Tag: New Hampshire USA

14,62 km (9.1 miles)
1756.2 / 2189.8 miles
Mink Brook, NH

Many thoughts were going around my mind while Laura was driving me back to Norwich from Stowe. I begin to understand how far in north I actually am comparing to how far south I started from. And on the other hand I wasn’t able to understand at all that I have really walked this distance. More than 2800 km (1700 miles). How is it possible to be able to do something that first you believe in, but afterwards you don’t? AT keeps driving me to the threshold of a paradox.

In Norwich it was time to say goodbye to my cousin and I hauled my horribly heavy backpack on me. In addition to the full food sack, I also had now my winter gear, meaning that my pack haven’t been this heavy since Tennessee or southern Virginia. I was a bit concerned how my body would take this load. But on the other hand, I have learned to cut down the amount of food and water that I’m carrying and that takes off some of the weight.

After walking a couple of miles along the road I came to the bridge that crosses the Connecticut River. In the middle of the river goes the state line of Vermont and New Hampshire, which allowed me to enter the penultimate state of the AT. After this there would be only Maine left.

Right across the river is the town of Hanover. AT goes through the charming downtown and I had decided to have lunch in there. Driven by pure intuition I chose to dine at Molly’s and didn’t regret the decision. The food and the service was great and I was especially enchanted by the menus made from the old vinyl record covers.

I had thought about trying to ascent the Moose Mountain, but my speed didn’t seem to be good enough to get there before dark. Hiking wasn’t painfully slow with the heavy backpack, but I noticed as I walked that the muscles on my shins were starting to cramp. One cause for this might have also been that I had changed my shoes to the Hanwags that were serving me for the first 400 miles. Walking with these hiking boots that were more rigid was of course different and my feet needed to adjust. Anyway I was happy that these boots still fit me perfectly – that meant that the arches of my feet haven’t collapsed.

The hot midday changed more cloudy and closer to the evening there started to be some rain showers. During one slightly heavier shower I took my hiking umbrella to my hand for a while, but didn’t attach it to my pack because the rain didn’t last long. And from the lighter showers the rain really didn’t get through the foliage.

I had decided to camp by the Mink Brook and I wasn’t the only one who had this plan. On the one side of the brook there was couple hammockers and on the other side a huge tent village. The latter was causing such a noise that I decided to put up my tent next to the hammocks. Even though carrying my heavy winter sleeping bag got my gluteus medius muscle to cramp when I sat down into my tent, I was still elated having this lovely puffy and soft sleeping bag. It felt like a dear old friend.

Day 160: VT-NH

5 photos

• 
• 
• 
• 
• 

• 
• 
• 
• 
• 

Monenlaisia ajatuksia pyöri sekavana massana päässäni Lauran ajaessa minua Stowesta takaisin Norwichiin. Aloin käsittää miten pohjoisessa todella olen suhteessa siihen miten etelästä aloitin. Ja toisaalta en käsittänyt ollenkaan sitä, että olen kävellyt tämän koko matkan. Yli 2800 km. Miten on mahdollista voida pystyä johonkin sellaiseen, johon ennakolta uskoo, mutta jälkikäteen on vaikea uskoa? AT ajaa minut paradoksien äärelle.

Norwichissa hyvästelin serkkuni ja nostin todella painavan reppuni selkään. Täyden ruokasäkin lisäksi mukana olivat nyt talvivarusteet, joten reppuni ei ole ollut näin painava sitten Tennesseen tai eteläisen Virginian. Minua hieman jännitti miten kehoni ottaisi vastaan tämän suuremman painon. Toisaalta olen tänä aikana myös oppinut viilaamaan ruoka- ja vesimääräni tarkemmin, joten se antaa hieman armoa painon osalta.

Käveltyäni pari mailia tietä pitkin tulin Connecticut-joen ylittävälle sillalle. Keskellä jokea menee Vermontin ja New Hampshiren osavaltioiden raja, joten siirryin AT:n toiseksi viimeiseen osavaltioon. Tämän jälkeen edessä olisi enää Maine.

Heti joen toisella puolella on Hanoverin kaupunki. AT kulkee viihtyisän keskustan läpi ja olin päättänyt käydä siellä lounaalla. Valitsin jonkin intuition ohjaamana Molly’s-ravintolan enkä katunut päätöstä. Ruoka ja palvelu oli hyvää sekä ihastuin erityisesti vanhojen vinyylilevyjen kansista tehtyihin ruokalistoihin.

Olin ajatellut mahdollisesti yrittää nousta Moose Mountainille, mutta vauhtini ei oikein näyttänyt riittävän sinne ennen pimeää. Vaeltaminen ei ollut mitenkään tuskallisen hidasta painavan repun kanssa, mutta huomasin kävellessä erityisesti säären alueen lihasten hieman kramppailevan. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että olin vaihtanut kengikseni takaisin ensimmäiset 400 mailia palvelleet Hanwagit. Näillä hieman jäykemmillä vaelluskengillä käveleminen oli tietysti erilaista ja jalkojen piti taas sopeutua. Olin kuitenkin tyytyväinen siitä, että nämä kengät istuivat yhä erinomaisesti jalkaani – en ole siis romahduttanut holvikaariani.

Kuuma keskipäivä muuttui pilvisemmäksi ja lähempänä iltaa alkoi tulla sadekuuroja. Otin yhden voimakkaamman kuuron ajaksi sateenvarjon käteeni, mutta en kiinnittänyt sitä reppuun, koska sadetta ei kestänyt kauan. Ja kevyemmistä kuuroista vettä ei tullut paljonkaan lehtien läpi.

Olin päättänyt leiriytyä Mink Brookin varteen ja en ollut ainoa, jolla oli ollut tällainen ajatus. Joen toisella puolella oli pari riippumattoa ja toisella puolella valtava telttakylä. Jälkimmäisestä syntyi sellainen meteli, että päätin pystyttää oman telttani riippumattoilijoiden luokse. Vaikka talvimakuupussini raahaaminen sai telttaan istahtaessa vielä keskimmäisen pakaralihaksen kramppaamaan, olin kuitenkin onnellinen ihanan pulleasta ja pehmeästä makuupussistani. Se tuntui kuin hyvältä ystävältä.