Day 189: Moxie Bald Mountain

26,53 km (16.5 miles)
2062.9 / 2189.8 miles
Marble Brook, ME

After filling up my water at the lean-to I started to climb towards the Pleasant Pond Mountain through the misty morning. My goal was to traverse this and the next summit, the Moxie Bald Mountain, today in order to have relatively flat terrain tomorrow on my way to Monson. Also I wanted to get done as much as possible of the remaining 31 miles today.

As I reached the summit of the Pleasant Pond Mountain I was completely inside the mist and quite convinced that the rain in the forecast was really about to fall. The day didn’t seem like the perfect one for any big miles.

When descending towards the Moxie Pond I saw small cracks appearing to the clouds and slowly the blue skies unshrouded timidly and let some light through. The river to be forded (according the guide book) near Moxie Pond was peaceful and I was able to easily hop across using the rocks. The easy terrain and the fading clouds got me to better mood.

I decided to have a lunch break at the Bald Mountain Brook that is right before the Moxie Bald Mountain. I got to fill up my water and next to the brook there was a fire pit for the lean-to nearby and thus good places to sit. As I was devouring my cold oatmeal, a familiar looking woman appeared from the other side of the brook. Mother Nature had caught me up and she sat down with me. She told that her ankle was still hurting and that’s why she was trying to do smaller mileages. She was planning to stay the night at the lean-to, but I was sticking to my own plan and continued up the mountain.

I might have mentioned that for some incomprehensible reason I find all kinds of tunnels and bridges enjoyable. And on the uphill there was indeed one interesting rock formation. If not really a tunnel, but still the trail went between large boulders and beneath a mushroom-like rock formation. On the top of a high rock pillar there was sitting a big slab just like a cap. Between the boulders there were some inviting corridors – just wide enough to squeeze through – but I decided not to push myself between the rock and the hard place right now.

A bit before reaching the summit of Moxie Bald Mountain I first heard a strange sound and then I saw something moving in the forest. I remembered that Kickstand had told me that he saw a grouse somewhere near the state line of New Hampshire and Maine, but now there was one strutting quite close to me right next to the trail.  The bird looked like a female wood grouse, we call it “koppelo”, but it had to be some other grouse hen, because there are no wood grouse in US.

When I was getting closer to the summit of the Moxie Bald Mountain, the beautiful landscape started to open up behind my back. The sun was shining low and from the bald I could see really far, because the scrubby trees didn’t obstruct the view. Especially in Maine I have seen a lot of wind turbines and there they were once again: in the horizon stood the white wind turbines silently using the source of renewable energy.

As the sun was setting, I also took the route downhill. I reached the Moxie Bald Mountain lean-to when the darkness fell. There were several tents near the lean-to, but I still felt energetic and willing to do some miles and hence put the head torch on and continued my hike.

I was tempted by the idea of reaching the West Branch Piscataquis River, because it should be forded according to my guide book. It would allow me to ford the river first thing in the morning and after that to put my shoes on, which would save some time. But it was five miles away and I wasn’t convinced that I could get so far.

The terrain was flat and mostly fast to hike. I was listening to music and marched on rapidly in the dark forest. At some point the trail turned to a wet puddle with rocks and I had to keep balancing not to get my feet wet. I was getting tired and after a few times slipping to the water my mental state had gone from medium raw to well done. I wasn’t up to focus on the balance act, even though my shoes had kept my feet dry.

I started to look for a possible campsite, but I wanted to get close enough for a water source. Near the Marble Brook I suddenly saw an opening in the woods large enough for one tent. It didn’t take me too long to decide if I wanted to hike the remaining 0.5 miles to the Piscataquis River. There were no promise of a tent site there, meaning that the bad case scenario was that the river would be too dangerous to ford in dark and I would have to return here. So after more than 18 miles I called it a day and put up my tent. I felt tired, but content with my accomplishment. Tomorrow there would be about ten miles to Monson and I would get to have my last zero day in the last village of the AT.

Total time: 12:20:42

Täytettyäni vesivarastoni laavulla lähdin nousemaan usvaisessa aamussa kohti Pleasant Pond Mountaina. Tavoitteenani oli päästä tämän ja sitä seuraavan Moxie Bald Mountainin yli, jotta huomenna jäljellä oleva matka Monsoniin olisi tasaisempaa maastoa. Lisäksi halusin taittaa jäljellä olevasta 31 mailin matkasta mahdollisimman paljon tänään.

Tullessani Pleasant Pond Mountainin huipulle olin täysin usvapilven sisällä ja olin melko vakuuttunut sääennusteen iltapäiväksi lupaamasta sateesta. Päivä ei vaikuttanut aivan ihanteelliselle isoja maileja ajatellen.

Laskeutuessani kohti Moxie Pondia pilvipeitteeseen alkoi kuitenkin ilmestyä rakoja ja pikkuhiljaa sininen taivas näyttäytyi arasti laskien valoa läpi. Moxie Pondilla opaskirjassa kahlattavaksi merkattu joki oli rauhallinen ja saatoin loikkia helposti yli kiviä pitkin. Helppo maasto ja pilvien väistyminen sai minut hyvälle tuulelle.

Päätin pitää lounastauon juuri ennen Moxie Bald Mountainia olevalla Bald Mountain Brookilla. Sain samalla otettua vettä ja joen varrella oli läheisen laavun tulentekopaikka ja siten hyviä istumapaikkoja. Syödessäni kylmää puuroani ilmestyi joen toiselta puolelta tutun näköinen nainen. Mother Nature oli saavuttanut minut ja istui seuraani. Hän kertoi nilkkansa olevan yhä kipeä ja pysyttelevänsä siksi pienehköissä mailimäärissä. Hän aikoi jäädä yöksi laavulle, mutta minä jatkoin suunnitelmani mukaisesti ylös vuorenrinnettä.

Olen ehkä maininnut ilahtuvani jostain käsittämättömästä syystä kaikenlaisista tunneleista ja silloista. Ja ylämäestä löytyikin eräs mielenkiintoinen kivimuodostelma. Jos ei nyt aivan tunnelia, mutta pääsin kulkemaan kivenlohkareiden välistä suuren sienimäisen kivimuodostelman alle. Korkean kivipaaden päälle oli jäänyt suuri tasainen kivilaatta kuin hatuksi päälle. Kivien välissä olisi ollut houkuttelevia juuri ja juuri ihmisen mentäviä koloja, mutta en jäänyt kuitenkaan kokeilemaan niihin tunkeutumisen mahdollisuutta.

Hieman ennen Moxie Bald Mountainin huippua kuulin ensin erikoisen äänen ja sitten näin jotain liikkuvan metsässä. Muistin Kickstandin maininneen nähneensä jonkinlaisen metsäkanan New Hampshiren ja Mainen rajamailla, mutta nyt sellainen tepasteli aivan lähelläni polun vieressä. Lintu näytti rouvametsolta, siis koppelolta, mutta oli ilmeisesti jokin muu naaraspuolinen metsäkana, koska metsoja ei ole Yhdysvalloissa.

Saapuessani Moxie Bald Mountainin laelle alkoi kaunis näköala pikkuhiljaa avautua selkäni takana. Aurinko paistoi matalalta ja nimensä mukaisesti baldin (kaljun) vuoren päältä näki helposti kauas, kun korkeintaan kitukasvuisen kokoiset puut eivät olleet esteenä. Erityisesti Mainessa olen nähnyt paljon tuulivoimaloita ja nytkin taivaanrannassa valkoinen tuulivoimalapuisto tahkoi hiljaisena uusiutuvaa energiaa.

Auringon laskiessa laskeuduin minäkin vuorelta ja pimeä tuli juuri saavuttaessani vuoren juurella olevan Moxie Bald Mountain -laavun. Näin useamman teltan laavun luona, mutta minulla oli vielä hyvin energiaa sekä haluja saada maileja, joten vedin otsalampun päähän ja jatkoin matkaa.

Minua houkutteli mahdollisuus päästä West Branch Piscataquis Riverin varrelle, koska tämä oli merkattu opaskirjaan kahlattavaksi. Silloin voisin aamulla kahlata joen ja vasta sen jälkeen pukea kengät jalkaan säästäen näin hieman aikaa. Matkaa oli kuitenkin yli viisi mailia, joten en ollut aivan vakuuttunut jaksaisinko niin pitkälle.

Maasto oli tasaista ja suurelta osaa nopeakulkuista. Kuuntelin musiikkia ja marssin menemään vauhdikkaasti pimeässä metsässä. Jossain vaiheessa polku alkoi kuitenkin muuttua vetiseksi kivikoksi, jossa piti tasapainoilla ettei kastelisi jalkojaan. Muutaman kerran väsyneenä jalkani lipsahdettua veteen aloin olla henkisesti jo aika kypsä. En oikein jaksanut enää keskittyä kivillä keikkumiseen, vaikka kengät kyllä onneksi pitivät jalat yhä hyvin kuivina.

Aloin katsella mahdollisia telttapaikkoja, mutta halusin myös päästä jonnekin suhteellisen lähelle vedenottopaikkaa. Lähellä Marble Brookia näin yllättäen metsässä yhden teltan kokoisen avoimen läntin. En jäänyt kovin pitkäksi aikaa miettimään kävelisinkö vielä jäljellä olevan puoli mailia Piscataquis Riverille. Mitään takeita telttapaikan löytämisestä sieltä ei nimittäin ollut, joten pahimmassa tilanteessa pimeässä kahlaaminen olisi liian vaarallista ja joutuisin palaamaan tänne. Niinpä totesin reilun 18 mailin päivän olevan pulkassa ja pystytin telttani. Olo oli väsynyt, mutta kuitenkin tyytyväinen päivän suoritukseen. Huomenna olisi jäljellä kymmenisen mailia Monsoniin ja pääsisin viettämään viimeistä lepopäivääni AT:n viimeisessä kylässä.