Day 94: Turtles

19,94 km (12.4 miles)
979.1 / 2189.8 miles
Stealth campsite, VA

I’ve never thought very much about where turtles live. Nature documentaries always show huge marine turtles laying eggs on a beach and then the hatchlings crawling back into the sea. I absolutely didn’t expect to see turtles on the AT. But either my knowledge of turtle habitats is lacking, or the popularity of the AT has crossed species.

I saw my first turtle yesterday. Today as I hiked suffering from the beating sun across a field I saw another. This specimen was smaller, but its cell was interestingly colored. Yellow lines on the black shell made it appear painted. Later in the afternoon as I was heading up a hill in the forest I saw another similar turtle. I had heard a lot about bears and snakes before starting my hike, but no one ever mentioned turtles. Maybe the stories about them aren’t as sensational.

The day was very hot and in the midday heat hiking was hard. I sat for long stretches and wondered if there was any sense to this. Most likely there is not. Sweating with a heavy pack on my back felt like I was being punished for something. It is hard to find any rational explanation for acting like this. But I wall settle for the explanation that there doesn’t need to be any explanation for this.

The hiking got easier in the evening as the temperature started to drop. But I was so exhausted from the scorching I received, that I couldn’t push the last two kilometers to the next shelter. I pitched my tent in a tricky spot among small trees and rocks. Before I dreamed of the AT. Now I will dream of a bucket full of Pepsi, and sleeping for a week.

JFRM-2017-06-8643.jpg

JFRM-2017-06-8647.jpg

JFRM-2017-06-8648.jpg

JFRM-2017-06-6048650.jpg

JFRM-2017-06-8651.jpg

JFRM-2017-06-8653.jpg

JFRM-2017-06-8654.jpg

JFRM-2017-06-8656.jpg

JFRM-2017-06-8662.jpg

JFRM-2017-06-8665.jpg

En ole ehkä koskaan ajatellut kauhean syvällisesti missä kilpikonnat asuvat. Luontodokumenteissa näytetään aina suuria merikilpikonnia munimassa rantahiekkaan ja sitten merta kohti mönkiviä poikasia. Enkä todellakaan odottanut kohtaavani kilpikonnia AT:lla. Mutta joko tietoni kilpikonnien asuinympäristöistä ovat olleet vajaavaiset tai sitten AT:n suosio on ylittänyt lajirajat.

Ensimmäisen kilpikonnani näin eilen. Tänään vaeltaessani helteestä kärsien yli auringonpaahtaman niityn näin toisen. Tämä yksilö oli pienempi, mutta sen kilpi oli erikoisen värinen. Keltaiset viivat tummassa kilvessä näyttivät kuin ne olisi maalattu. Myöhemmin iltapäivällä noustessani metsäistä rinnettä näin toisen samanlaisen kilpikonnan. Olin kuullut ennen vaellusta paljon juttuja karhuista ja käärmeistä, mutta kukaan ei ollut kertonut kilpikonnista. Ehkä niistä ei saa yhtä raflaavia tarinoita aikaiseksi.

Päivä oli tosiaan kuuma ja keskipäivän helteessä vaeltaminen oli vaikeaa. Istuin välillä pitkiä aikoja ja mietin onko tässä mitään järkeä. Todennäköisesti ei ole. Painava reppu selässä hikoilu tuntui kuin minua olisi rankaistu jostain. Mitään järkevää syytä sellaiselle toiminnalle on vaikea antaa. Mutta alan ehkä tyytyä siihen selitykseen, että tässä ei tarvitsekaan olla mitään järkeä.

Iltaa kohti vaeltaminen helpottui sään viiletessä. Mutta olin päivän paahteesta niin väsynyt, etten jaksanut puskea enää jäljellä olevaa kahta kilometriä seuraavalle shelterille. Pystytin teltan vähän hankalaan paikkaan pienien puiden ja kivien väliin. Aiemmin unelmoin AT:sta. Nyt unelmoin ämpärillisestä kylmää Pepsiä ja viikon nukkumisesta.

Map

Total time: 08:57:29

Day 93: Front Royal Terrapin Station Hostel

15,35 km (9.5 miles)
965.9 / 2189.8 miles
Front Royal Terrapin Station Hostel, Chester Gap, VA

https://youtu.be/pZahVfRgnuY

I remember some hikers saying yesterday that getting up in the morning has become harder. I’ve also noticed this over the last few days and I suspect this to be sending a message of needing rest. I’ve also slept poorly the last few nights, so that also affects the mornings.

I had decided to hike about 10 miles to a hostel on the edge of Shenandoah National Park. So a slow morning didn’t cause any problems and I was the last to leave the shelter. The weekend had once again called out the day hikers, and they came at me in long queues.

As I started my descent from Marshall Mountain I noticed something in the bushes at the edge of my field of vision. As I turned I saw a bear staring at me about ten meters away. We looked at each other and my brain registered the situation somewhat slowly. The bear was very teddy-like in its beautiful black coat. I continued on slowly past the bear and it seemed quite disinterested in my presence.

I got a bit further down the hill, when I saw a completely unexpected traveler on the trail ahead of me. A fairly sizeable tortoise was dragging along the AT and pulled its head in its shell when I arrived. I have never seen a tortoise in the wild and truth be told I had not expected to see one in the middle of the forest. Especially when there isn’t any kind of a stream or wetland nearby.

The days animal parade wasn’t over yet, though, because after walking about a hundred meters from the tortoise something moved in the undergrowth causing me to jump. At the same time I started hearing a rattling from the ground. As I searched the brush for the source I realized what I was going to see: a rattle snake. A sizeable snake was coiled up and rattling its tail in annoyance.

In the afternoon I arrived at the north end of Shenandoah National Park and took a side trail toward Front Royal Terrapin Station Hostel. Only a half a mile away, the hostel proved to be a clean, comfortable, and functional entity. Since I was the first to arrive I could take my time in the shower and washing my clothes. Later in the evening I was joined by Day Pack who is on his fourth through hike. The owner of the Hostel took us to the grocery store in Front Royal later in the evening.

Tomorrow I will return momentarily to Shenandoah so that I can exit it via the AT. Then I will be looking at my last days in Virginia. I have started to excitedly anticipate besting this state and move on to West Virginia, and through Maryland to Pennsylvania.

JFRM-2017-06-6038612-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8618.jpg

JFRM-2017-06-8620-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8625.jpg

JFRM-2017-06-8626.jpg

JFRM-2017-06-8627.jpg

 

JFRM-2017-06-8631.jpg

JFRM-2017-06-6038633.jpg

JFRM-2017-06-8634.jpg

JFRM-2017-06-8635.jpg

JFRM-2017-06-8636.jpg

Muistan jonkun vaeltajista sanoneen eilen, että aamulla herääminen on tullut vaikeammaksi. Olen myös itse huomannut saman lähipäivinä ja epäilen tämän viestivän levon tarpeesta. Olen myös nukkunut huonosti pari edellistä yötä, joten se varmasti tuntuu aamuissa.

Olin päättänyt vaeltaa noin 10 mailia Shenandoahin kansallispuiston laidalla olevalle hostellille. Niinpä hidas aamu ei aiheuttanut ongelmia ja lähdin shelteriltä viimeisenä. Viikonloppu oli taas houkutellut päivävaeltajat esiin ja heitä tuli vastaan pitkinä jonoina.

Lähtiessäni laskeutumaan Marshall Mountainilta huomasin jotain puskassa näkökenttäni laidalla. Kääntyessäni katsomaan näin karhun tuijottamassa minua noin kymmenen metrin päästä. Katsoimme toisiamme ja aivoni rekisteröivät tilannetta jotenkin hitaasti. Karhu oli juuri sellainen pehmonallen näköinen kauniissa mustassa turkissaan. Jatkoin matkaani hitaasti karhun ohi ja se vaikutti melko välinpitämättömältä läsnäolostani.

Ehdin kulkea tovin alamäkeen, kun näin polulla edessäni täysin odottamattoman kulkijan. Melko iso kilpikonna raahusti pitkin AT:ta ja veti päänsä kilven sisään tullessani kohdalle. En ole koskaan nähnyt kilpikonnaa luonnossa ja en totta puhuen kyllä odottanut näkeväni sellaista keskellä metsää. Etenkään kun lähellä ei ollut mitään puroa tai kosteikkoa.

Päivän eläinkavalkadi ei ollut vielä päätöksessään, koska kuljettuani vain noin sata metriä kilpikonnasta jokin liikahti yllättäen aluskasvustossa aivan polun vieressä saaden minut säpsähtämään. Samalla maan tasalta alkoi kuulua rahiseva ja koliseva ääni. Katseeni hakiessa kohdetta kasvien seasta tiesin mitä tulisin siellä näkemään: kalkkarokäärmeen. Kookas käärme makasi kerällä ja kalisti närkästyneenä häntäänsä.

Iltapäivällä saavuin Shenandoahin kansallispuiston pohjoispäätyyn ja lähdin sivupolkua pitkin kohti Front Royal Terrapin Station Hostellia. Vain puolen mailin päässä oleva hostelli osoittautui hyvin siistiksi, mukavaksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi. Ollessani ensimmäinen paikalla sain kaikessa rauhassa käydä suihkussa ja pestä pyykkini. Myöhemmin iltapäivällä seuraan liittyi neljättä läpivaellustaan tekevä Day Pack. Hostellin omistaja käytti meidät illalla ruokakaupassa Front Royalissa.

Huomenna palaan vielä hetkeksi Shenandoahiin poistuakseni sieltä AT:a pitkin. Sen jälkeen edessä ovat viimeiset päivät Virginiassa. Olen alkanut jo innolla odottaa saavani selättää tämän osavaltion ja siirtyä Länsi-Virginian ja Marylandin kautta Pennsylvaniaan.

Map

Total time: 05:30:48

Day 92: Elkwallow

20,61 km (12.8 miles)
956.3 / 2189.8 miles
Gravel Springs Hut, VA

I woke up earlier than yesterday, but I went through my morning routine slowly. I calculated the food left, and ate what I wouldn’t need tonight or tomorrow morning.

As I left the shelter a deer leapt right next to me. After the tall peaks and rain leading into Waynesboro Shenandoah’s wonderful terrain and sunny weather seemed like a completely different reality. The hiking days feel strangely totally the same and completely different at the same time.

On the day’s program was a leisurely 13 mile stretch, and a stop at the last wayside. As I arrived at Elkwallow wayside I got myself a vegetable wrap (which was better than Big Meadows despite the same ingredients) and French fries. I ran into Grasshopper and Cricket, as well as Dreamliner and Sunshine. I ended up sitting and chatting with them while eating ice cream.

Sunshine left a little before me, and the rest planned to follow behind. Well fed the uphill went easily and somewhere on the summit of Hogback Dreamliner passed me.

When I arrived at Gravel Springs Hut Dreamliner came back toward me without a pack, and asked if I had seen Sunshine. I had not, and thought she had been ahead of me the whole time. Sunshine had not arrived at the shelter though, and Dreamliner said he was going some ways back to look for his girlfriend [translator is assuming gender while lacking concrete detail. Thanks, English language]. Possibly she had just turned the wrong direction somewhere, and there was nothing to worry about, but understandably the situation was scary.

I went to pitch my tent and then it dawned on me that I could have offered to Dreamliner to go forward on the AT. Maybe Sunshine had gone past the shelter. I had seen a bear soon after Elkwallow wayside, but I knew Sunshine knew how to behave with them.

I completed my evening routines and went to ask those sitting at the shelter if Dreamliner had returned. I was told that a hiker who had just arrived at the shelter had seen Sunshine going the wrong way. Now Sunshine was heading back and Dreamliner was going toward her. I’m glad this odyssey had a happy ending.

JFRM-2017-06-8594.jpg

JFRM-2017-06-6028596.jpg

JFRM-2017-06-8598.jpg

JFRM-2017-06-8600.jpg

JFRM-2017-06-8604.jpg

JFRM-2017-06-6028606-Pano.jpg

Heräsin aiemmin kuin eilen, mutta tein aamutoimiani hitaasti. Laskeskelin jäljellä olevia ruokia ja söin pois niitä, joita en tarvitsisi tänä iltana tai seuraavana aamuna.

Lähtiessäni shelteriltä loikki peura aivan vieressäni. Waynesboroa edeltäneiden korkeiden harjanteiden ja vesisateen jälkeen Shenandoahin loiva maasto ja aurinkoinen keli vaikutti aivan toiselta todellisuudelta. Vaelluspäivät tuntuvat oudolla tavalla olevan sekä hyvin samanlaisia että aivan erilaisia.

Päivän ohjelmassa oli rento 13 mailin pätkä ja pysähdys viimeisellä waysidella. Saapuessani Elkwallow waysidelle kävin hakemassa itselleni kasviswrapin (joka oli samoista aineksista huolimatta parempi kuin Big Meadowsilla) ja ranskalaiset. Tapasin sattumalta Grashopperin ja Cricketin sekä Dreamlinerin ja Sunshinen. Päädyin istumaan heidän kanssaan juttelemaan ja syömään jäätelöä.

Sunshine lähti vain hetken ennen minua ja muut aikoivat tulla myöhemmin perästä. Hyvin ruokittuna ylämäki meni heittämällä ja jossain vaiheessa Hogbackin laella Dreamliner tuli ohitseni.

Saapuessani Gravel Springs Hutille Dreamliner käveli vastaan ilman reppua. Ihmettelin minne hän oli menossa ja hän kysyi olinko nähnyt Sunshinea. En ollut ja luulin hänen olleen koko ajan edelläni. Sunshine ei kuitenkaan ollut saapunut shelterille ja huolestunut Dreamliner sanoi menevänsä jonkun matkaa takaisinpäin etsimään tyttöystäväänsä. Luultavasti hän oli kääntynyt jostain väärään suuntaan ja todennäköisesti mitään hätää ei olisi, mutta ymmärrettävästi tilanne oli pelottava.

Menin itse pystyttämään telttaani ja sitten vasta tuli mieleeni, että olisin voinut ehdottaa Dreamlinerille, että menisin itse AT:ta eteenpäin. Jos Sunshine olisi vaikka kulkenut shelterin ohi vahingossa. Olin nähnyt pian Elkwallow waysiden jälkeen karhun, mutta tiesin Sunshinen osaavan käyttäytyä niiden kanssa.

Tein iltatoimet ja menin kysymään sitten shelterillä istuvilta vaeltajilta oliko Dreamliner palannut. Sain kuulla, että juuri paikalle saapunut vaeltaja oli nähnyt väärään suuntaan menevän Sunshinen. Nyt Sunshine oli siis tulossa shelterille ja Dreamliner menossa häntä vastaan. Onneksi tämä harharetki päättyi onnellisesti.

Map

Total time: 08:42:25

Day 91: Skyland

22,88 km (14.2 miles)
943.2 / 2189.8 miles
Pass Mountain Hut, VA

I’m not at work here, I said to myself this morning, and decided to continue sleeping. If I sleep late at home it means well past noon. Here my sleep cycle follows sunlight, and I’m usually awake around 6 or 7, so sleeping late meant waking up after eight.

I had originally thought about a 15-mile day, and skip Skyland. In the morning I doubted that I would get those 15 miles though – as I started around ten – and I could go see what Skyland had to offer.

I saw many day hikers and the number seemed to increase the closer I got to Skyland Resort. Skyland’s restaurant is probably the only real restaurant in Shenandoah, so nicer than the fast food-ish waysides. The temptation of real food was irresistible and I got myself some pulled pork tacos and a cheesecake with blackberry compote. The price wasn’t all that much higher than at the waysides, but the food was definitely better. So if there’s only one place you want to eat in Shenandoah, make it Skyland.

As I continued on I kept alive the hope of a 15-mile day, but I was very skeptical on whether I would make it. Hiking in the dark isn’t otherwise a problem, but there seems to be a lot of bears in Shenandoah (many other hikers have seen several), so I’m not in a comfort zone where I would like to hike at night. Especially as the terrain got rockier and my pace slowed down, I started to work on plan B. I decided to find a place for my tent a little bit before the shelter at 15 miles.

As the clock approached seven I started to look for possible camping spots, but on the steep hill there wasn’t anything. I hiked on and  found a potential spot that was right next to the ranger station. I don’t think that would be looked on with a smile.

Around eight I started to look at my watch, calculate distance, and estimated that if I pushed it for a half an hour I would get to the shelter just as the sun set. I wouldn’t have to throw my food sack over a branch in the dusk, since I would be able to use the bear pole at the campsite (a tall coat stand looking thing that one can hang food sacks on). Onward and upward!

The sun started to paint the horizon in a perfectly golden color, and the dark started to creep into the forest, which caused the greens to be nicely shaded. The trail was very soft and I was making good pace. As the sunset turned orange I saw the blue markers painted on the trees ahead of me, which indicated the path to the shelter. I joyously walked the last few hundred meters, and was delighted to see Cricket and Grasshopper at the shelter. As I pitched my tent it got dark, but I was thoroughly satisfied with my achievement for the day.

JFRM-2017-06-8554.jpg

JFRM-2017-06-8558.jpg

JFRM-2017-06-8560.jpg

JFRM-2017-06-8563.jpg

JFRM-2017-06-8564.jpg

JFRM-2017-06-8566.jpg

JFRM-2017-06-8567.jpg

JFRM-2017-06-8568.jpg

JFRM-2017-06-8570.jpg

JFRM-2017-06-8573-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8579.jpg

JFRM-2017-06-8582.jpg

JFRM-2017-06-6018583-Pano.jpg

JFRM-2017-06-8588.jpg

En ole töissä täällä, totesin itselleni aamulla ja päätin jatkaa unia. Kotioloissa jos nukun pitkään se tarkoittaa yleensä hyvinkin yli puolenpäivän. Täällä unirytmin mukautuessa päivänvaloon sitä alkaa usein heräillä 6-7 aikoihin, joten pitkään nukkumiseni tarkoitti heräämistä kahdeksan jälkeen.

Olin alunperin ajatellut reilun 15 mailin päivää ja jättää välistä Skylandin ruokapaikan. Aamulla kuitenkin epäilin, etten ehkä tuota 15 mailia saisi kuitenkaan kasaan – aloittaessani kymmenen maissa – ja voisin käydä ainakin katsomassa Skylandin tarjonnan.

Näin useita päivävaeltajia ja määrä tuntui lisääntyvän mitä lähemmäs Skyland Resortia tulin. Skylandin ravintola on Shenandoahin paikoista ehkä ainoa oikea ravintola eli siis hieman hienompi paikka kuin pikaruokalamaiset waysidet. Kunnon ruuan houkutus oli taas vastustamaton ja kävin syömässä nyhtöpossu-tacot sekä juustokakkua karhunvatukkakompotilla. Hinta ei ollut huomattavasti korkeampi kuin waysideilla, mutta ruoka oli selvästi parempaa. Jos Shenandoahissa haluaa siis käydä yhdessä paikassa syömässä, kannattaa se tehdä Skylandissa.

Jatkaessani matkaa elättelin hieman toiveita vielä siitä 15 mailin päivästä, mutta olin kyllä hyvin skeptinen ehtisinkö. Pimeällä vaeltaminen ei muuten olisi ongelma, mutta Shenandoahissa vaikuttaa olevan niin paljon karhuja (moni muukin vaeltaja on nähnyt useita), etten ole aivan mukavuusalueella, jos pitäisi liikkua pimeällä. Erityisesti maaston muuttuessa kivikkoiseksi ja vauhtini hidastuessa aloin tehdä varasuunnitelmaa. Päätin etsiä telttapaikan vähän ennen sitä 15 mailin shelteriä.

Kellon lähestyessä seitsemää aloin katsella mahdollisia telttapaikkoja, mutta jyrkässä rinteessä ei ollut mitään. Vaelsin eteenpäin ja löysin yhden potentiaalisen paikan, joka oli aivan puistonvartijoiden majan vieressä. Siinä telttailemalla ei ehkä saisi kiitosta.

Kahdeksan aikoihin katsoin kelloa, laskin etäisyyttä ja tein arvion, että jos painaisin menemään tehokkaasti seuraavan puoli tuntia niin ehtisin juuri auringon laskiessa shelterille. Eikä tarvitsisi heittää ruokasäkin narua puuhun hämärässä, kun voisi käyttää shelterin karhutolppaa (korkean naulakon näköinen häkkyrä, johon voi ripustaa ruokasäkkinsä yöksi). Ei muuta kuin tarmokkaasti ylämäkeen.

Aurinko alkoi maalata taivaanrannan täydelliseen kultaiseen väriin ja metsään hiipi hämärä, joka sai vihreän sävyt tummumaan kauniisti. Polku oli taas hyvää pehmeää maata ja etenin vauhdilla. Auringonlaskun muuttuessa oranssiksi näin edessäni puuhun maalatut siniset merkit, jotka kertoivat saapuneeni shelterille vievälle polulle. Riemuissani kävelin viimeiset pari sataa metriä perille ja ilahduin nähdessäni Cricketin ja Grasshopperin shelterillä. Pystyttäessäni telttani tuli jo pimeä, mutta olin täydellisen tyytyväinen päivän saavutukseeni.

Map

Total time: 10:21:31