Tag: Tennessee USA

12,71 km (7.9 miles)
202.5 / 2189.8 miles
Mt Collins Shelter, NC

The rainy and windy night ate away at the quality of my sleep, and the weather didn’t look very encouraging in the morning either. I stalled on leaving for a little and managed to avoid the rain. After the foot issues from the previous day I decided to do a shorter day, which proved to be a good idea.

In the morning I faced a climb to Clingmans Dome. A little over 2000 meters [6644 feet], which is the highest point on the AT. Until this point the trail has been generally around 1000 meters [about 3200 feet], so the altitude change was noticeable in being out of breath faster. Clingmans Dome didn’t offer any great views, because the visibility was minimal due to fog. I did go to the soviet style cement viewing tower at the top though.

Due to the rain the path today was mainly mud. And in some places there was so much water that the trail was more of a stream. My hiking boots have served me well, though. As others complain that it’s impossible to get their wet shoes dried, my Hanwags have stayed dry.

I arrived at the shelter early, so I was able to eat in peace and slip into my sleeping bag to read. I am trying to bring my feet back into service as tomorrow I have an unavoidable 15 mile day.

Sateinen ja tuulinen yö söi unenlaatua, eikä sää näyttänyt kovin rohkaisevalta aamullakaan. Viivyttelin hieman lähtöä ja onnistuinkin välttämään sateen. Edellisen päivän jalkakipujen jälkeen päätin tehdä lyhyemmän päivän, mikä osoittautui hyväksi ideaksi.

Aamulla edessä oli nousu hieman yli kaksitonniselle Clingmans Domelle, joka on AT:n korkein kohta. Reitti on tähän asti liikkunut suurelta osin noin 1000 m korkeudessa, joten korkeuseron huomasi nopeammassa hengästymisessä. Clingmans Dome ei tarjonnut maisemia, koska näkyvyys oli sumun takia huono. Kävin kuitenkin huipulla sijaitsevassa, auttamattoman neuvostoromanttisessa, betonisessa näköalatornissa.

Sateen takia reitti oli tänään suurelta osin mutavelliä. Ja monin paikoin vettä oli niin paljon, että polku muistutti enemmänkin puroa. Vaelluskenkäni ovat kuitenkin palvelleet hyvin. Muiden valittaessa mahdottomuutta saada märkiä kenkiään kuivumaan, minun Hanwagini ovat yhä pysyneet kuivina.

Saavuin shelterille aikaisin, joten saatoin syödä rauhassa ja pujahtaa sitten makuupussiini lukemaan kirjaa. Yritän saada jalkojani hieman palautumaan, koska huomenna on väistämättä edessä noin 15 mailin päivä.

22,29 km (13.9 miles)
194.7 / 2189.8 miles
Silers Bald Shelter, TN

While I like the privacy provided by a tent, I have to admit that my morning routine is much quicker when I wake up in a shelter. Taking down and packing up the tent takes its own time.

Last night I started reading Fatal Voyage, a part of Kathy Reichs’s Bones series. The choice couldn’t have been more on the spot, because the book is about a criminal anthropologist Temperance Brennan investigating victims of a plane crash in the Smokies.

I started out about 8 AM, and my hopes were to do a 16-mile day. Or at least 14 miles. Soon after leaving the shelter I had an unexpected encounter. As I lifted my gaze from the tips of my boots I saw two deer about ten meters ahead on the trail. For a short moment we stared at each other, until the deer suddenly turned their backs and bounded into the woods.

Although the morning went pleasantly the afternon brought with it some problems. Aside from a few blisters I haven’t suffered any foot issues, but today my feet were, for a lack of better phrasing, sore. I had to stop occasionally to rest my feet, because it felt like the soles had been beaten with sticks. On top of that, sometime during the afternoon my feet started going numb and that feeling was anguishing.

I was able to hike 14 miles, even though less would have been enought for a day like this. I hope my feet are back in shape tomorrow, because hiking with pain is not motivating. And for crossing the Smokies I need both motivation and working feet.

Vaikka pidän teltan tarjoamasta yksityisyydestä, täytyy myöntää aamutoimien sujuvan nopeammin herätessä shelterissä. Teltan purkaminen ja pakkaaminen vie oman aikansa.

Aloin eilen illalla lukea Kathy Reichsin Bones-sarjaan kuuluvaa kirjaa Fatal Voyage. Valinta ei olisi voinut olla osuvampi, koska kirjassa rikosantropologi Temperance Brennan tutkii Smokiesille pudonneen lentokoneen uhreja.

Lähdin liikkeelle kahdeksan aikoihin ja toiveissani oli tehdä 16 mailin päivä. Tai ainakin 14 mailia. Pian lähdettyäni shelteriltä koin odottamattoman kohtaamisen. Nostaessani katseeni kengänkärjistäni näin reilun kymmenen metrin päässä polulla kaksi peuraa. Ohikiitävän hetken tuijotimme toisiamme, kunnes peurat äkkiä käänsivät selkänsä ja loikkivat metsään.

Vaikka aamupäivä meni aika mukavasti niin iltapäivästä jalkojeni kanssa alkoi ilmetä ongelmia. En ole kärsinyt paria pientä rakkulaa lukuunottamatta jalkaongelmista, mutta tänään jalkaterät olivat suoraan sanoen kivuliaat. Minun täytyi pysähtyä aina välillä istumaan lepuutaakseni jalkoja, koska tuntui kuin jalkapohjiani olisi hakattu kepeillä. Lisäksi jossain vaiheessa iltapäivää jalat alkoivat puutua ja tunne oli ahdistava.

Sain vaellettua kuitenkin 14 mailia, vaikka vähempikin olisi ehkä tällaisena päivänä riittänyt. Toivon jalkojen palautuvan huomiseksi, koska kivun kanssa vaeltaminen ei ole motivoivaa. Ja Smokiesin ylittämiseen tarvitsen sekä motivaatiota että toimivia jalkoja.

18,83 km (11.7 miles)
180.1 / 2189.8 miles
Russell Field Shelter, TN

After being sick and recuperating for a week I returned to the AT today. Noora brought me back to Fontana early in the morning, and I started ascending the Smokies once more. I was a bit nervous about what condition I would be, but the uphill went surprisingly well. During the day my right hamstring and left knee complained a bit, but didn’t create any greater issues.

The decision to return was very challenging. But hiking feels good and I enjoy being out in the woods. I missed the people I’d had a chance to meet during my first three weeks, though. Now all the hikers are unknown to me, and acquainted with each other. Being alone doesn’t bother me, but feeling alone in a group kind of sucks. And because the National Park rules require hikers to stay in designated shelters I can’t just escape into solitude.

At this point the AT follows the North Carolina – Tennessee border. Tonight we are marginally on the Tennessee side by a few meters, but for the most part it’s practically impossible to tell which state one is in at any given time. I don’t consider my North Carolina portion completed until the path turns completely to the Tennessee side a bit further north.

Viikon sairastamisen ja toipumisen jälkeen palasin tänään Appalachian Trailille. Noora toi minut aikaisin aamulla Fontanaan ja lähdin toiseen kertaan nousemaan Smokiesia ylös. Jännitin hieman millainen kuntoni olisi, mutta ylämäki sujui yllättävän hyvin. Päivän aikana oikea takareisi ja vasen polvi hieman oikkuilivat, mutta eivät aiheuttaneet suurempia ongelmia.

Päätös paluusta oli todella haastava. Vaeltaminen tuntuu kuitenkin hyvältä ja nautin metsässä olemisesta. Kaipasin kuitenkin ihmisiä, joihin ehdin ystävystyä ensimmäisten kolmen viikon aikana. Nyt kaikki vaeltajat ovat minulle tuntemattomia ja toisilleen tuttuja. Yksinolo ei häiritse, mutta yksin ryhmässä oleminen on vähän kurjaa. Ja kun kansallispuiston säännöt pakottavat käyttämään yöpymiseen ensisijaisesti sheltereitä niin en voi paeta omaan rauhaani.

Tässä vaiheessa AT alkaa seurailla Pohjois-Carolinan ja Tennesseen osavaltioiden rajaa. Tämän yön olen muutaman metrin marginaalilla Tennesseen puolella, mutta käytännössä useinkaan ei tiedä kummassa osavaltiossa on. En kuitenkaan katso Pohjois-Carolinan osuutta tehdyksi ennen kuin reitti sukeltaa kokonaan Tennesseen puolelle pohjoisempana.