Month: June 2021

I woke up to a bright morning at Sukeltaniemi. After a while getting used to this new state of awareness I got out from my sleeping bag and started to mix cold oatmeal for breakfast. As usual I was not carrying a stove with me because cold food works better for me while on trail. Some of the nearby tents had already disappeared and in some there were still people in peaceful sleep.

The slight breeze of the morning kept mosquitoes away and I got to hike in peace enjoying the gentle weather. That happiness didn’t last long, though. After I has passed the Lake Valkjärvi I headed deeper into the woods and the buzzing blood suckers started to bother me enough to keep me constantly moving. I went briskly half running along the trail and then a wider dirt road to escape from itching bites. I met a group of rather casually clothed teenagers and was thinking that they had no idea what kind of Air Force they would be running into.

As I approached the southern shore of the Olhavanlampi pond the wind picked up and the mosquitoes were gone. From the shore there opened an amazing view to the Olhavanvuori rock face, that is one of the most important rock climbing places in Finland. Climbing is allowed in the national park only at Olhava – and also there you must avoid the area with prehistoric rock paintings.

I decided to have a lunch break at Olhava shelter, because the wind from the pond kept the mosquitoes at bay. There is also a bunch of great tent spots there, but I could figure it being a busy area at times. Near Olhava is also a well, that allowed me to fill up my water without the need for filtering or boiling.

After I had passed the Kuutinkanava I thought I was being almost at the end, but the couple of last kilometres greeted me with a few uphills. When I was walking around the Lake Katajajärvi I missed a turn because there were fallen trees on the trail. Those obscured the turn towards uphill and Katajavuori. Although I realised soon enough that I had taken the wrong trail because I saw no more trail markings. Back to the fallen trees I went and found the correct trail.

Katajavuori offers perhaps the most beautiful view of this hike to the Lake Repovesi. I was there just in time to see a commercial cruise ship to pass. The way down was along a set of very long stairs that was a sight in itself. Then there was only a short hike to the main attraction – the Lapinsalmi suspension bridge. The infamous suspension bridge fell in 2018, when there was – against the rules – too many hikers crossing. Later in the investigations it became apparent that the bridge had a defect from the beginning. The old bridge was removed and the new one was built and opened in 2019.

The new bridge is very sturdy and the railings are also rather high. Near the suspension bridge is a campsite where I saw the most tents on the whole trip. This is a very good spot indeed, especially if you are just beginning to learn outdoor skills. The parking lot is only a few hundred yards away.

My two day trip to Repovesi ended as I shuffled from the suspension bridge to the parking lot. There is a small kiosk there, where I bought an ice cream and started to load my things back to my car. I will definitely return to the Repovesi National Park to hike the shorter trails – or perhaps just choosing my own trails.

Heräsin kirkkaaseen aamuun Sukeltajaniemessä. Hetken totuttauduttuani uuteen tietoisuuden tilaan nousin ylös makuupussistani ja aloin sekoitella kylmää puuroa aamupalaksi. Tapani mukaan minulla ei ollut retkikeitintä mukana, koska kylmä ruoka toimii minulle retkeillessä paremmin. Joku lähellä olevista teltoista oli jo kadonnut, jossain nukuttiin vielä sikeästi.

Aamun kevyt tuuli piti hyttyset loitolla ja sain aluksi vaeltaa kaikessa rauhassa lempeässä säässä. Sitä onnea ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa. Valkjärven ohitettuani kuljin taas syvemmälle metsään ja iniseviä verenimijöitä alkoi olla kimpussa siinä määrin, ettei pysähtyminen käynyt mielessäkään. Kuljin napakkaa puolijuoksua ensin metsäpolkua ja sitten leveämpää hiekkatietä pitkin paetakseni enemmiltä kutisevilta pistoksilta. Vastaan tuli joukko teini-ikäisiä nuoria melko rennosti varustautuneena ja ajattelin, että eivät tainneet tietää millaiset ilmavoimat saisivat pian kimppuunsa.

Lähestyessäni Olhavanlammen eteläreunaa sain tuulen myötä viimein rauhaa hyttysiltä. Lammen rannalta avautui upea näkymä Olhavanvuorelle, joka on yksi suomalaisen kalliokiipeilyn tärkeimmistä paikoista. Kalliokiipeily on Repovedellä sallittua vain Olhavalla ja sielläkin tulee välttää aluetta, jossa on esihistoriallisia kalliomaalauksia.

Päätin pitää evästauon Olhavan laavulla, koska lammelta tuleva tuuli piti hyttyset poissa. Lähettyvillä on maisemallisia telttapaikkoja, mutta voin kuvitella sen olevan ajoittain ruuhkainen. Olhavan lähellä on myös kaivo, josta sain täytettyä vesivarastojani ilman tarvetta keittämiselle tai suodattamiselle.

Kuutinkanavan ohitettuani ajattelin olevani jo lähes loppusuoralla, mutta näille viimeisille kilometreille osui muutama napakka nousu. Kiertäessäni Katajajärveä menin pienen matkan reitiltä harhaan, koska juuri polun kaartuessa ylämäkeen kohti Katajavuorta oli paljon kaatuneita puita. Ne peittivät polun alleen ja lähdin seuraamaan väärää polkua. Varsin pian huomasin, ettei reittimerkkejä ollut näkynyt ja palasin takaisin kaatuneiden puiden luo ja löysin oikean polun.

Katajavuorelta on ehkä koko reitin kaunein näköala Repovedelle. Satuin juuri sopivasti paikalle nähdäkseni ohi kulkevan risteilyaluksen. Laskeutuminen tapahtuikin sitten varsin pitkiä portaita, jotka olivat nähtävyys jo itsessään. Jäljellä oli enää lyhyt matka koko reissun päänähtävyydelle eli Lapinsalmen riippusillalle. Pahamaineinen riippusilta romahti 2018, kun sillalla käveli sääntöjen vastaisesti liikaa ihmisiä. Myöhemmin onnettomuustutkinnassa selvisi, että sillassa oli rakenteellinen vika. Vanha silta purettiin ja sen tilalle rakennettiin uusi, joka otettiin käyttöön 2019.

Nykyinen Lapinsalmen riippusilta on hyvin tukeva ja kaiteetkin ovat korkeat. Riippusillan tuntumassa on telttailualue, jossa oli eniten telttoja koko reissuni aikana. Tämä onkin varsin hyvä paikka yöpyä etenkin, jos harjoittelee erätaitoja – parkkipaikalle on matkaa alle kilometri.

Kahden päivän retkeni Repovedellä tuli päätökseen, kun tallustin riippusillalta takaisin parkkipaikalle. Kävin ostamassa parkkipaikan kioskista jäätelön ja pakkasin tavarani takaisin autoon. Tulen varmasti vielä palaamaan Repovedelle kulkeakseni myös lyhyempiä reittejä tai samoillakseni itse valitsemiani polkuja.

Repovesi National Park is located in Southern Finland, north from Kouvola. There are four marked hiking routes, all of them loop trails. Possibly the most popular one is Ketunlenkki (3,5 km / 2.2 mi) and other day hikes are Korpinkierros (4,3 km / 2.7 mi) and Koppelonkierros (8,3 km / 5.2 mi). Most of these are covered by the 26 km (16.2 mi) long Kaakkurinkierros. One can hike Kaakkurinkierros in a day, if in good shape and carrying light gear, but it’s recommended to use 2-4 days on the trail.

There are three parking lots at the Repovesi and Kaakkurinkierros can start from any of these. I ended up driving to the Lapinsalmi parking lot, where the Ketunlenkki also starts from. In the vicinity is also the most well known sight of the whole national park, the Lapinsalmi suspension bridge. Repovesi is literally in the middle of nowhere so using a navigation app is a good idea when driving there – you should not count on the way signs.

On a sunny summer morning I swung my backpack on at the Lapinsalmi parking lot and started to hike the Kaakkurinkierros counter-clockwise with a two day plan. My intention was to leave the famous suspension bridge as the final climax of the trip. Nevertheless the trail was offering its best right in the beginning. There is a self-operated cable ferry called Ketunlossi (lit. Fox Ferry) that is also part of the Ketunlenkki Trail. Two hikers were just pulling themselves on the ferry to the other side, when I arrived to the shore, so I got to pull the ferry back while the morning sun was scorching my back. I was joined by a family and their dog and they offered to pull us across because I had already pulled the ferry to us.

First the trail seemed like a highway – it was wide and well maintained. I felt like a total stranger with my hiking poles – I saw some day hikers and few overnight hikers, but none of them was using poles. I had prepared to see some crowds due the summer holiday season and the outdoor craze born from the COVID19 pandemic, but actually the trails were rather peaceful.

Near Määkijä the trail finally turned to the actual forest trail with rocks and roots. The trail seemed very well marked all the way. In intersections there were clear signs with images indicating each designated trail and the trail itself was marked with orange dots painted on trees. Although all the trails are marked with orange dots, so it’s good to check the signs as well.

The day hikers and bigger groups disappeared as I went deeper into the woods, but they were merely replaced with mosquitoes. Since then the slight breeze had kept them at bay. The trail kept changing more challenging with lots of roots. Still the terrain was very level and I was already wondering if there would be no huffing and puffing your way uphill at all.

I was proven wrong soon enough, when on the eastern edge of the Lake Tervajärvi I got to climb the firs real uphill. Still the ups weren’t that bad during the day and offered nice views over the lakes in change. As I kept going deeper into the national park I started to hear some sounds of explosions and machine guns from far away. This might feel like such a paradox when you are enjoying the peace and quiet of the nature, but the Repovesi National Park shares a border with the Pahkajärvi military training area. This area is part of the Vekaranjärvi base of the Karelia Brigade and there is activity almost on daily basis.

Although I was saving the Lapinsalmi suspension bridge for the second day, the first day also offered couple of bridges. At Sulkusalmi and Lojukoski I contently crossed two bridges. At Lojukoski I decided to have a lunch break. There is a small dock at the shore of the Lake Tervajärvi and good places to sit down – as well as a privy, because nearby is a reservable hut.

The best views of the day was at Hauklamminvuori. The open cliff allows one to see over the remote pond Hauklammi. The descend from there includes a set of steep stairs that lead to a beautiful small stream, that is not widely promoted. I found this as one of the most serene spots of the national park. The stream can be used to fill up your water, but Saarijärvi isn’t far away and there is a well. The water quality in the wells is tested every once in a while and you can check it before your trip from the national park’s “what’s new” page.

From Saarijärvi there is only roughly a kilometre (less than a mile) to where I was planning to spend the night, Sukeltajaniemi. In Repovesi National Park camping is allowed at designated places, but short time camping is allowed anywhere within the rules of Right of Roam. At Valkjärvi there is a designated campground (with a fee), but it didn’t sound inviting to me. Sukeltajaniemi has a privy and a fire pit and during the evening a few more tents were pitched near mine.

Sukeltajaniemi is pretty much in the midway of the Kaakkurinkierros. On the first day I hiked about 14 km (8.7 mi) and spent 4 hours and 20 minutes walking (not including breaks). I could have hiked every further during the long summer day, but I enjoyed fully chilling at my tent reading a book and listening the nature sounds.

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Etelä-Suomessa, Kouvolan pohjoispuolella. Merkittyjä vaellusreittejä alueella on neljä, jotka kaikki ovat rengasreittejä. Näistä luultavasti suosituin on Ketunlenkki (3,5 km) ja päiväretkiksi soveltuvat myös Korpinkierros (4,3 km) ja Koppelonkierros (8,3 km). Suurimmalta osalta kaikki muut reitit kattaa 26 km pitkä Kaakkurinkierros. Hyväkuntoinen luonnossa liikkuja voi kulkea Kaakkurinkierroksen kevyessä varustuksessa päivässäkin, mutta suositeltu aikataulu on 2-4 päivää.

Repovedellä on kolme parkkipaikkaa ja Kaakkurinkierroksen voi aloittaa mistä tahansa näistä. Itse päädyin ajamaan Lapinsalmen parkkipaikalle, josta myös Ketunlenkki alkaa. Sen lähellä on myös Repoveden ehkä tunnetuin nähtävyys, Lapinsalmen riippusilta. Repovesi on todellakin korvessa, joten navigointisovelluksesta on apua perille löytämisessä – pelkkien tienviittojen varaan ei kannata laskea.

Aurinkoisena kesäaamuna heilautin siis Lapinsalmen parkkipaikalla rinkan selkääni ja lähin kahden päivän suunnitelmalla kulkemaan Kaakkurinkierrosta vastapäivään – halusin jättää riippusillan reitin loppuhuipennukseksi. Tylsä ei alku ollut siitä huolimatta, koska näin päin kulkien reitin alussa on Ketunlenkkiinkin kuuluva Ketunlossi. Edelläni olevat vaeltajat olivat juuri ylittäneet lossilla toiselle puolelle, joten aamun paahteessa sai ensin kiskoa käsipelillä toimivan lossin omalle puolelleni. Mukaan kyytiin tuli pieni porukka koirineen ja he hoitivatkin sitten vuorostaan lossin ja meidän hinaamisen vastarannalle.

Reitin alku osuus oli melkoinen valtaväylä – polku oli leveä ja hyvin hoidettu. Tunsin olevani vaellussauvoineni jotenkin massasta poikkeava. Muutamia päivävaeltajia ja rinkkojen kanssa kulkijoita kohtasin, mutta muut eivät käyttäneet sauvoja. Mitään ruuhkaa ei ollut, vaikka olin varautunut lomakauden käynnistyttyä ja toisen koronakevään ulkoiluinnostuksen myötä isompaankin ihmismassaan.

Määkijän lähettyviltä reitti kääntyikin varsinaiselle metsäpolulle kivine ja juurakkoineen. Reitti vaikutti olevan varsin hyvin merkitty. Risteyksissä oli selkeät kyltit reittejä indikoivine kuvineen ja itse polku oli merkitty oranssein ympyröin puihin. Tosin kaikki reitit ovat merkattu oranssilla, joten siten kylttejäkin on syytä katsoa.

Päivävaeltajat ja suuremmat ryhmät katosivat suunnatessani syvemmälle metsään, mutta sen sijaan sain seurakseni lauman hyttysiä. Tähän asti pieni tuuli oli pitänyt ne melko hyvin loitolla. Polkukin alkoi olla juurakkoisempi ja hieman vaikeakulkuisempi. Maasto oli kuitenkin ollut varsin tasaista ja mietiskelin jo, että eikö täällä joudukaan puhkumaan ylämäkeen.

Luuloni osoittautui vääräksi, kun Tervajärven itäpuolella sain eteeni ensimmäisen kunnon ylämäen. Kovin pahoiksi nousut eivät silti äityneet ja tarjosivat mukavia näköaloja järvien yli. Edetessäni yhä syvemmälle kansallispuiston uumeniin alkoi kaukaisuudesta kuulua toisinaan räjähdyksen ja konekiväärin ääniä. Luonninrauhaa etsivälle tämä voi tuntua paradoksaaliselta, mutta Repoveden kansallispuisto rajautuu itäosistaan Pahkajärven ampuma-alueeseen. Kyseinen harjoitusalue liittyy läheiseen Karjalan Prikaatin Vekaranjärven varuskunta-alueeseen ja ammuntoja on lähes päivittäin.

Vaikka säästelin Lapinsalmen riippusiltaa toiselle vaelluspäivälle, mahtui ensimmäiseenkin päivään pari siltaa. Sulkusalmella ja Lojukoskella ylitin pienet sillat, joista ilahduin paljon. Lojukoskella päätin pitää myös pienen evästauon. Siellä on Tervajärven rannassa pieni laituri, mukavia istumapaikkoja ja myös huussi, koska lähellä on yksi varauskota.

Päivän parhaat näköalat tarjoili Hauklamminvuori, jonka avonaiselta jyrkänteeltä näkee yli syrjäisen Hauklammen. Sieltä laskeutuessa jyrkät portaat vievät kauniin pienen puron varteen, jota ei jostain syystä erityisemmin mainosteta. Tämä paikka on ehdottomasti yksi kansallispuiston viehättävimmistä. Puroa voi käyttää vedenottopaikkana, mutta kovin pitkälle ei tarvitse kävellä päästäkseen Saarijärvelle, jossa on kaivo. Kaivojen vedenlaatu tarkastetaan ajoittain ja siihen voi tutustua etukäteen kansallispuiston ajankohtaista-sivulta.

Saarijärveltä oli enää reilu kilometri matkaa suunnittelemaani yöpaikkaan, Sukeltajaniemelle. Repovedellä leiriytyminen on lähtökohtaisesti sallittua määritetyillä paikoilla, mutta lyhytaikainen leiriytyminen on toki sallittua jokamiehenoikeuksien puitteissa. Läheisellä Valkjärvellä on maksullinen teltta-alue, mutta se ei minua oikein houkutellut. Sukeltajaniemellä on huussi sekä tulentekopaikka ja illan myötä paikalle ilmeistyi muutama muukin teltta.

Kaakkurinkierroksella Sukeltajaniemi on melko lailla puolivälissä. Olin ensimmäisenä päivänä vaeltanut noin 14 km ja varsinaiseen kävelemiseen aikaa oli kulunut 4 tuntia ja 20 minuuttia (poislukien tauot). Pidemmällekin olisi helposti ehtinyt kesän pitkinä aurinkoisina päivinä, mutta nautin estottomasti myös levollisesta makoilusta teltassa kirjaa lukien ja luonnon ääniä kuunnellen.