Day 122: Sunfish Pond

19,17 km (11.9 miles)
1310.3 / 2189.8 miles
Unnamed campsite, NJ

https://youtu.be/uczZkMXoAMg

It was hot in the tent in the morning. Apparently a watertight tent’s downside is the impermeability in the other direction, too. As I opened the flap fresh air rushed in.

Soon after setting off I came to the shore of beautiful Sunfish Pond. The sign told me the water is somehow more acidic than normal, so only certain species of fish survive in the pond. Swimming would have been tempting in the hot morning, but it was prohibited.

The AT around the pond was quite rocky. At one point weekend hikers were coming at me from both directions. The ones coming from behind me announced the terrain was the worst on the whole trail, and the ones coming toward me said there was worse rocks north. I felt like asking what their definition of “the whole trail” was, but I thought I’d spare them from my qualifications. For those reading, let it be known, this was NOT the rockiest section of the entire trail.

I had decided to make a short side trip to the Mohican Outdoor Center which is a store run by AMC (Appalachian Mountain Club, one of the organizations who keep up the AT). The approximately 85°F temperatures and the humidity created a strong calling to a cold soda. I also had a sandwich for lunch and charged my devices.

The highlight of the day was Catfish fire tower. The tower itself is locked, but a beautiful view opens up from the top landing. The breeze blowing at the top was also very refreshing in the sticky weather.

The best way to ensure rain is to pack your rain gear at the bottom of your pack. I had made this abnormally brave decision in the morning, because the forecast showed sunny all day. The rain showed up from somewhere though. I pulled on the rain cover for my pack because it was close. Luckily pouring rain only lasted for a short while though, after which I put the cover on my pack and continued hiking without rain gear.

I hadn’t moved as fast as I would have liked to during the day. I had thought I would do about a 16 mile day, but apparently the hot day and the occasionally rocky terrain slowed my progress. An added hindrance also occurred in the evening in the form of a four kilometer stretch of camping prohibition. Either I found a place to stay before that, and cut my day sort, or I would hike after dark. I ended up with the first option, because I figured I could catch up the lost miles over the next couple of days. So the sum for the day was 12 miles. One milestone was reached though, as I crossed 1300 miles today.

JFRM-2017-07-9226.jpg
JFRM-2017-07-9227.jpg
JFRM-2017-07-9230-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9234.jpg
JFRM-2017-07-9236-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9241-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9246.jpg
JFRM-2017-07-9247.jpg
JFRM-2017-07-9248-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9253.jpg
JFRM-2017-07-9254.jpg
JFRM-2017-07-9255-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9260.jpg
JFRM-2017-07-9261.jpg
JFRM-2017-07-9262-Pano-2.jpg
JFRM-2017-07-9277.jpg
JFRM-2017-07-9278.jpg
JFRM-2017-07-9279.jpg
JFRM-2017-07-9280-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9286.jpg
JFRM-2017-07-9287.jpg
JFRM-2017-07-9288.jpg
JFRM-2017-07-9295-HDR.jpg

Teltassa oli aamulla kuuma. Ilmeisesti hyvin sadetta pitävän teltan huonona puolena on tiiviys myös toiseen suuntaan. Avatessani oven tulvi sisään raikasta ilmaa.

Pian liikkeelle lähdettyäni tulin kauniin Sunfish Pondin rantaan. Kyltti kertoi veden olevan jotenkin tavallista happamampaa, joten vain tietyt kalalajit elävät lammessa. Uiminen olisi houkutellut kuumassa aamupäivässä, mutta se oli kielletty.

AT kiersi lampea melko kivikkoisena. Yhdessä kohtaa sekä edestä ja takaani tuli viikonloppuvaeltajia. Takaa tulevat julistivat edestä tuleville kivikon olevan koko polun pahin ja edestä tulevat sanoivat pohjoisempana olevan pahempi kivikko. Mieleni teki kysyä mikä oli heidän käsityksensä “koko polusta”, mutta ajattelin säästää heidät pätemiseltäni. Lukijoille kerrottakoon, että ei, kyseessä ei ollut koko polun pahin kivikko.

Olin päättänyt tehdä pienen sivulenkin Mohican Outdoor Centeriin, joka on AMC:n (Appalachian Mountain Club, yksi AT:a ylläpitävistä yhdistyksistä) omistaman leirintäalueen kauppa. Noin kolmenkymmenen asteen lämpötila ja todella kostea ilma kutsuivat hyvin voimakkaasti kylmän limpparin äärelle. Söin myös lounasleivän ja latasin laitteeni samalla.

Päivän kohokohta oli Catfish-palotorni. Itse torni oli lukossa, mutta portaiden ylimmältä tasanteelta avautui upea näköala. Myös ylhäällä puhaltava tuuli oli todella virkistävä nihkeässä säässä.

Varmin tapa saada aikaan sade on pakata sadevaatteet syvälle reppuun. Olin tehnyt tämän poikkeuksellisen uskaliaan ratkaisun aamulla, koska sääennuste näytti pelkkää aurinkoa. Jostain se sade sitten iltapäivällä tuli. Vedin päälleni repun sadesuojan, koska se oli helposti saatavissa. Kovempaa sadetta kesti onneksi vain hetken, jonka jälkeen laitoin suojan repun päälle ja jatkoin vaeltamista ilman sadevaatteita.

En ollut liikkunut päivän aikana aivan niin nopeasti kuin olisin toivonut. Olin ajatellut noin 16 mailin päivää, mutta ilmeisesti kuuma sää ja osittain kivikkoinen maasto hidasti etenemistä. Ongelmaksi aiheutui lisäksi illalla edessä oleva lähes neljän mailin telttailukieltoalue. Joko majoittuisin sitä ennen ja lopettaisin päivän lyhyeen tai vaeltaisin vielä pimeäntulon jälkeen. Päädyin ensimmäiseen ratkaisuun, koska ajattelin voivani ehkä tasoittaa menetettyjä maileja tulevina päivinä. Niinpä saldoksi jäi noin 12 mailia. Yksi merkkipaalu tuli kuitenkin taas saavutettua, kun ylitin 1300 mailin rajan tänään.

Map

Total time: 09:52:10

Day 121: PA-NJ

7,34 km (4.6 miles)
1298.9 / 2189.8 miles
Backpacker Campsite, NJ

https://youtu.be/upx_EXIPFYw

I tried to figure out logistics for taking care of things. I needed to get to the grocery store in the next town over, pick up a package from the outfitters that opened at ten, take the extra stuff to the post office which would close about 11:30, and eat breakfast.

I decided to start with breakfast and ended up on the terrace of Deer Head Inn where the D12 group was already enjoying their breakfast. My choice proved a good one. Especially Deer Head Inn’s porridge was good: it was a sufficient portion, and raisins and English walnuts had been mixed in.

Next I decided to get my package from the outfitters and go to the post office so I could work within their hours. However when I stopped at the church Stargazer told me Jungle Jim the shuttle driver had arrived. I told Jungle Jim I needed a ride to the grocery store in Stroudsburg, but had to take care of the packages first. He said he would me drive by my needed stops, so everything worked out unexpectedly easily.

I picked up a package from the outfitters that my cousin had ordered on my behalf from Amazon, which had a new camera. I swapped the old camera into the box and a few other unnecessary things and sent these to my cousin for storage. Finally Jungle Jim dropped me off at Walmart so I could do my grocery shopping. For the return trip I didn’t have the afternoon shift shuttle driver Kenny’s number, so I took a bit more expensive (but cash-saving) Uber ride back to the church.

Once I got all my errands taken care of all that was left was the agonizing process of packing food. I don’t think unpacking overpacked food is all that arduous, but fitting a full food sack into a pack takes at least a bit of patience.

In the afternoon I was ready and I heaved the heavy pack on my back. Right outside Delaware Water Gap the AT travels along a big bridge across the Delaware River, and at the same time crosses the Pennsylvania-New Jersey border. Rocksylvania was finally behind me, and a new state with its own challenges was ahead. I looked down at the river from the bridge and the picturesque view got some grotesque nuances as I saw happy families canoeing and tubing among the dead fish.

After the bridge the trail veered under the road and finally back into the woods. While walking up the slight uphill slope quite a few day hikers came toward me. This weekend recreation is easily recognized from the good smell, wary looks, and lack of greeting.

As I walked along Dunnfield Creek I saw small piles of rocks stacked in the shallow water. There was also a woman with a small child looking at them. I walked closer to take a picture, and the woman, delighted by my appearance, started babbling excitedly. She wondered why the piles had been built, and they horrified her. I said that people just stack stones for some reason, and they can be found in various places from time to time. She told me she was an evangelist and had seen a show on TV according to which pagans made stacks of stones like this to curse President Trump. I was so completely stunned by her completely uncritical belief in this, that I couldn’t do anything but hopelessly attempt to keep a straight face. I still believe people make the stacks just for fun.

I arrived at Backpacker Campsite just perfectly as rain started to fall fromt he sky. I pitched my tent and the rain seemed to wait until I got my gear covered. Then it really started to pour and the thunder arrived. I ate my dinner peacefully, but begrudged New Jersey’s restrictions on tents that allowed camping only in designated sites. I could have hiked many miles before dark, but maybe avoiding the rain was a good idea after all.

I didn’t get the peace and quiet I had hoped for though. Even though the sound of traffic wasn’t an issue, there was a group of twentysomething weekend hikers that were making a huge racket. At first I thought the straight up screaming and yelling to be a bunch of teenagers, but I was surprised to discover they were grown adults. I guess I’ve gotten a bit too used to the camping alone recently.

“The world is sometimes a completely unbearable place, because people live here.”
-Helena Anhava
(Tyylipuhtaat jalat, 1985)

JFRM-2017-07-9203.jpg
JFRM-2017-07-9205.jpg
JFRM-2017-07-9206.jpg
JFRM-2017-07-9209.jpg
JFRM-2017-07-9211.jpg
JFRM-2017-07-9212.jpg
JFRM-2017-07-9213.jpg
JFRM-2017-07-9214.jpg
JFRM-2017-07-9218.jpg
JFRM-2017-07-9221-Pano.jpg
JFRM-2017-07-9225.jpg

Yritin miettiä järjestystä asioiden hoitamiselle. Minun täytyi päästä ruokakauppaan naapurikaupunkiin, hakea paketti ulkoiluliikkeestä, joka aukesi kymmeneltä, viedä ylimääräiset tavarat postiin, joka sulkeutui puoli kahdeltatoista sekä käydä aamupalalla.

Aloitin aamupalasta ja päädyin Deer Head Innin terassille, jossa D12-ryhmä oli jo omien aamiaistensa äärellä. Valintani osoittautui hyväksi. Erityisesti Deer Head Innin puuro oli poikkeuksellisen herkullista: sitä oli riittävästi ja sekaan oli laitettu rusinoita ja saksanpähkinöitä.

Päätin seuraavaksi hakea pakettini ulkoiluliikkeestä ja käydä postissa, että ehtisin aukioloaikojen puitteissa. Kuitenkin käydessäni matkalla kirkolla kertoi Stargazer Jungle Jimin, shuttle-kuskin, tulleen paikalle. Kerroin Jungle Jimille tarvitsevani ruokakauppakyydin Stroudsburgiin, mutta joutuvani hoitamaan pakettiasiat ensin. Hän lupasi kyyditä minut kaikkien tarvitsemieni pysäkkien kautta, joten asiat järjestyivätkin odottamattoman helposti.

Hain ulkoiluliikkeestä serkkuni minulle tilaaman Amazonin paketin, jossa odotti uusi kamera. Vaihdoin laatikkoon vanhan kamerani ja muutaman muun tarpeettoman tavaran ja lähetin nämä säilytykseen serkulleni. Lopuksi Jungle Jim jätti minut Walmartin pihaan ja pääsin tekemään ruokaostoksia. Paluumatkaa varten minulla ei ollut iltapäivän shuttle-vuorossa olevan Kennyn numeroa, joten otin hieman kalliimman (mutta käteisrahaa säästävän) Uber-kyydin takaisin kirkolle.

Saatuani kaikki asiat hoidettua oli edessä enää tuskallinen ruuanpakkaamisprosessi. Mielestäni täysin ylipakatun ruuan purkaminen ei ole niinkään työlästä, mutta täyden ruokasäkin sovittaminen reppuun vaatii aina hieman hermoja.

Iltapäivällä olin valmis ja kiskoin painavan repun selkääni. Heti Delaware Water Gapin ulkopuolella AT kulkee isoa siltaa pitkin ylittäen Delaware-joen ja samalla Pennsylvanian ja New Jerseyn osavaltioiden rajan. Rocksylvania oli viimein takana ja edessä taas uusi osavaltio omine haasteineen. Katselin sillalta alas joelle ja kaunis näköala sai hieman groteskeja sävyjä nähdessäni iloisten perheiden melovan kumiveneillä ja kanooteilla kuolleena kelluvien kalojen keskellä.

Sillan jälkeen polku kaartoi tien ali ja vihdoin takaisin metsään. Kävellessäni loivaan ylämäkeen tuli vastaan paljon päivävaeltajia. Tämän viikonloppuaktiivisen lajin tunnistaa hyvästä tuoksusta, epäilevistä katseista ja tervehtimättömyydestä.

Kulkiessani Dunnfield Creekin reunaa näin matalaan veteen tehtyjä pieniä kivikasoja. Niitä oli katselemassa myös nainen pienen lapsen kanssa. Kävelin lähemmäs ottaakseni valokuvia ja nainen ilahtuneena ilmestymisestäni alkoi puhua pulputtaa innokkaasti. Hän mietti miksi kivikasat on pystytetty ja ne kauhistuttivat häntä. Sanoin ihmisten nyt vain jostain syystä mielellään kasaavan kiviä ja pinoja näkyvän silloin tällöin eri paikoissa. Nainen sanoi olevansa evankelista ja nähneensä televisio-ohjelman, jonka mukaan pakanat tekevät tällaisia kivikasoja kirotakseen presidentti Trumpin. Olin niin täydellisen hölmistynyt naisen täysin kritiikittömästä uskosta asiaan, etten osannut muuta kuin yrittää epätoivoisesti säilyttää asiallisen ilmeen. Luulen itse kuitenkin yhä, että ihmiset kasaavat kiviä ihan vain huvikseen.

Tulin Backpacker Campsitelle juuri sopivasti, kun taivaalta alkoi hiljalleen tihkua vettä. Pystytin teltan ja sade tuntui odottavan siihen asti, että sain kaikki varusteeni suojaan. Sen jälkeen alkoikin kunnon sade ja ukkonen. Söin iltaruokaa kaikessa rauhassa, mutta toisaalta harmittelin New Jerseyn tiukkaa telttailusääntöä, joka rajoittaa yöpymisen virallisille teltta-alueille. Olisin ehtinyt vaeltaa ennen pimeää vielä monta mailia, mutta ehkä sateen välttäminen oli kuitenkin hyvä asia.

Toivomaani rauhaa ja hiljaisuutta en saanut. Vaikka nyt vaivana ei ollut liikenteen melu, teltta-alueella oleva parikymppisten viikonloppuretkeilijöiden porukka piti hirveää meteliä. Luulin itseasiassa ensin suoran huutamisen ja kiljumisen lähteenä olevan jonkun teinilauman, mutta yllätyin nähdessäni ihan aikuisia ihmisiä. Olen ehkä ehtinyt tottua yksinäisillä telttapaikoillani viimeaikoina hieman liian hyviin oloihin.

“Maailma on joskus ihan sietämätön paikka, siksi että täällä asuu ihmisiä.”
-Helena Anhava
(Tyylipuhtaat jalat, 1985)

Map

Total time: 02:25:31