Day 33: Snowbird Mountain

10,85 km (6.7 miles)
247.2 / 2189.8 miles
Groundhog Creek Shelter, NC

While living on the AT my daily routine has shifted to be significantly earlier. Normally I would sleep late in the morning and stay up late at night, but now my days are automatically paced by light. And even the early mornings haven’t been awful like going to an early shift at work, when I’m usually going to sleep between 8 and 10 PM. And sleep comes easily after long days of hiking. Life in general is simple: hike, eat, sleep.

The morning at Standing Bear Farm got to start leisurely though, because I wasn’t in any hurry to leave. I got breakfast from the local shop, and enjoyed such a rare treat as yogurt. Around 10 AM I put my still wet hiking boots on and started hiking up hill. And that was most of what was on the program for the day.

I stopped for a break at the summit of Snowbird Mountain, which has some kind of a FAA tower. From there I was able to enjoy going downhill again and got to Deep Gap as planned, and the shelter near it. I had wanted to do a shorter day, because it would take me at least three days to get to the next town, Hot Springs, anyway, and on a hot day a long uphill climb was enough.

As I removed my slightly dried, but still wet boots, I noticed my feet had suffered from two days in damp conditions. I didn’t have blisters, but the skin was coming off in places, and one of my toes had a small pressure ulcer. I am trying to care for it the best I can, but the rain forecasted for the next two days will not help the situation.

JFRM-2017-04-6887.jpg

JFRM-2017-04-6888.jpg

JFRM-2017-04-6889.jpg

JFRM-2017-04-6892.jpg

JFRM-2017-04-6893.jpg

JFRM-2017-04-6894-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6898.jpg

JFRM-2017-04-6899-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6908.jpg

JFRM-2017-04-6909.jpg

JFRM-2017-04-6911.jpg

AT:lla eläessä päivärytmini on aikaistunut huomattavasti. Tavallisesti nukkuisin pitkään aamuisin ja valvoisin myöhään iltaisin, mutta nyt elämä rytmittyy automaattisesti valoisan ajan mukaan. Eivätkä aikaisetkaan herätykset ole sillä tavalla kamalia kuin aamuvuoroon mennessä, koska usein nukkumaan on menossa jo 20-22 välillä. Myös uni tulee hyvin pitkien vaelluspäivien päätteeksi. Elämä ylipäänsä on yksinkertaista: vaella, syö, nuku.

Aamu Standing Bear Farmilla sai kuitenkin alkaa hyvin rauhallisesti, koska minulla ei ollut mikään kiire lähteä. Hain paikan puodista aamupalaa ja nautin sellaisista harvinaisista herkuista kuin jogurtti. Noin kymmenen aikaan vedin yhä märät vaelluskengät jalkaani ja lähdin tarpomaan ylämäkeen. Ja sitä sitten olikin ohjelmassa suurimmilta osin.

Pysähdyin tauolla Snowbird Mountainin laelle, jossa on FAA:n jonkinlainen lentovalvontatorni. Sieltä pääsinkin nauttimaan taas alamäestä ja tulin suunnitelmani mukaisesti Deep Gapiin ja sen lähellä olevalle shelterille. Olin ajatellut tehdä lyhyemmän päivän, koska seuraavaan kaupunkiin, Hot Springsiin, menisi joka tapauksessa minulla kolme päivää ja kuumana päivänä pitkä ylämäki oli jo tarpeeksi.

Riisuessani hieman kuivuneet, mutta yhä märät kengät ja sukat huomasin jalkojeni hieman kärsineen kahden päivän kosteista oloista. Rakkoja ei ole tullut, mutta iho irtoilee paikoittain ja yhteen varpaaseen oli muodostunut pieni painehaavauma. Yritän hoitaa sitä parhaani mukaan, mutta kahdelle seuraavalle päivälle luvattu sade ei välttämättä erityisesti tätä asiaa auta.

Map

Total time: 05:02:11

Day 32: Standing Bear Farm

15,07 km (9.4 miles)
240.3 / 2189.8 miles
Standing Bear Farm, TN

As I woke up I heard the wind. And if one can tell from wind that it will be followed by rain, this was just that kind of wind. I started to pack my things up quickly with the hope that I could get my tent down before it started to rain. My timing was quite spot on, because I had a chance to pack everything and hike a few hundred meters when the rain started.

At first the rain was light, but as the day went on it got harder and now my shoes were wet for the first time. I was like a soaked dog, and I was spurred on mainly by the fact that I knew I would get inside at the end of the day.

The last few kilometers were frustrating in soaking wet clothes. I had to keep moving constantly so that I would not get cold. When I arrived at Standing Bear Farm and got dry clothes on I was like a new person though. I hoarded Pepsi from the small but well stocked store, and warmed up a pizza for myself. Standing Bear Farm is an inexpensive and relaxed place of accommodation, which is kind of a cross between a campground and a hostel. Definitely worth seeing and experiencing, and a good place to launch forward after leaving the Smokies.

JFRM-2017-04-6857.jpg

JFRM-2017-04-6858.jpg

JFRM-2017-04-6859.jpg

JFRM-2017-04-6861.jpg

JFRM-2017-04-6866.jpg

JFRM-2017-04-6871.jpg

JFRM-2017-04-6873.jpg

JFRM-2017-04-6874.jpg

JFRM-2017-04-6876.jpg

JFRM-2017-04-6877.jpg

JFRM-2017-04-6879.jpg

JFRM-2017-04-6880.jpg

JFRM-2017-04-6881-Pano.jpg

Herätessäni kuulin tuulen. Ja jos tuulesta voi erottaa, että kohta alkaa sataa niin tämä oli juuri sellainen tuuli. Aloin pakata tavaroitani ripeästi toivoen saavani teltan purettua ennen sadetta. Ajoitukseni olikin juuri sopiva, koska ehdin pakata kaikki tavarat ja vaeltaa muutaman sata metriä kun sade alkoi.

Aluksi sade oli kevyttä, mutta päivän myötä se koveni ja nyt ensimmäistä kertaa kenkänikin kastuivat läpi. Olin kuin uitettu koira ja menoa piti yllä lähinnä se tosiasia, että tiesin pääseväni päivän päätteeksi sisälle.

Viimeiset kilometrit olivat turhauttavia vaatteiden ollessa märät. Kokoajan oli pysyttävä liikkeessä, ettei tulisi kylmä. Saavuttuani Standing Bear Farmille ja saatuani kuivat vaatteet päälle olin kuitenkin kuin uusi ihminen. Hamstrasin Pepsiä pienestä, mutta hyvinvarustellista kaupasta ja lämmitin itselleni pizzaa. Standing Bear Farm on edullinen ja rento majoituspaikka, joka on jotain leirintäalueen ja hostellin väliltä. Ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka, josta on hyvä ottaa uutta vauhtia jätettyään Smokiesin taaksensa.

Map

Total time: 05:13:07

Day 31: Cosby Knob

20,62 km (12.8 miles)
229.6 / 2189.8 miles
Cosby Knob Shelter, NC

Two thin layers of kerlon create an illusion of privacy surprisingly smoothly. I slept in my tent last night, and the next one, as the shelters have been full of section hikers over the weekend (who have priority access to reserve space in the shelters unlike through hikers). While sleeping in the shelter has a certain ease, I enjoyed the privacy created under the green and yellow fabric. And there were no neighbors snoring into my ear, either.

I hiked a bit over 12 miles today, and I could have gone further, but probably not the 19 that would have been required to make it to the next shelter. Because of this I am happy that I will be getting out of the National Park tomorrow, since I won’t be restricted in camp sites and distance by shelters.

The day was sunny and downright hot. I was grateful for the pine forest of the higher elevation, which provides better cover in the spring time than deciduous trees. Coniferous forest feels somewhat homely, too.

Tomorrow promises about 10 miles of mostly downhill, as I descend out of Great Smoky Mountains National Park. I have Standing Bear Farm in my sights, and plan to stay in its hostel. My clothes are starting to smell uncivilized enough that laundry is probably a good call, too.

JFRM-2017-04-6844.jpg

JFRM-2017-04-6845.jpg

JFRM-2017-04-6846.jpg

JFRM-2017-04-6847.jpg

JFRM-2017-04-6848.jpg

JFRM-2017-04-6849-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6852.jpg

JFRM-2017-04-6853.jpg

Kaksi ohutta kerrosta kerlonia luo yllättävän sujuvasti illuusion yksityisyydestä. Nukuin viimeyön ja myös seuraavan teltassa, koska shelterit ovat olleet viikonlopun myötä täynnä lyhyemmän matkan vaeltajia (joilla on varausoikeus sheltereihin toisin kuin läpivaeltajilla). Vaikka shelterissä yöpymisessä on tietty helppous, nautin kuitenkin vihreän ja keltaisen kankaan alle muodostuvasta yksityisyydestä. Naapuri ei myöskään kuorsaa aivan kyljessä kiinni.

Vaelsin tänään reilun 12 mailia ja enemmänkin olisi mennyt, mutta ei ehkä sitä 19 mailia, jota seuraavalle shelterille pääseminen olisi vaatinut. Tämän vuoksi olen tyytyväinen päästessäni huomenna pois Smokiesin alueelta, koska shelterit eivät sitten enää sanele yöpaikkoja ja siten mahdollisia päivämatkoja.

Päivä oli aurinkoinen ja suorastaan kuuma. Olin kiitollinen korkeamman ilmanalan mäntymetsästä, joka tarjoaa näin keväällä enemmän suojaa kuin vielä lehdettömät puut. Havumetsä tuntuu myös jotenkin kotoisalta.

Huomenna on luvassa noin 10 mailia lähes pelkkää alamäkeä, kun laskeudun pois Great Smoky Mountainsin kansallispuistosta. Tähtäimessä on Standing Bear Farm, jonka hostellissa aion yöpyä. Vaatteet alkavat jo haista sen verran yhteiskunnasta vierottuneelta, että myös pyykinpesu voi olla tarpeen.

Map

Total time: 08:17:01

Day 30: April Fools’ Day

23,63 km (14.7 miles)
217.1 / 2189.8 miles
Pecks Corner Shelter, NC

The previous two days have been somewhat depressing. I have been tired and hiking has been an internal battle. So I did not excitedly look forward to today’s 15 mile task – especially when many other hikers were celebrating going to Gatlinburg. I had originally thought about going there, but I decided to bypass it to save time.

The morning was foggy again, but the sun worked it way through. I had filled my pockets with small snacks to motivate myself forward. My dull mood made a complete turnaround when I got to Newfound Gap (the parking lot from where hikers travel to Gatlinburg). Two men from First Baptist Church were spreading trail magic. Ice cold Coke, fruit snacks, fruit, and chocolate cookies changed the entire feel of the day in an instant. I was ridiculously happy.

As I continued on I had gotten such a dose of positive energy and necessary calories that I pushed up the hill like a train engine. I met an English couple at one of the overlook spots, of which the lady shouted “There’s a professional!” when she saw my gear. We chatted nicely for a few minutes

The second energy boost of the day came when I passed Icewater Spring Shelter. I had already planned to stop there to eat and the “trail magic” sign taped to the directional sign didn’t sound bad either. There were two men with a young boy at the shelter. They had a dutch oven set up and told me they were making a casserole and peach cobbler. I stayed to wait for the food, because actual real food is a rare treat. The casserole was some kind of a stew topped with cheese.

Peach cobbler didn’t say anything to me because I didn’t know the word “cobbler”. I just understood that it was something with peaches. Curiously I filled my bowl and got a dollop of ice cream on top. As I put my spoon in my mouth I finally realized that in Finnish cobbler would be a “hyve”. I don’t know if a peach version exists in general Finnish knowledge, but that’s what it was. I was in a completely ecstatic state as I spooned the heavenly deliciousness and ice cream into my mouth. The entire situation was as unexpected as it was perfect.

For the majority of the rest of the hike I floated contentedly in a feeling of fullness from being well fed. I had once again found the joy in hiking again through the charity of a complete stranger. Manhattan Transfer’s Down South Camp Meetin’ had been playing in my head all day, so I crowned the day by putting on said band’s jazz vocal virtuosity to set the pace.

JFRM-2017-04-6791.jpg

JFRM-2017-04-6792.jpg

JFRM-2017-04-6793.jpg

JFRM-2017-04-6794.jpg

JFRM-2017-04-6796.jpg

JFRM-2017-04-6799.jpg

JFRM-2017-04-6800.jpg

JFRM-2017-04-6802.jpg

JFRM-2017-04-6803.jpg

JFRM-2017-04-6804.jpg

JFRM-2017-04-6806-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6810.jpg

JFRM-2017-04-6811.jpg

JFRM-2017-04-6812.jpg

JFRM-2017-04-6814.jpg

JFRM-2017-04-6815.jpg

JFRM-2017-04-6816.jpg

JFRM-2017-04-6818.jpg

JFRM-2017-04-6819-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6829-Pano.jpg

JFRM-2017-04-6837-Pano.jpg

Kaksi edellistä päivää ovat olleet jokseenkin masentavia. Olen ollut väsynyt ja vaeltaminen on ollut taistelemista itsensä kanssa. Niinpä en innolla odottanut tämän päivän lähes 15 mailin urakkaa – etenkin kun moni muu vaeltaja iloitsi matkaavansa Gatlinburgiin. Olin itsekin alunperin ajatellut käydä siellä, mutta nyt ohitin sen säästääkseni aikaa.

Aamu oli taas sumuinen, mutta aurinko näytti pikkuhiljaa tulevan esiin. Olin täyttänyt taskuni pienillä välipaloilla motivoidakseni itseäni eteenpäin. Synkeä mielialani koko kuitenkin täyskäännöksen saapuessani Newfound Gapiin (parkkipaikka, josta vaeltajat matkustavat Gatlinburgiin). Kaksi First Babtist Churchin miestä oli jakamassa trail magicia. Jääkylmä Cokis, hedelmäkarkit, hedelmät ja suklaakeksit muuttivat koko päivän tunnelman hetkessä. Olin naurettavan onnellinen.

Lähtiessäni jatkamaan olin saanut sellaisen annoksen positiivista energiaa ja tarpeellisia kaloreita, että puskin ylämäkeen kuin juna. Tapasin eräällä näköalapaikalla englantilaisen pariskunnan, jonka rouva huudahti minut varusteineni nähtyään: “There’s a professional!” (“Siinä on ammattilainen!”) Juttelimme hetken mukavia.

Toinen energiabuusti päivään tuli ohittaessani Icewater Spring Shelterin. Olin suunnitellutkin pysähtyväni siellä evästauolla ja paikalle ohjaavaan kylttiin teipattu “trail magic” -lappu ei kuulostanut pahalta sekään. Shelterillä oli kaksi miestä nuoren pojan kanssa. Heillä oli tulilla Dutch owen eli kuumennetuilla kivillä lämmitettävät padat. Miehet kertoivat tekevänsä laatikkoa ja peach cobbleria. Jäin odottamaan ruuan valmistumista, koska ihan oikea ruoka on harvinaista herkkua. Laatikko oli hyvin maukas pataruuan tyyppinen juustolla kuorrutettu sekoitus lihaa ja kasviksia.

Peach cobbler ei sanonut minulle yhtään mitään, koska en tuntenut sanaa cobbler. Ymmärsin vain, että se on jotain missä on persikoita. Täytin uteliaana kuppini ja sain päälle vielä kauhallisen jäätelöä. Työntäessäni lusikan suuhuni tajusin viimein mitä olin syömässä. Käytännössä katsoen kyse oli omenahyveestä, joka on vain tehty persikoista. En tiedä onko suomeksi olemassa sellaista sanaa kuin persikkahyve, mutta niin sen kääntäisin. Olin täysin ekstaattisessa tilassa lusikoidessani tuota jumalaisen hyvää makeaa herkkua jäätelöineen suuhuni. Koko tilanne oli yhtä odottamaton kuin täydellinenkin.

Suurimman osan loppumatkasta leijailin tyytyväisessä hyvinruokitun täydessä tunteessa. Olin löytänyt taas vaeltamisen mielekkyyden täysin tuntemattomien ihmisten hyväntahtoisuuden kautta. Päässäni oli soinut koko iltapäivän The Manhattan Transferin Down South Camp Meetin’, joten kruunasin päivän laittamalla kyseisen yhtyeen vokaalijazz-virtuositeetin rytmittämään kulkua.

Map

Total time: 09:56:24