Day 38: Big Firescald Knob

23,45 km (14.6 miles)
300.3 / 2189.8 miles
Jerry Cabin Shelter, NC/TN

I got up with the sun and contentedly ate cheddar crackers and a big chocolate cookie for breakfast. I was looking at a 16 mile day, so I filled my pockets with chocolate-, granola-, and protein bars.

The morning started out sunny, but as noon got closer it started to actually get very hot. I hiked intermittently with Scoop from Germany and we chatted about this and that.

One delightful bit of trail magic appeared along the way, when someone had left a cooler full of cola by the trail. This was a welcome surprise for me.

Today is Palm Sunday as well as Mikael Agricola and Finnish language day. It stirred thoughts about my own language and the few opportunities I get out here to speak it. Whenever I’m in cities I Skype with my parents by habit, which is also nice because I get to speak Finnish.

In the afternoon I faced a climb to Big Firescald Knob. The rocky terrain was quite tough on my feet, but the view opening from the summit was worth it. As I came down I had to use my hands for support in a few places, but it wasn’t any technically difficult climbing.

Right at the end of the day I hit 300 miles just before arriving at the shelter. These small things really perk me up at the end of the day, when I can celebrate the achievements that won’t disappear regardless of the final outcome of the hike.

Total time: 10:16:42

Nousin yhdessä auringon kanssa ja söin hyvillä mielin aamupalaksi cheddar-keksejä sekä ison suklaakeksin. Edessä olisi 16 mailin päivä, joten täytin taskut suklaa-, mysli- ja proteiinipatukoilla.

Jo aamu oli aurinkoinen, mutta puolenpäivän lähestyessä alkoi tulla todella kuuma. Vaelsin aina ajoittain saksalaisen Scoopin kanssa ja juttelimme niitä näitä.

Matkan varrelle osui yksi ilahduttava trail magic, kun joku oli jättänyt reitin varteen kylmälaatikon täynnä colaa. Tämä oli minulle hyvin tervetullut yllätys.

Tänään on sekä palmusunnuntai, että Mikael Agricolan ja suomen kielen päivä. Se herätti ajatuksia omasta kielestä ja harvoista mahdollisuuksista puhua sitä täällä ollessani. Kaupungissa käydessäni tapaan Skypettää vanhempieni kanssa, mikä on mukavaa siitäkin syystä, että pääsee puhumaan suomea.

Iltapäivästä edessä oli nousu Big Firescald Knobille. Kivikkoinen reitti oli aika kovaa menoa jalkaterille, mutta huipulta avautuva näköala oli erittäin palkitseva. Alas tullessa joutui parissa kohdassa käyttämään käsiä avuksi, mutta mitään teknisesti vaikeaa kiipeämistä ei ollut.

Aivan päivän päätteeksi tuli ylitettyä 300 mailin raja juuri ennen shelterille saapumista. Nämä pienet asiat piristävät kummasti päivän päätteeksi, kun voi iloita saavutuksista, jotka eivät häviä oli vaelluksen lopputulos mikä tahansa.

Day 37: Lovers Leap Rock

15,91 km (9.9 miles)
284.4 / 2189.8 miles
Spring Mountain Shelter, TN

I’ve mentioned before how hiking creates an appreciation for the simple things. One of these is the oatmeal I ate in a blissful state. I got myself ready to go after ten, and walked along the AT through Hot Springs, and over French Broad River.

The route follows the river for a bit, and then starts to go up a rocky slope which offers several awesome overlooks into the valley. Not necessarily the most scenic, but the one that appealed to my romantic side most was Lovers’ Leap Rock. As you may have guess the background is a Cherokee legend of a woman whose lover was murdered, and she threw her off the cliff.

AT stayed interesting even after this for the entire day, and I didn’t even keep checking my altitude map throughout the day as is normally habit. Occasionally the trail turned into a gravel path or a bridge over a road. At one point I encountered a dammed up pond, and I of course tried out my balance on the dam, walking it from end to end. These small unique things bring variety to the day and this was probably the best hiking day so far. The weather was warm, but a small breeze kept excessive heat away.

Today was my first day hiking in the new shoes. I now have Salomon Speedcross 3 trail running sneakers, which feel quite good on my foot. They have a good grip, and not surprisingly they’re better ventilated than the hiking boots. There is less support but as a dancer my foot is strong enough that I didn’t suffer from this. Mostly I feel rocks more through the sole, and my foot does more work. I do consider it a benefit though that my foot has freer movement, because in the long run a stiff hiking boot seemed to make the movement of my foot quite monotonous.

Total time: 06:44:30

Olen maininnut aiemminkin vaeltamisen auttavan arvostamaan tavanomaisina pidettyjä asioita. Yksi näistä on puuro, jota söin aamupalaksi autuaassa olotilassa. Sain itseni lähtökuntoon kymmenen jälkeen ja niin kävelin AT:ta pitkin Hot Springsin läpi ja French Broad Riverin yli.

Reitti seuraa hetken jokea ja lähtee sitten nousemaan kallioista rinnettä, joka tarjoaa useita upeita näköalapaikkoja alas laaksoon. Näistä ei ehkä maisemallisin, mutta romanttiseen mielenlaatuuni vetoavin oli Lovers Leap Rock. Arvatenkin taustalla on surullinen Cherokee-legenda rakastajansa murhan jälkeen kalliolta heittäytyneestä naisesta.

AT pysyi tämänkin jälkeen koko päivän mielenkiintoisena enkä edes tapani mukaan vilkuillut päivän aikana korkeuskäyräkarttaa. Välillä polku kulki hiekkatietä pitkin tai sillalla tien yli. Yhdessä vaiheessa vastaan tuli padottu lampi ja kävin tietenkin tasapainoilemassa kapealla padolla kulkien sen päästä päähän. Nämä pienet erikoisuudet toivat päivään vaihtelua ja tämä olikin ehkä paras vaelluspäivä tähän mennessä. Sääkin oli lämmin, mutta pieni tuuli piti liiallisen kuumuuden loitolla.

Tänään oli myös ensimmäinen vaelluspäivä uusilla kengillä. Nyt alla on Salomonin Speedcross 3 -polkujuoksulenkkarit, jotka tuntuvat varsin hyvältä jalassa. Kengissä on hyvä pito ja ne ovat tietysti ilmavammat kuin vaelluskengät. Tukea on vähemmän, mutta tanssijana jalkateräni on siinä määrin vahva, etten mitenkään kärsinyt tuen puutteesta. Lähinnä kivet tietysti tuntuvat herkemmin ohuemman pohjan läpi ja jalkaterä tekee enemmän työtä. Kuitenkin pidän etuna jalan vapaampaa rullaavuutta ja liikettä, koska pitkäaikaisessa käytössä jäykempi vaelluskenkä tuntui yksipuolistavan jalkateräni työskentelyä.

Day 36: Zero in Hot Springs

0 km (0 miles)
273.4 / 2189.8 miles
Hostel at Laughing Heart Lodge, Hot Springs, NC

Eating gets easily out of hand on rest days. As one burns more while hiking than he can eat, arriving in a city causes an obsession to fill the energy deficit. I experienced the same phenomenon today in Hot Springs as I had previously in Franklin: I ate until I felt sick. The trouble isn’t that each calorie wouldn’t be used, but I could fine tune the pace a little bit. Maybe I’ll learn to anticipate this by the time I get to my next rest day, and plan my eating better.

In addition to eating the program for the rest day included necessary errands such as visiting the post office and laundry. The former went without problems and I got a gear delivery, as well as swapped out my hiking boots for lighter trail running sneakers. This was a pre-planned shoe swap, because I thought I would fare with a simpler shoe after the Smokies. I also got a new water bladder, so I don’t have to fuss with an inconvenient-to-me water bottle anymore.

Laundry on the other hand proved to be surprisingly difficult. The hostel’s washing machines weren’t in use, and I couldn’t get coins at the laundromat (usually they have change machines, but this one didn’t for some reason). By the time I got change at the grocery store I returned to the laundromat to a long line. I decided to give up and returned later, when I was able to was my laundry right away.

Tomorrow the journey continues again over mountains and hills toward Erwin, where a nice surprise will be waiting for me. Friends who are in the US for vacation promised to bring chocolate and salmiakki from Finland, and mail it to Erwin for me.

Syöminen lähtee helposti käsistä lepopäivinä. Kun vaeltaessa kuluttaa jatkuvasti enemmän kuin mitä pystyy syömään, on kaupungissa pakkomielteinen tarve paikata energiavajetta. Koin tänään Hot Springsissä saman ilmiön kuin aiemmin Franklinissa: päädyn syömään itselleni huonon olon. Ongelma ei ole siinä, etteikö jokaiselle kalorille olisi käyttöä, mutta rytmittämisessä olisi kyllä hiomisen varaa. Ehkä opin seuraavaan lepopäivään mennessä varautumaan tähän ja suunnittelemaan syömiseni paremmin.

Ohjelmassa oli syömisen lisäksi muut lepopäivän pakolliset kuviot eli postissa käyminen ja pyykinpesu. Ensinmainittu hoitui ongelmitta ja sain varustelähteyksen myötä vaihdettua nyt vaelluskengät kevyempiin polkujuoksulenkkareihin. Tämä oli siis ennalta suunniteltu kenkien vaihto, koska ajattelin Smokiesin jälkeen pärjääväni minimalistisemmalla jalkineella. Lisäksi sain uuden juomarakon, joten en joudu askartelemaan enää itselleni epäkäytännöllisen juomapullon kanssa.

Pyykinpesu osoittautuikin sitten yllättävän hankalaksi. Hostellin pesukoneet eivät olleet käytössä ja kolikkopesulasta ei saanut kolikoita (yleensä niissä on aina rahanvaihtoautomaatti, mutta tässä paikassa ei jostain syystä ollut). Saatuani vaihdettua rahaa ruokakaupassa palasin kolikkopesulaan, jossa oli pitkä jono. Päätin luovuttaa ja palasin apajille uudestaan illemmalla, jolloin sainkin pestä pyykkini samantien.

Huomenna matka jatkuu taas yli vuorten ja mäkien kohti Erwiniä, jossa minua odottaa erityisen mieluisa yllätys. Yhdysvaltoihin lomailemaan tulleet ystäväni nimittäin lupasivat tuoda Suomesta salmiakkia ja suklaata, jotka he postittavat minulle Erwiniin.

Day 35: Hot Springs

17,48 km (10.9 miles)
273.4 / 2189.8 miles
Hostel at Laughing Heart Lodge, Hot Springs, NC

The strong wind died at some point overnight as if someone had turned it off from a switch, but after that started the rain showers. I listened to the rain before sunrise and waited for it to stop as I dozed in my sleeping bag. After seven I got up and soon five others who had also stayed in the shelter started organizing their gear, too. I was almost at the starting line but the rain suddenly changed into hail and sleet. I decided to wait just a bit longer so I wouldn’t be caught up in the worst of it.

The sleet changed into rain as the morning warmed up, and soon stopped completely. Sporadic showers here and there, but most of the day was much dryer than I had anticipated. Due to the coolness of the morning I had put instant heat packets in my shoes because my toes were cold. I didn’t have any for the feet left, so I used ones intended for hands. They’re thicker, but I thought to slip them under the arch of my foot, where they fit decently well. After about 10 kilometers they started to push on my foot, so I moved them under the tongue of my shoe. I came to the conclusion that the foot ones are more versatile, because they are flat and they have adhesive. The benefit of the hand warmers is mainly that they’re packaged so that they can be used one at a time if desired.

The rain showers increased in the afternoon and I marched on to the pace of Queen, determinedly toward Hot Springs. Freddie Mercury has been a childhood hero of sorts for me, but also a role model as an artist. Vulnerable in his private life, but a grand performer, it is easy for me to relate to his demeanor. I pushed up hill with an internal warmth taking over as the posthumously remastered Made in Heaven creeped into my consciousness:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

As the trail came out of the woods at the edge of Hot Springs my destination for the night, Laughing Heart Lodge hostel, was right there. The affordable accommodation is small, but cozy, and as Hot Springs spreads out within about a kilometer, everything was within walking distance. I did a bit of grocery shopping at Hillbilly Market, and later went to have dinner at Spring Creek Tavern. The place was full so I sat at a table with a couple and their teenaged children. They had come for spring break at the spa, and said they were planning a hike to Max Patch. The kids were otherwise interested in hiking the Appalachian Trail, too. We chatted as we ate, and as they left the father said he would pay my bill too. I was surprised by the unexpected generosity. These are the moments that make hiking such a unique experience – not so much because of the material benefit I get, but that I get the opportunity to grow the belief that there are still people in this world that will show unselfish kindness to others. I also tipped the waitress separately as I left, because the food was really good, and the service excellent.

Total time: 06:13:35

Kova tuuli loppui jossain vaiheessa yötä yhtäkkiä kuin joku olisi sammuttanut sen katkaisimesta, mutta sen jälkeen alkoi kuurottainen sade. Kuuntelin ennen auringonnousua sadetta ja odottelin sen laantumista torkkuen vielä makuupussissani. Seitsemän jälkeen nousin ylös ja pian 5 muutakin laavulla yöpynyttä alkoi järjestellä tavaroitaan. Alkaessani olla lähtökuopissa muuttui sade yllättäen rakeiksi ja kohta sen jälkeen rännäksi. Päätin odottaa vielä hetken, etten joutuisi lähtemään pahimpaan sateeseen.

Räntäsade muuttui aamun lämmetessä vedeksi ja pian sade loppui kokonaan. Pieniä kuuroja tuli silloin tällöin, mutta suurin osa päivästä meni kuivemmissa olosuhteissa kuin olin odottanut. Aamun viileyden vuoksi olin laittanut kertakäyttöiset lämmittimet kenkiini, koska varpaita paleli. Minulla ei ollut enää jalkojen lämmittimiä, joten käytin käsille tarkoitettuja. Ne ovat hieman paksumpia, mutta keksin ujuttaa ne jalan holvikaaren alle, jonne ne istuivat melko hyvin. Noin kymmenen kilometrin jälkeen ne alkoivat kuitenkin painaa, joten siirsin ne kengän kielen alle. Tulin siihen tulokseen, että jalanlämmittimet ovat monikäyttöisempiä, koska ne ovat littanoita ja niissä on liimapinta. Kädenlämmittimien etu on lähinnä siinä, että ne ovat pakattu niin, että niitä voi halutessaan käyttää yhden kerrallaan.

Iltapäivästä sadekuurot lisääntyivät ja marssin Queenin tahdittamana määrätietoisesti kohti Hot Springsiä. Freddie Mercury on ollut minulle eräänlainen lapsuuden sankari, mutta myös esikuva taiteilijana. Yksityiselämässä herkän, mutta esiintyjänä mahtipontisen miehen olemukseen on helppo samaistua. Puskin jonkinlaisen sisäisen lämmön valtaamana sateessa ylämäkeen postuumisti uudelleen äänitetyn Made in Heavenin tunkiessa tajuntaan:

“I’m playing my role in history
Looking to find my goal
Taking in all this misery
But giving in all my soul”
-Freddie Mercury
(Made in Heaven, 1985)

Polun tullessa Hot Springsin laidalla ulos metsästä oli yöpaikkani, Laughing Heart Lodgen hostelli, heti vieressä. Edullinen yöpaikka on pieni, mutta tunnelmallinen, ja Hot Springsin levittäytyessä noin kilometrin alueelle on kaikki kävelymatkan päässä. Kävin ruokaostoksilla Hillbilly Marketissa ja myöhemmin lähdin illalliselle Spring Creek Taverniin. Paikan ollessa täynnä istuin samaan pöytään erään pariskunnan ja heidän teini-ikäisten lastensa kanssa. He olivat tulleet viettämään kevätlomaa kylpylään ja kertoivat suunnittelevansa vaellusta Max Patchille. Lapset olivat kiinnostuneita muutenkin Appalachian Trailin vaeltamisesta. Juttelimme syömisen lomassa ja lähtiessään perheen isä sanoi tarjoilijalle maksavansa minunkin laskuni. Olin aivan yllättynyt tästä odottamattomasta anteliaisuudesta. Nämä hetket tekevät vaelluksesta aivan erityisen kokemuksen – eivät niinkään sen takia mitä materiaalista hyötyä minä saan vaan enemmänkin kasvattamassa uskoa siihen, että yhä tässä maailmassa täysin tuntemattomat ihmiset osoittavat pyyteetöntä hyvyyttä toisia kohtaan. Annoin lähtiessäni vielä mukavalle tarjoilijattarelle erikseen tipin, koska ruoka oli ollut todella hyvää ja palvelu erinomaista.

Day 34: Max Patch

18,02 km (11.2 miles)
260.3 / 2189.8 miles
Walnut Mountain Shelter, TN

The weather forecast called for thunderstorms to start in the afternoon and get progressively worse. I decided to get ahead of this and got up at five in the morning. A little after six I was on the move, and after hiking a few kilometers in the light of my headlamp the sun started to come over the horizon.

The early morning was spent conquering an uphill climb until familiar faces appeared behind a crest. A through hiker I occasionally pass, Isaac, and his father who does some section hiking with him, were spreading trail magic in honor of Isaac’s dad’s birthday. A Pepsi, banana, cupcakes, and a hot dog hit the spot. Fueled by these I climbed quickly to the summit, Max Patch. The view from the barren peak was awesome, but the increasing wind warned of the impending storm.

As I was descending, at noon, it started raining. First it was intermittent, then constant. The wind increased and I heard thunder claps. As I got up to Walnut Mountain it didn’t really rain at all, but the wind on the treeless summit whipped the rain cover off my pack and almost knocked me over, too. I leaned into the wind to stay upright. The trees swayed concerningly in the wind, and occasionally branches fell off.

The shelter was close on the other side of the peak though, and I had planned to spend the night here anyway. Because of my early start the day wasn’t far along, but in the light of the forecast continuing on didn’t seem smart. Thanks to the strong wind I got my gear dry quickly, but the pressure ulcer on my toe has gotten a bit worse. Tomorrow I have 13 miles to hike in the rain to Hot Springs, but that will be followed by a rest day.

Total time: 07:10:40

Sääennuste lupasi iltapäivästä alkavaa ja iltaa kohti pahenevaa ukkosmyrskyä. Päätin ennakoida ja heräsin aamulla jo viideltä. Hieman kuuden jälkeen olin liikkeellä ja vaellettuani pari kilometriä otsalampun valossa alkoi aurinko nousta.

Aikainen aamu meni ylämäkeä selättäessä, kunnes erään töyrään takaa ilmestyi tuttuja hahmoja. Ajoittain kohtaamani läpivaeltaja Isaac ja hänen kanssaan osia vaeltanut isänsä olivat tekemässä isän syntymäpäivän kunniaksi trail magicia. Pepsi, banaani, cup cakesit ja hodarit osuivat juuri sopivaan hetkeen. Niiden voimalla nousin vauhdilla päivän korkeimmalle huipulle, Max Patchille. Puuttomalta huipulta oli hienot näköalat, mutta koveneva tuuli varoitti tulevasta myrskystä.

Laskeutuessani, tasan puolelta päivin, alkoi sataa vettä. Ensin sitä tuli kuuroina, sitten jatkuvammin. Tuuli koveni kovenemistaan ja välillä kuului ukkosen jylinää. Noustessani Walnut Mountainille ei juurikaan enää satanut, mutta puuttomalla huipulla tuuli pyöritti reppuni sadesuojan irti ja melkein kaatoi minutkin. Kävelin vinossa pysyäkseni pystyssä. Puut taipuilivat hieman huolestuttavan näköisesti tuulessa ja välillä niistä putosi oksia.

Shelter oli kuitenkin pian huipun toisella puolella ja tänne olin suunnitellutkin tulevani yöksi. Päivä ei ollut aikaisesta startista johtuen vielä pitkällä, mutta sääennusteen valossa jatkaminen ei tuntunut järkevältä. Kovan tuulen ansiosta sain varusteeni nopeasti kuivaksi, mutta varpaaseen eilen tullut painehaava on hieman pahentunut. Huomenna on edessä vielä 13 mailin vaellus sateessa Hot Springsiin, mutta sitten on luvassa lepopäivä.