Pre-AT: Flying with Hiking Gear

My journey is just about to start, because tomorrow I will fly from Finland to United States. I travel first to Orlando, Florida and from there to Atlanta, Georgia. I will stay for a week at my cousin’s in Atlanta and on 3rd of March I start my attempt to thru-hike the Appalachian Trail.

I was recently watching Dixie’s (aka Homemade Wanderlust) YouTube channel and there was discussion about flying with hiking gear. I decided to make video about it and I present here the main points.

Finavia has a very good website (in Finnishin Swedish and in English) for hunters and hikers who are planning to take a flight. These are the most important things that I found from there:

  1. Stoves: Any fuel is forbidden on plane. The burner of an alcohol burning stove must be cleaned carefully. The stove is packed to your checked-in luggage.
  2. Knives and universal tools: Everything is packed to your checked-in luggage.
  3. Guns and bullets: Always contact your airline when you take a gun with you. Guns and bullets must be packed separately in designated boxes and they go to the cargo.

Other hiking gear can be mostly packed where ever you want, but of course most of it is going to be in you checked-in luggage anyway.

Lähtö lähestyy huimaavaa vauhtia, sillä jo huomenna lennän Suomesta Yhdysvaltoihin. Matkustan ensin Orlandoon, Floridaan, josta jatkan matkaani Atlantaan, Georgian osavaltioon. Vietän Atlantassa reilun viikon serkkuni luona ja aloitan yritykseni läpivaeltaa Appalachian Trail maaliskuun kolmas päivä.

Huomasin Dixien eli Homemade Wanderlustin videokanavalla käydyn keskustelua vaelluskamoista ja lentämisestä, joten tein aiheesta videon ja esittelen myös tässä lyhyesti aiheen tärkeimmät pointit.

Finavialla on hyvä sivusto (suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi) metsästäjille ja vaeltajille lentomatkailua varten. Sieltä poimin seuraavat keskeiset asiat:

  1. Retkikeittimet: Polttoaineita ei saa ottaa lentokoneeseen. Trangia-tyyppisten alkoholia polttavien keitinten polttoainesydän on puhdistettava hyvin ja tuuletettava. Keitin pakataan ruumaan menevään matkatavaraan.
  2. Veitset ja monitoimityökalut: Kaikki pakataan ruumaan menevään matkatavaraan.
  3. Aseet ja patruunat: Sovi aseiden kuljettamisesta aina lentoyhtiön kanssa. Aseet ja patruunat pakataan erikseen ruumaan menevään matkatavaraan sääntöjen mukaisissa kuljetuslaatikoissa.

Muut vaellustavarat voi periaatteessa pakata minne hyvänsä, mutta suurin osa varusteista yleensä menee joka tapauksessa ruumaan.

Pre-AT: The Bureaucracy Special

https://youtu.be/xatdEr8jjhA

The dream of a journey. I just buy the flights, leave everything and go. This thought sounds very inviting, but actually planning a long trip is not always that simple. When I started to plan my Appalachian Trail thru-hike, I knew that I had to jump through the hoops of boring bureaucracy. Now I will shead some light on how to dance through the routines of visa application and getting a travel insurance. These things apply to other longer travel plans too (especially to USA), but the visa application process depends a lot on your nationality.

A Finnish person (and other people who have nationality in a country that is part of the Visa Waiver Program) are allowed to travel to USA for business or pleasure without a visa for 90 days. Then the only thing that you will need in addition to your passport is the electronic travel authorisation called ESTA. It costs at the moment $14 and is valid for two years. If you are travelling for any other reason or staying longer than 3 months, you will need a visa. I will write only about the non-immigrant B1/B2-visa that is meant for travellers and people on business trips.

The visa will be on your passport, so the first thing is to be sure that your passport is valid long enough. In general your passport must be valid 6 months from the beginning of the trip, when entering to USA. After this you must fill the visa application form DS-160 in US Department of State website. The article 214(b) in INA law states that every visa applicant is seen as a potential immigrant. This is why one main focus in visa application process is to prove that you have a reason to return to your home country.

When you start to fill the application you need a digital visa photo (5 x 5 cm / 2″ x 2″, USA standard visa image), your passport and a credit card. I recommend to take your time to fill the application, because it is quite long and you shouldn’t answer the questions in a hurry. You will be asked countless of things about you, but also information about your parents, possible relatives in USA and your address there – yes, you must have one. When you start your application the system will give you an application number – be sure to write that down, because you will need it later. For a Finnish person the visa itself is free (for some countries there are so called reciprocity fees), but every applicant must pay $160 application fee. This means that you must pay even if you don’t get the visa. Save the receipt, because you will need that, too.

After you have sent your application you must make an appointment for an interview at the local US embassy – if you are living in Finland then that means the US embassy in Helsinki. The earliest interview was available two weeks later, so I recommend to take care of these things early enough. To make an appointment you need your application number and you have to inform where you want to pick up your passport. US embassy has very strict rules – you are allowed to take with you only that papers that you need in a see-through folder and one cell phone (that you must leave at the gate). Without an appointment they won’t let you in. You must have your passport, the appointment letter, the application fee receipt and other documents that support your application (certificate of employment, bank statement, payslips, travel insurance certificate etc.). At the gate you go through the same kind of security control as on airports.

In US embassy in Helsinki I discussed with three employers. On the first counter I handed over my passport, on the second counter I gave all the other papers and on the third counter I met the consul who was giving the interview. In between I had to wait for a while. All the other employers at the embassy spoke Finnish to me, but the interview with the consul was in English. Mainly the interview was about me telling why I’m travelling to US, how I’m going to pay my trip and how my life is in general in Finland. The interview took only few minutes and the consul told me that he will grant me a 10 year visa. The final decision how long I’m allowed to stay – and if I’m allowed to enter the country at all – will be made by the immigration officer when I arrive to US. The whole visit in embassy, including the security control, was over in less than 90 minutes. I left my passport at the embassy and got it back with the visa in less than a week.

The other – less intimidating, but equally time consuming – project was to get a travel insurance. A normal travel insurance is valid for 45 days from the beginning of the trip and for a 6 month hike this is not enough. It’s good to know that all insurance companies don’t necessarily sell long travel insurances unless you have other insurances there too.

I asked two different insurance companies, where I have my other insurances. There was some variation in terms and I took the OP Vakuutus (this company sells Eurooppalainen insurance) that was cheaper and had better network of hospitals. The travel insurance (including my belongings) that covered more than 6 months cost me about 220 €. It includes an ambulance flight and returning of a cadaver, but not any extreme sports or SAR (Search and Rescue).

Different insurance companies have different limitations for extreme sports and this is where you want to be very specific. Both of the insurances that I considered didn’t see hiking being an extreme sport, when not hiking on a glacier or in a desert. In addition OP saw wilderness hiking being an extreme sport and this was where I had to question my insurance sales person very thoroughly. Because one might think that wilderness starts when the street lights end and other thinks it starts when the last house is 1000 km behind you. We agreed that wilderness hiking is hiking an unmarked route – and the Appalachian Trail is a marked hiking trail.

In my opinion one must have a travel insurance when travelling to USA. Wether you want to have insurance for your belongings, is on your own consideration. Being in an hospital in US is horribly expensive. Meaning an ankle fracture that needs surgery or an appendicitis – which are not even anything uncommon or dramatic – can easily cost you tens of thousands dollars. Not to mention any more complicated health issues. The travel insurance is also a good proof of the planned length of your stay when applying for a visa.

In addition to getting a visa and a travel insurance, it might be a good idea to do a make a travel notification for the Ministry for Foreign Affairs. Should there occur any local conflicts or natural disasters, the Ministry will then more easily reach you and find out that you are ok. And if you are not ok, they can coordinate their help for you.

The information about how to apply a visa in this text is mostly based on the official US Travel Docs website. I strongly recommend to read that page through to get the most accurate information about the visa applying process.

Unelma matkasta. Ostan vain lentoliput, jätän kaiken ja lähden. Ajatus tuntuu houkuttelevalta, mutta käytännössä pitkän reissun toteuttaminen ei useimmiten käy aivan niin yksinkertaisesti. Alkaessani suunnitella Appalachian Trailin läpivaellusta tiesin joutuvani rypemään ikävässä byrokratiassa. Kerron nyt hieman paperisodan suurimmista taisteluista eli viisumin ja matkavakuutuksen hankkimisesta. Tekstissä olevat asiat ovat jossain määrin sovellettavissa muuhunkin pitkän aikavälin matkailuun (etenkin Yhdysvalloissa), mutta viisumikäytänteet voivat vaihdella paljonkin riippuen hakijan kansalaisuudesta.

Suomalainen (ja muut Visa Waiver Programiin kuuluvien maiden kansalaiset) voi matkustaa Yhdysvaltoihin loma- tai työmatkalle maksimissaan 90 päiväksi ilman viisumia. Tällöin riittää, kun hankkii ennakkoon sähköisen matkustusluvan eli ESTA:n, joka maksaa tällä hetkellä $14 ja on voimassa kaksi vuotta. Muiden syiden takia matkustava tai yli 3 kk matkalle tarvitsee viisumin. Käsittelen jatkossa ei-maahanmuuttajan B1/B2-viisumia, joka on tarkoitettu turisteille ja työmatkalaisille.

Viisumi tulee passiin, joten kannattaa ensin varmistaa oman passin olevan tarpeeksi pitkään voimassa. Yleinen vaatimus on, että passin tulee olla voimassa vähintään 6 kk matkan alkamisesta Yhdysvaltoihin mennessä. Tämän jälkeen tehdään viisumihakemus US Department of Staten sivuilla täyttämällä lomake DS-160. Yhdysvalloissa voimassa olevan INA-lain 214(b)-kohdan mukaan jokaista viisuminhakijaa pidetään potentiaalisena maahanmuuttajana. Tämän vuoksi yksi keskeinen osa viisuminhakuprosessia on vakuuttavasti todistaa, että hakijalla on syy palata kotimaahansa.

Lomakkeen täyttämistä varten kannattaa olla käden ulottuvilla digitaalinen viisumikuva (5 x 5 cm USA:n standardien mukainen viisumikuva), oma passi ja maksukortti. Hakemuksen täyttämiseen kannattaa varata aikaa, koska kysymyksiä on paljon ja niihin on hyvä vastata ajatuksella. Omien tietojen lisäksi kysellään myös vanhempien tietoja, Yhdysvalloissa asuvia sukulaisia ja osoitetta Yhdysvalloissa – tällainen siis täytyy olla. Heti hakemuksen alussa ilmoitetaan hakemusnumerosi – laita se hyvään talteen, koska tulet tarvitsemaan sitä myöhemmin. Suomalaisille itse viisumi ei maksa mitään (joillekin maille on ns. vastavuoroisuusmaksu), mutta kaikilta hakijoilta veloitetaan $160 viisuminhakumaksua. Tämä tarkoittaa, että summan joutuu maksamaan – sai viisumin tai ei. Myös maksukuitti on tärkeää ottaa talteen.

Hakemuksen lähettämisen jälkeen täytyy varata haastatteluaika paikallisesta suurlähetystöstä eli Suomessa asuvat hoitavat asian Helsingissä Yhdysvaltain suurlähetystössä. Haastatteluaikoja sai aikaisintaan noin kahden viikon päähän, joten asian kanssa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Haastatteluajan varaamiseen tarvitsee hakemusnumeron sekä aikaa varatessa täytyy ilmoittaa mistä käy hakemassa myöhemmin passinsa. Lähetystössä on hyvin tarkat toimintaohjeet – sinne saa viedä mukanansa vain tarvitsemansa paperit muovitaskussa ja yhden matkapuhelimen (joka jätetään portille). Sisälle ei ole mitään asiaa ilman haastatteluaikaa. Mukaan täytyy ottaa passi, haastatteluaikakirje, hakemusmaksukuitti ja muita hakemusta tukevia papereita (työtodistus, tiliote, palkkakuitteja, matkavakuutustodistus ym.). Portilla on samanlainen turvatarkastus kuin lentokentillä.

Helsingin suurlähetystössä kävin kolmella tiskillä. Ensimmäisellä annoin passini, toisella muut hakemusta tukevat paperit ja kolmannella oli konsulin haastattelu. Jokaisessa välissä odotin jonkin aikaa ja kaikkien muiden kanssa asioin suomeksi paitsi konsulin kanssa keskustelin englanniksi. Pääasiassa selvitin mitä olen menossa Yhdysvaltoihin tekemään, miten sen aion rahoittaa ja mitä yleensä teen elämässäni Suomessa. Haastattelu kesti muutaman minuutin ja konsuli kertoi myöntävänsä minulle 10 vuoden viisumin. Lopulta sallitun maassaoloaikani – ja sen pääsenkö maahan ylipäänsä – päättää rajavirkailija saapuessani Yhdysvaltoihin. Koko vierailu suurlähetystössä turvatarkastuksineen kesti alle puolitoista tuntia. Passini jäi suurlähetystöön ja sain sen takaisin viisumeineen alle viikossa.

Toinen – vähemmän jännittävä, mutta myös työläs – projekti oli matkavakuutuksen hankkiminen. Tavalliset jatkuvat matkavakuutukset ovat voimassa 45 vuorokautta matkan alusta ja puolen vuoden vaellukselle tämä ei tietenkään riitä. Huomionarvoista on, että vakuutusyhtiöt eivät välttämättä myy pitkiä matkavakuutuksia ollenkaan ellei asiakkaalla ole muita vakuutuksia sisällä.

Tein itse tiedustelua kahdelle vakuutusyhtiölle, joissa minulla on vakuutuksia ennestään. Ehdot hieman vaihtelivat, joten päädyin näistä edullisempaan ja paremman sopimussairaalaverkoston tarjoavaan OP Vakuutukseen, joka on siis käytännössä Eurooppalainen matkavakuutus. Reilun puolen vuoden matkavakuutus matkatavaroineen tuli maksamaan minulle noin 220 €. Mukaan sisältyi mm. ambulanssilennot ja vainajan palauttaminen, mutta ei extreme-lajeja ja SAR-vakuutusta (Search and Rescue).

Eri vakuutusyhtiöt rajaavat eri tavalla extreme-lajit, joten näiden kanssa täytyy olla tarkkana. Vaeltamista ei kummassakaan yhtiössä katsottu extreme-lajiksi, kun kyseessä ei ole jäätikkö- tai autiomaavaellus. Lisäksi OP rajasi pois erämaavaelluksen ja tästä jouduin hieman hiillostamaan vakuutusmyyjääni. Siinä missä toiselle erämaa alkaa katuvalojen loppuessa, toiselle se alkaa tuhannen kilometrin päässä asutuksesta. Tulimme kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, että erämaavaellusta on merkitsemättömillä reiteillä vaeltaminen – ja Appalachian Trail on merkitty polku.

Mielestäni matkustajavakuutus kannattaa Yhdysvaltoihin mennessä ottaa ehdottomasti. Matkatavaroiden vakuuttamisen tärkeyttä voi jokainen pohtia itse. Sairaalahoito Yhdysvalloissa on niin kallista, että esimerkiksi leikkausta vaativa nilkkamurtuma tai umpilisäkkeen tulehdus – mitkä eivät ole vielä edes mitenkään dramaattisia ja epätodennäköisiä ongelmia – lyövät kerralla kymmenien tuhansien loven lompakkoon. Puhumattakaan mistään isommasta ongelmasta. Vakuutus on myös lisäksi hyvä todiste viisumia hakiessa suunnitellun matkan kestosta.

Viisumin ja matkavakuutuksen lisäksi on pitkälle reissulle lähtiessä hyvä tehdä matkustusilmoitus ulkoministeriölle. Mahdollisten kansallisten konfliktien tai luonnonkatastrofien iskiessä on ulkoministeriön helpompi selvittää ovatko alueella matkailevat maan kansalaiset turvassa. Ja jos eivät ole niin avun koordinointi helpottuu.

Tämän tekstin viisumin hakemista koskevat kohdat pohjautuvat pitkälti virallisen US Travel Docs -sivuston tietoihin. Suosittelen lukemaan sieltä läpi yksityiskohtaiset ohjeet viisuminhakuun.

Appalachian Trail Thru-hike Attempt in 2017

https://youtu.be/PMeqw28ZLn8

I started this blog two years ago as the first concrete act towards my dream of thru-hiking the Appalachian Trail. I was obsessed with the idea of walking 3500 km (2200 miles) from Georgia to Maine over the Appalachian mountains. At that time I was studying to be a professional dancer and finishing my degree was the first priority. But I made the decision that when I have a chance, I will pack my belongings and spend next six months roaming through the forests of the east coast of the USA.

In spring 2016 I graduated and when I didn’t get in to study for a Master’s degree it didn’t take me very long to figure out what shall I do next. I made a rigorous plan how to save the money and have been since working literally day and night in dance and in health care. While building up the funds for the trip, I have been figuring out issues with the travel insurance, US visa, the route and the gear.

Now that every last uncertainty has slowly vanished, with excitement and a hint of a pride I will announce that I in 2017 I will attempt a northbound thru-hike of the Appalachian Trail. I begin in March from Georgia, north from the city of Atlanta, and should I succeed, I will reach Maine in 5-7 months. I am planning to hike solo, but my support team includes my friend Dima and my cousin Noora. Dima is helping me to keep this blog running smoothly and Noora takes care of my gear in Atlanta. Also some members of my extended family have offered their help en route.

My goal is to keep this blog updated while I’m hiking and also have a vlog in YouTube. During the hike I will exceptionally write only in Finnish and I will translate my blog posts later. My vlog will be in English and that is how I should be able to serve as many followers as possible. All the updates will come with the frequency that my limited power sources and data usage will allow. So, be patient!

All my blog posts that are related to my thru-hike attempt will be found under the Appalachian Trail 2017 category. I have also written a short description of the Appalachian Trail and about my support team. You can follow the planning and the upcoming hike through these medias:

Blog: Trail
Twitter: @JerikoFox
YouTube: Jeriko Fox Trail

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kaksi vuotta sitten tehdäkseni itselleni jollain tavalla konkreettiseksi unelmani Appalachian Trailin läpivaelluksesta. Olin kehittänyt pakkomielteen ajatuksesta kävellä 3500 km Georgian osavaltiosta Mainen osavaltioon pitkin appalakkien vuoristoa. Opiskelin tuolloin tanssin ammattilaiseksi ja koulun saattaminen loppuun oli ensisijalla. Päätin kuitenkin heti tilaisuuden tullessa pakkaavani rinkkani ja suuntaavani puoleksi vuodeksi Yhdysvaltain itärannikon metsiin.

Valmistuin keväällä 2016 ja tavoittelemani jatko-opintopaikan jäädessä saavuttamatta ei minun tarvinnut kovin pitkään miettiä mikä olisi suuntana seuraavaksi. Tein hyvin määrätietoisen säästösuunnitelman syksyksi ja olen paiskinut kirjaimellisesti yötä päivää töitä niin tanssin kuin terveydenhuollonkin alalla. Matkarahasto on karttunut ja samalla olen selvittänyt niin vakuutus-, viisumi-, reitti- kuin varusteasioitakin.

Viimeistenkin epävarmuustekijöiden väistyttyä voin nyt täynnä intoa ja ehkä hieman ylpeänä todeta aikovani yrittää Appalachian Trailin läpivaellusta etelästä pohjoiseen vuonna 2017. Aloitan vaelluksen maaliskuussa Georgian osavaltiosta, Atlantan pohjoispuolelta, ja onnistuessaan matka Maineen kestää noin 5-7 kuukautta. Aion vaeltaa yksin, mutta tukijoukkoihini kuuluu ystäväni Dima ja serkkuni Noora. Dima auttaa tämän blogin ylläpidossa ja Noora huolehtii varustelähetyksistä Atlantassa. Myös muutamat sukulaiset ovat tarjonneet apuaan matkan varrella.

Tavoitteenani on vaelluksen aikana päivittää kuulumisiani tähän blogiin sekä pitää videoblogia YouTubessa. Matkalla ollessani kirjoitan blogia poikkeuksellisesti vain suomeksi ja käännän tekstit myöhemmin englanniksi. Videoblogia puolestaan pidän englanniksi, joten näin pystyn toivottavasti palvelemaan mahdollisimman monia seuraajia. Päivitykset tulevat rajallisten virrankäyttö- ja datasiirtoresurssien sallimalla taajuudella. Kärsivällisyys palkitaan!

Kaikki tähän Appalachian Trailin läpivaellusyritykseen liittyvät tekstit löytyvät jatkossa Appalachian Trail 2017 -kategorian alta. Olen tehnyt myös lyhyen esittelyn Appalachian Trailista ja tukijoukoistani. Vaelluksen suunnittelun ja jatkossa itse reissun etenemistä voi seurata seuraavien väylien kautta:

Blogi: Trail
Twitter: @JerikoFox
YouTube: Jeriko Fox Trail

AT thru-hiker vlogs of season 2016

Like last year, I’m once again following Appalachian Trail thru-hiker vlogs. Some of them weren’t shot in such an interesting way that I would feel like watching all of their clips, but I found one that was more interesting than others.

Craig “Spielberg” M has already completed one long distance hiking trail – Camino de Santiago in 2013. He got his trail name “Spielberg” after the famous movie director. His style might not be artistically similar, but the trail name fits since his videos are high quality and nicely cut.

Though the class of 2016 haven’t offered that many vloggers to follow, I actually have been watching some older vlogs from the AT. Some hikers from previous years are still updating their YouTube channels. “Loner” from the class of 2012 is still an active member of AT community and keeps commenting new vlogs and rooting for the hikers. Another well known vlogger is Will “Red Beard” Wood, who hiked AT in 2014 and Pacific Crest Trail in 2015. Jessica “Dixie” aka Homemade Wanderlust is making interesting tutorials and is reflecting the gear decisions that she made on the trail in 2015. These are few of the vlogs that I have found well worth watching, but there are many more.

Baxter State Park in the northern end of the AT is soon closing its gates from overnight hikers for the winter, meaning that the northbounding hiking season is soon coming to its end. In next few days we will know who have reached the northern terminus, Mount Katahdinin, this year.

Craig “Spielberg” M

https://youtu.be/-eQAPAHtInc

Viimevuoden tapaan aloin tänäkin keväänä seurata Appalachian Trailin läpivaeltajien vlogeja. En kuitenkaan innostunut kaikkien vaeltajien kuvakerronnasta, joten lopulta jäin seuraamaan intensiivisemmin vain yhtä vlogia.

Craig “Spielberg” M on jo yhden pitkän vaelluksen – vuonna 2013 Camino de Santiagon – selättänyt retkeilijä. Craig sai vaeltajanimekseen Spielberg arvatenkin samannimisen elokuvaohjaajan mukaan. Ja vaikka tyyli ei ehkä olekaan taiteellisesti samanlainen, on lempinimi siinä mielessä osuva, että videot ovat laadukkaasti tehtyjä.

Vaikka vuoden 2016 vaeltajista en olekaan jäänyt muita seuraamaan aktiivisesti, olen löytänyt useampia aiempien vuosien läpivaeltajia, joiden videot ovat kiinnostavaa katseltavaa. Ja osa heistä päivittää vlogiaan yhä. Vuoden 2012 vaeltaja “Loner” on yhä aktiivinen AT-yhteisön jäsen, joka seuraa nykyisten vaeltajien vlogeja ja kommentoi ahkerasti kannustavaan sävyyn. Toinen tunnettu vlogaaja on Will “Red Beard” Wood, joka vaelsi AT:n 2014 ja Pacific Crest Trailin 2015. Lisäksi kiinnostavia ohjevideoita tekee vuoden 2015 läpivaeltaja Jessica “Dixie”, joka tunnetaan myös nimellä Homemade Wanderlust. Erityisesti näiden vaeltajien videoita olen katsellut, mutta monia muitakin menneiden vuosien vlogaajia YouTubesta löytyy.

AT:n pohjoispäässä sijaitseva Baxter State Park sulkee pian porttinsa muilta kuin päivävaeltajilta talveksi, joten etelä-pohjoissuunnan vaeltajien kausi on juuri tulossa päätökseensä. Lähipäivinä siis nähdään ketkä saavuttavat reitin pohjoisen päätöspisteen, Mount Katahdinin.

After the Two Nights Challenge

A year ago Korpijaakko threw a challenge to spend two nights every month outdoors during a year. I found this Two Nights challenge inviting and possibly good way to refresh my outdoor skills. Though I have been climbing (rock, ice and mountains) a lot lately, I haven’t done that many overnight trips.

Now, a year later, I can say that I have successfully spent 24 nights outdoors in very different places. I have been sleeping in lean-tos, goahtis, in an alpine hut, a bivy, under the open skies and also spent a night climbing an icefall. I have been hiking, climbing and riding a kicksled. I have been enjoying long exposure photography and short night sleep. I have been traveling in Northern Savonia, South Karelia, Kymenlaakso, Uusimaa and in Germany, Austria, Liechtenstein and Switzerland.

Well, what was I left with – other than pile of photos and bunch of blog posts? I found a wonderful website called Laavu.org, that shows locations of many shelters (lean-tos, goahtis and wilderness huts) in Finland. Before I didn’t have a clue how I could find any shelters without knowing the area well. Laavu.org helped me to learn more especially about the Kuopio area. I also got to know that many towns list hiking routes on their websites. Another good source of inspiration has been Retkipaikka and Ulkoilublogit that lists Finnish outdoor blogs (also ones in English and other languages).

I have never before spent a night outdoors during the winter and this experience taught me how valuable insulation a good (air) mattress and a proper sleeping bag are. Being prone to feel cold easily I was happy to learn that using the sleeping bag liner I could increase the temperature about 5°C. Usually I have a shirt or a jacket as a pillow, but now that I bought a small travel pillow I noticed that I was sleeping clearly better. Also my layering skills got better and I learned that there can never be too many wool socks.

My relationship to outdoor activities might have changed a bit during this challenge. I have done trips that took long and careful planning, but now got more grounded with the fact that one can easily go out to nearby forests. I feel more confident with my skills to dress weatherproof and that I could actually survive Finnish conditions any time of the year. All blog posts of this challenge can now be found under the Two Nights tag.

JFRM-2015-02-0472
My first winter night outdoors in February
Ensimmäinen ulkona vietetty talviyöni helmikuussa
JFRM-2015-02-0583
Lightsabre fight with Dima in a goahti in February
Valomiekkailua Diman kanssa kodalla helmikuussa
JFRM-2015-03-0031
A frozen lake under the starlight in Mikkeli in March
Järven jää tähtitaivaan alla Mikkelissä maaliskuussa
JFRM-2015-03-0102.jpg
Not the kind of Easter bunny you expected (in March)
Ei ehkä ihan sellainen pääsiäispupu kuin odotit (maaliskuussa)
JFRM-2015-04-0114.jpg
Dima is starting a fire in a goahti in April
Dima virittämässä tulta kodalla huhtikuussa
JFRM-2015-04-0478.jpg
A long exposure self-portrait by the lake Kallajärvi in April
Pitkän valotusajan omakuva Kallajärven rannalla huhtikuussa
JFRM-2015-05-0551.jpg
Trad climbing course with Adventure Partners in southern Finland in May
Adventure Partnersin vetämä trädikiipeilykurssi Etelä-Suomessa toukokuussa
JFRM-2015-06-0735.jpg
Camping without shelter near my home in June
Yöpymässä taivasalla kotini lähettyvillä kesäkuussa
JFRM-2015-06-0769.jpg
Serene landscape in Taipalsaari in June
Rauhallinen maisema Taipalsaarella kesäkuussa
JFRM-2015-07-0847.jpg
Hiking is hairy business in Haikkaanlahti in July
Karvan verran jännittävämpää vaellusta Haikkaanlahdella heinäkuussa
JFRM-2015-07-0945.jpg
An abandoned mail van near a lean-to in July
Hylätty postiauto laavun lähellä heinäkuussa
JFRM-2015-08-0291.jpg
Climbing Jubiläumsgrat with Dima in Germany in August
Kiipeämässä Jubiläumsgratia Diman kanssa Saksassa elokuussa
JFRM-2015-08-0700.jpg
The unsuccessful attempt to scale Dufourspitze in Switzerland with Dima in August
Epäonnistunut yritys valloittaa Dufourspitze Sveitsissä Diman kanssa elokuussa
JFRM-2015-09-0108.jpg
Mosquitoes say nighty night in September
Hyttyset sanovat hyvää yötä syyskuussa
JFRM-2015-09-0150.jpg
A rapid in Suovu in September
Koski Suovulla syyskuussa
JFRM-2015-10-0256.jpg
An insomniac watching Dexter in October
Uneton katselee Dexteriä lokakuussa
JFRM-2015-11-0278.jpg
Hiking over Puijo from Kuopio to Siilinjärvi in October
Vaellus Puijon yli Kuopiosta Siilinjärvelle lokakuussa
JFRM-2015-11-0582.jpg
In Pölhö island in November
Pölhön saaressa marraskuussa
JFRM-2015-11-0608.jpg
The one thing that I always take with me – my headtorch – is useful in dark November
Aina mukana kulkeva otsavalo on erityisen hyödyllinen marraskuun pimeydessä
JFRM-2015-12-2054.jpg
A view from Kuivaketvele hillfort in December
Näköala Kuivaketveleen linnavuorelta joulukuussa
JFRM-2015-12-2091.jpg
A night at the bird hide in December
Yö lintutornilla joulukuussa
JFRM-2016-01-2376.jpg
Ice and mixed climbing all night long in January
Jää- ja mixtakiipeilyä koko yön tammikuussa
JFRM-2016-02-2399.jpg
The final night near Kuopio in January
Päätösyö lähellä Kuopiota tammikuussa

Vuosi sitten Korpijaakko heitti blogissaan haasteen viettää vuoden ajan joka kuukausi vähintään kaksi yötä ulkona. Two Nights -nimellä kulkeva haaste kuulosti mielestäni houkuttelevalta ja tarpeelliseltakin virkistääkseni retkeilytaitojani. Vaikka viimevuosina olen käynyt paljon kiipeilemässä (kalliota, jäätä ja vuoria) niin yön yli kestäviä reissuja on tullut tehtyä vähemmän.

Nyt, vuoden myöhemmin, voin todeta onnistuneesti viettäneeni 24 yötä ulkona hyvin erilaisissa paikoissa. Ehdin olla yötä teltassa, laavulla, kodalla, alppimajalla, bivillä, jääputouksella sekä avoimen tähtitaivaan alla. Liikuin kävellen, kiipeillen ja potkukelkalla. Harrastin pitkän valotusajan valokuvausta ja lyhyitä yöunia. Reissasin Pohjois-Savossa, Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla sekä Saksassa, Itävallassa, Liechtensteinissa ja Sveitsissä.

Mitä tästä sitten jäi käteen muuta kuin kasa valokuvia ja sarja blogikirjoituksia? Löysin mainion sivuston nimeltä Laavu.org, jossa on listattuna Suomen laavut, kodat ja autiotuvat maakunnittain sijainteineen. En ollut aiemmin tiennyt miten muuten kuin hyvän paikallistuntemuksen kautta voisi edes löytää potentiaalisia yöpymispaikkoja. Laavu.org:in avulla oma paikallistuntemukseni etenkin Kuopion lähialueista lisääntyi huomattavasti. Opin myös, että moni kaupunki listaa sivuillaan alueillaan sijaitsevia retkeilyreittejä. Hyviä reissuinspiraation lähteitä ovat myös Retkipaikka-sivusto ja Ulkoilublogit-lista.

En ollut aiemmin yöpynyt ulkona talvella, joten opin miten suuri merkitys lämmöneristyksessä on hyvällä (ilma)patjalla sekä asianmukaisella makuupussilla. Palelemaan taipuvaisena ilahduin myös tiedosta, että käyttämällä makuupussin lakanaa voi saavuttaa noin 5°C lämpimämmät oltavat. Olen aiemmin retkeillessä käyttänyt tyynynä paitaa tai takkia, mutta huomasin omalla kohdallani nukkumismukavuuden lisääntyvän huomattavasti pikkuisella retkityynyllä. Myös kerrospukeutumistaidot kehittyivät ja opin, että talvella ulkona nukkuessa ei voi käyttää liian monia villasukkia.

Suhde retkeilyyn ehkä muuttui hieman. Olen aiemmin tehnyt pitkää suunnittelua ja valmistautumista vaativia reissuja, joten nyt sain ehkä jollain tavalla jalat maahan siltä osin, että retkeilemään pääsee ihan helposti lähellekin. Myös varmuus siitä, että osaan varustautua sään mukaan ja selviän Suomen olosuhteista ympäri vuoden kasvoi. Kaikki haasteeseen liittyvät blogikirjoitukseni ovat nyt luettavissa Two Nights -aihetunnisteen alta.