenkirchen, both carved by a rushing river – Partnachklamm and Höllentalklamm. The trail to the former starts right at the edge of Partenkirchen, just behind the ski jumping stadium made famous by the New Year’s tournament.

For Partnachklamm, it’s best to buy a mobile ticket in advance from GaPa Tourismus website, as there’s no phone signal in the gorge. The ticket costs €10 for adults and €5 for children. Guests staying with registered accommodation providers in the area receive a Gästekarte, which offers a small discount. It’s also worth checking the gorge’s opening hours in advance, as floods and annual maintenance work can cause temporary closures—even though the route remains open in winter.

On a partly cloudy morning, Nina and I set off towards the town’s edge, enjoying the T-shirt weather. We paused for a moment to admire the ski jumping stadium before continuing towards Partnachklamm. The good weather had drawn quite a few visitors, but it wasn’t uncomfortably crowded. The sound of the river rushing through the narrow gorge drowned out all other noise, while the sight of the turquoise water, washing over limestone as it tumbled down from the mountains, was utterly hypnotic.

After walking through Partnachklamm, we still hadn’t settled on a plan. We could have retraced our steps, but instead, we decided to loop back via the higher route. The climb was steep, and Nina handled it admirably despite her creeping fear of heights. Luckily, a Russian family walking ahead of us provided some comic relief. They took turns reciting a classic joke from Eduard Uspensky’s children’s book Uncle Fedya, His Dog, and His Cat:

-Knock knock.
-Who’s there?
-This is Pechkin the Postman, I’ve brought your Murzilka magazine.

By the time we reached Graseck, we debated whether to head straight back to Garmisch-Partenkirchen. But with the weather still beautiful and plenty of time left in the day, we decided to climb further uphill towards Eckbauer. After about three and a half hours of hiking, we arrived at the Eckbauer mountain hut, perched at around 1200 metres (3937 ft). Naturally, we capped off our adventure with the world’s finest wheat beer, another portion of Swiss sausage salad (still containing sausage, still no salad), and a slice of apple strudel.

Our descent back to Garmisch-Partenkirchen was completed in style. We had timed our hike perfectly, as the Eckbauerbahn cable car was still running, allowing us to spare our knees and glide effortlessly back down.

Garmisch-Partenkirchenin lähialueella on kaksi upeaa rotkolaaksoa, joiden läpi virtaa joki – Partnachklamm ja Höllentalklamm. Reitti ensinmainitulle alkaa aivan Partenkirchenin reunamilta, uudenvuoden kisoista tutun mäkihyppystadionin takaa.

Partnachklammiin kannattaa ostaa mobiililippu etukäteen GaPa Tourismuksen verkkosivuilta, koska rotkossa ei ole kännykkäkenttää. Lippu maksaa aikuisilta 10€ ja 5€ lapsilta. Kaupungin rekisteröidyillä majoittajilla asuvat saavat Gästekarten, jolla saa pienen alennuksen. Myös Partnachklammin aukiolo kannattaa tarkastaa etukäteen, koska tulvat ja vuosittaiset korjaustyöt aiheuttavat ajoittaisia sulkuja, vaikka reitti on auki talvisinkin.

Puolipilvisenä aamuna lähdimme Ninan kanssa kävelemään kohti kaupungin laitaa t-paitakelistä nauttien. Kävimme hetken ihmettelemässä mäkihyppystadionia ja jatkoimme sitten matkaa kohti Partnachklammia. Paikalla oli muitakin kauniin sään innoittamana, mutta varsinaisilta ruuhkilta vältyttiin. Joen humina kapeassa rotkossa peitti muut äänet alleen, mutta vuorilta alas syöksyvä kalkkikiviä huuhtonut turkoosinsininen vesi oli hypnotisoiva näky.

Käveltyämme Partnachklammin läpi suunnitelmamme olivat auki. Mahdollisuus olisi palata samaa tietä, mutta päätimme lähteä kiertämään takaisin yläkautta. Nousimme jyrkkää rinnettä, jonka Nina selvitti hienosti hiipivästä korkeanpaikan kammosta huolimatta. Onneksi edellämme kulkenut venäläisperhe toi tilanteeseen hieman komiikkaa. He kertoivat yhdessä klassikkovitsiä Eduard Uspenskin lastenkirjasta Fedja-setä, kissa ja koira:

-Kop-kop.
-Kuka siellä?
-Minä täällä, posteljooni Petshkin. Toin teille Pörriäisen.

Noustuamme Graseckille asti pohdimme jatkaisimmeko suorinta tietä takaisin Garmisch-Partenkircheniin. Koska päivä oli kaunis ja aikaa vielä jäljellä, päätimme jatkaa ylämäkeen kohti Eckbaueria. Noin kolme ja puoli tuntia käveltyämme saavutimme Eckbauerin alppimajan noin 1200 metrin korkeudessa. Retki tietenkin kruunattiin maailman parhaalla vehnäoluella, makkarasalaatilla (yhä siis sisältää makkaraa, ei salaattia) sekä omenastrudelilla.

Matkan alas takaisin Garmisch-Partenkircheniin suoritimme tyylillä. Olimme ajoittaneet retkemme sopivasti, että Eckbauerbahn oli vielä auki, joten saatoimme säästää polviamme ja ajaa hissillä alas.